Musta aukko

Pimeää, kun herää ja pimeää, kun lähtee töistä. Kierto alkoi vihdoin melkein viikon myöhässä. Eipä tässä sitten muuta kuin odotellaan taas ovulaatiota... Seuraavan kierron alusta e-pillerit. Ehkä tylsintä hoidoissa tähän mennessä, koska siinä kierrossa en tule raskaaksi edes huonolla tuurilla. Noh, tarkoituksensa silläkin.

Uuteen kiertoon

Eletään niitä päiviä, että uuden kierron pitäisi kohta pyörähtää käyntiin. Keskenmenon jälkeen on tietysti taas hieman epävarmaa, millaiseksi kierrot venyvät ennenkuin tasoittuvat, mutta mulla on aiemmin palautunut säännöllinen aikataulu yllättävän nopeasti. Tietysti tässä taas toivotaan, että josko tässä kierrossa olisi tapahtunut jotain ihan luomusti, mutta eipä uskalla oikein sellaisia tosissaan miettiä. Kun pitää odotukset nollassa, ei putoa korkealta. Mutta tänään siis dpo 11 ja kp 28. Eihän näitä voi olla laskematta niin kauan kuin ovulaatiotestejä tekee. Hämäävästi raskaustestiliuskaan tuli haamuplussa dpo 8, mutta koska vielä ei ole varmistettu, että keskenmenon jälkeen olisi hcg käynyt nollassa, niin oletan, että se oli vielä niitä raskaushormonijämiä. Sen jälkeen on tullut taas jo negattuakin. Ensi viikolla vielä keskenmenoon liittyen hcg-kontrollimittaus, joten silloinhan sen sitten näkee missä mennään. Jos on korkeammalla kuin viimeksi, niin sitten voi miettiä olisiko kyseessä uusi raskaus vai mikä ihme. Ensi kierto vielä aikaa raskautua spontaanisti, sitten alkaa uusi hoito. Alkaisikohan kroppa toimia, jos tuolla vähän uhkailisi..

Kuin täi tervassa

Edelleen junnataan paikoillaan. Noussut hcg onneksi lähti laskemaan itsekseen, vaikkakin hitaasti. Ensi viikolla on vielä viimeinen (toivottavasti!) mittaus, ja silloin pitäisi arvon olla jo nollassa. Lopputulema oli, että raskaus oli kohdunsisäinen, mutta meni hyvin varhain kesken. Nyt yritetään luomusti vielä ensi kierto, sitten taas uusi hoito niin, että syön ensin e-pillerit hoitoa edeltävään kiertoon ja sitten aloitetaan kasvatella munarakkuloita "nollatilanteesta" menopurilla ja clomifenilla. Punktio tehdään ilmeisesti tammikuun loppupuolella ja siirto sitten seuraavassa kierrossa, kun kohtu on ensin valmisteltu oikeaan kierron vaiheeseen primoluteilla.


Hoksasin tuossa viime ovulaatiota odotellessa, että jos tästä kierrosta raskautuisin, niin laskettu aika osuisi melkein päivälleen samaan kuin keväällä keskeytetyssä raskaudessa. Olisiko silläkin sitten joku tarkoitus, tiedä häntä. Toiveet on tietenkin taas korkealla, niinkuin joka kierrossa, mutta samalla valmistautuu myös aina siihen, että vuoto alkaa. Hämmentävä tunne kokonaisuudessaan valmistaa mielensä niin laajaan tunneskaalaan. Ja energiaa vievää, sitä se on.


Kävimme Pyhäinpäivänä Honkanummen hautausmaalla viemässä kynttilöitä paitsi syntymättömien lasten muistolehtoon myös muualle haudattujen muistopaikalle. Haikean sävyinen ilta sai vähän koomisia mittasuhteita, kun emme meinanneet pimeässä löytää lasten muistolehtoon. Harhailimme käytäviä eestaas ja jossain kohtaa kadotimme toisemmekin. Lopuksi kuitenkin löysimme onneksi toisemme taas ja hahmotimme suunnan muistolehtoon. Ja löysimme perille. Kuin metafora koko tälle lapsettomuustaipaleelle! Toivottavasti löydämme perille myös tällä toisella saraa. Pieni itkuhan siitä tuli, kun sain kynttilän sytytettyä ja asetettua kiven juurelle. Katselimme hetken kynttilämerta ja veimme kynttilät myös muualle haudattujen muistomerkille. Autoon istuttuamme ja päästyämme liikkeelle radiossa alkoi Anna Puun kappale Mestariteos. Siinä kohtaa kyynelhanat sitten aukesivatkin ihan täysille ja häkellyin siitä vähän itsekin. Tuon puhdistavan itkun jälkeen olikin taas helpompi hengittää. Nyt taas katse kohti tulevaa ja ajatukset positiivisuuskanavalle! Kyllä me vielä vauva saadaan.

Odottelua

Hcg jatkaa hidasta nousuaan, joten oma lääkärini antoi kiireellisen lähetteen naistentautien polille kohdunulkoinen raskauden epäilyn takia. Yhteydenotto pitäisi tulla 1-7 päivän sisällä lähetteen antopäivästä, mutta vielä ei ole kuulunut mitään. Onhan tässä vielä kolme päivää aikaa odotella...  Kipuja ei ole eikä muutenkään mitään tuntemuksia, joten ei kai tässä missään hengenhädässä olla. Taidanpa silti itse soitella viimeistään huomenna naikkarille, koska loppuviikko on tosi huono töiden kannalta lähteä juoksemaan kontrolleissa töölössä.. Paska tuuri se vaan jatkuu. Ei enää itketä, mutta ei kyllä jaksa enää naurattaakaan. Lähinnä vaan turhauttaa, suututtaa, v*tuttaa. Aikaa menee täysin hukkaan tässä rumbassa, kun joudutaan odottelemaan, että keskenmeno alkaisi, sitten vielä normaali kiertokin väliin ennen uutta hoitoa. Ei taida tämän vuoden puolelle enää ehtiä.

No eipä tietenkään olla

Ei se hcg sitten lähtenyt nousemaan, vaan oli viikossa ihan minimaalisesti noussut. Lääkärin kanssa todettiin asia ja palloteltiin eri vaihtoehtoja jatkossa. Kokeillaan vielä dhea, josko se vaikuttaisi munasolujen ja alkioiden laatuun. Nyt odottelen, että vuoto alkaisi, tukilääkkeet lopetin heti kun kuulin hcg-arvon. Ja toivon todella, ettei ole kyseessä kohdunulkopuolinen raskaus, koska se toisi sitten vielä lisää ylimääräistä harmia.


Eli taas odotellaan. Ei lasta, vaan ensin keskenmenovuotoa, sitten ovulaatiota ja normaaleja kuukautisia, sitten taas ovulaatiota ja uutta kiertoa, jonka lopussa saan aloittaa Zumenonin uutta hoitokierrosta varten. Juuri ja juuri ilmeisesti ehditään vielä tämän vuoden lääkekattoon. Jos kaikki siis menee oletetun mukaisesti. Labraan vielä ensi viikolla tarkistuttamaan hcg, ja jälkitarkastukseen kaksi viikkoa keskenmenovuodon alusta. Siinä tämänhetkinen suunnitelma. Aika masentavahan tuo on, mutta onpahan sentään jonkunlainen suunnitelma.

Ollako vai eikö olla

Hcg nousee taas niin mystisesti, että en jaksa yrittää tulkita arvoja enää mitenkään. Ensimmäisten kahden päivän välein otettujen arvojen välinen nousu ei todellakaan ollut 53%, mikä yleensä vastaa tervettä alkionkehitystä, joten huonoltahan tuo taas vaikuttaa. Toisaalta edellisessäkin raskaudessa luvut olivat alkuun huonot, kunnes lähtivät nousuun, mutta se olikin luomuraskaus ja kromosomivirheraskaus, joten otapa tuosta nyt sitten selvää. Uusi mittaus taas huomenna keskiviikkona, ja torstaina alkuraskauden ultraan katsomaan näkyykö kohdussa minkäänlaista raskauspussia saati sitten sikiökaikua ja kuulemaan lääkärin tulkintaa arvoista. Sikiökaikuahan ei välttämättä näy näillä viikoilla vielä ollenkaan, vaikka olisikin terve raskaus, joten eipä siitäkään voi mitään vielä päätellä. Kovin tässä siis ollaan vielä sydän syrjällään, toivotaan parasta ja yritetään samalla olla menettämättä kaikkea toivoa. Varsinaista tasapainoilua kyllä! Onneksi on paljon kaikkea muuta puuhaa ja ajateltavaa, niin ei ehdi stressailla mitään turhanpäiväisiä numerosarjoja. Noh, sen verran kuitenkin, että Clearblue digi näytti tänä aamuna vihdoin Raskaana 2-3 (eli virtsassa raskaushormonia yli 200 mutta alle 2000 mIU/l), joten jotain tuolla kohdussa nyt kuitenkin tapahtuu. Sekin lienee jo edistystä meidän taustoilla :) Tosin laskujeni mukaa nyt olisi jo rv 5+2, joten enpä tiedä onko tuo hcg:n taso mistään kotoisin. Olispa vaan myös se alkio matkassa mukana. Pahin pelkoni on, että kohdusta löytyykin vaan raskausmateriaalia, mutta ei alkiota.


Tänä aamuna lievää pahoinvointia havaittavissa migreenin lisäksi. Kävelin suosiolla sateessa osan aamun työmatkasta. Olisko tääkin sit tavallaan hyvä merkki.

+

Sorruin testaamaan kotitestillä ennen virallista veritestipäivää, ja Ranskasta tilattu Clearblue digital näyttikin kotvasen raksuteltuaan Enceinte 1-2. Eli jotain meidän solut on tällä kertaa tehneet oikein. Tällä viikolla menen tietenkin vielä labraan tarkistamaan raskaushormonin tason virallisena testipäivänä, ja nyt eletäänkin sitten jännityksessä odottaen onko hormonia tarpeeksi raskauden kestoon nähden, tuplaantuuko se vajaan kahden viikon välein, mitä nt-ultrassa selviää, koska nipt-testiin pääsee, jne. Eli ihan peruspositiivisin mielin tässä nyt elellään, mutta muutama peikko toki muistuttelee koko ajan mielen perukoilla siitä, mitä kaikkea voi vielä tapahtua. Monta vaaran paikkaa edessä. Mutta ajatella, että meillä kävi tälläinen tuuri! Ensimmäisen IVF-hoidon ainoan hengissä selvinneen pakastetun alkion siirrosta plussa kaikkien aikojen pahimman ja ruokavalion kannalta suorastaan törkeän huonolaatuisen stressikesän jälkeen!


Tänään lienee rv 4+1 alkion ikä huomioiden. Jokohan näitä virstanpylväitä uskaltaisi taas ruveta laskemaan... ?

8 solua

Lähdin tänään aiemmin töistä ja kävin hakemassa kyytiin pienen alkiomme. Kahdeksan tärkeää solua, joilta odotetaan nyt kovin paljon. Siirto oli helppo eikä edes katetrin laittaminen tuntunut missään. Nyt muiden lääkkeiden lisäksi kolmen päivän ajan antibioottia ja parin päivän päästä Gonapeptyl-piikki vatsanahkaan. Parin viikon päästä verikokeisiin suurin toivein.. Voi kunpa kaikki taivaankappaleet osaisivat nyt asettua oikeaan asentoon, jotta alkio osaisi toimia niinkuin sen kuuluu ❤

Uuteen yritykseen

Tällä viikolla on taas edessä paluu arkeen monella tapaa, tosin koko lomakin on mennyt töitä tehdessä yhden ja useamman asian eteen ja varsinainen lomailu surkastui pariin päivään maalla. Noh, lomaillaan sitten ensi kesänä, tai mahdollisesti vielä tässä syksyllä, jos tulee mahdollisuus ottaa muutama päivä rentoutumiselle.

Lääkärin palattua lomilta menin heti vastaanotolle keskustelemaan tulevasta. Rautainfuusiosta tulee kuusi viikkoa, joten rauta-arvot kontrolloidaan nyt elokuun puolivälissä, ja niiden puolesta ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla estettä alkionsiirrolle, jos kaikki on mennyt oletetusti. Lapsettomuuslääkärimme ei nähnyt enää esteitä siirtoon valmistautumiselle, ja siksipä aloitin heti lääkärikäyntipäivänä sumuttelemaan Synarelaa aamuin illoin ja lisäksi käytössä Primolut Nor, Zumenon ja Innohep. Primolut otettiin varmistamaan ettei kierto ala ennen aikojaan ja lopetettiin siis hieman ennen haluttua kierron alkamispäivää. Zumessa pidettiin pieni tauko kierron alussa, ja kp 2 aloitin sen uudelleen sekä Innohep-pistokset. Tällä viikolla menen kontrollikäynnille ja ennen siirtoa aloitetaan vielä Prednison ja ilmeisesti myös Lugesteron alkaa jo ennen siirtoa. Kontrollissa selviää taas lisää. Siirtoon päästäneen viimeistään ensi viikon lopulla. En yhtään tiedä tuleeko tässä kierrossa ylipäätään ovulaatiota kaiken lääkityksen takia, mutta ilmeisesti ratkaisevaa on, että limakalvo saadaan oikeaan vaiheeseen siirtopäivää varten. Alkio vitrifioitiin kolmen päivän ikäisenä, joten käsittääkseni se myös pyritään siirtämään kolme päivää ovulaatiosta? Tästä ei ole vielä ollut lääkärin kanssa puhetta, mutta näin olen muualla käydyistä keskusteluista ymmärtänyt. Tai ehkä sitä vielä seurataan sulatuksen jälkeen, jotta nähdään lahteekö se vielä jakautumaan? En tiedä, enkä jaksa nyt vaivata päätäni asialla. Lääkäri tietää kyllä mitä tekee.

Jotta meidän lapsenhankintataival ei olisi yhtään liian "helppo" kaiken aiemman kurjuuden jälkeen, heitti omat kapulansa rattaisiin nyt myös Kela, jossa ilmeisesti ei olla aivan oikeassa käsityksessä meidän hoidoista. Toivottavasti sekin asia selviää parhain päin. Jätän kaikki ylimääräiset taistelut nyt muille, jos suinkin mahdollista. Omat energiat nyt aika nollissa. Töihin paluu kauhistuttaa.

Väärä hälytys

Tässä mitään raskaana olla, kyllä se täti vaan kurvasi paikalle pari päivää aikataulusta myöhässä. No, eipä oikeastaan tunnu missään, vaikka se tikku pari päivää sitten lupailikin ihan jotain muuta. Ei auta itku markkinoilla, vai miten se nyt meni.. Siispä hymyä huuleen ja nokka kohti elokuun hoitoja!

Testikuumeen torjuntaa

Eilen aamulla tein taas r-testin. Puhdas nega. No jaa, pissa ei ehkä ollut tarpeeksi kauan rakossa muhinutta, kun en ekasta aamupissasta muistanut sitä tehdä, vaan vasta vajaan parin tunnin päästä, joten virheen mahdollisuus on tietty olemassa.. Harmi juttu sikäli, että nyt on liuskatestit loppu, eli täksi aamuksi ei riittänyt liuskan liuskaa. Myös ovistestit olivat loppu. Nada. Paitsi digejä kaapista kyllä onneksi löytyy, mutta niitä en halua tuhlata vielä, kun kaikki on niin epävarmaa. Kierto voi olla vain sekaisin toukokuun ivf-hoidosta, testeissä on viallisia joukossa joten keskiviikon plussa ei ehkä ollutkaan plussa, jne. Yritän nyt malttaa testien kanssa vähintään sunnuntaihin saakka, jolloin menkat olisivat virallisesti ainakin päivän myöhässä. Herpestä ja miljoonaa näppyä pukkaa, mikä sekin on kyllä tuttua ekasta raskaudesta. Vilunväreitä ja pahoinvointia iltaisin. Tolkuton väsymys. Onhan näitä oireita, mutta milloin ne muka ovat mitään luvanneet? Oireita tulee ja menee, ne alkavat ja loppuvat omia aikojaan. Mitä vaan voi tapahtua, mikään ei ole vielä totta. Onneksi tulee viikonloppu, paljon tekemistä ja ajattelemista, joten en voi joka hetki miettiä ja tunnustella, joko housuihin holahti.

Ja taas

On tämä elämä ihmeellinen. Tänä aamuna tein raskaustestin hetken mielijohteesta, koska en saanut tässä kierrossa ovulaatiota tikutettua, ja menkkojen pitäisi alkaa parin päivän sisään. Pientä ruskeaa alkusoittoa tuli eilen, mutta sen jälkeen ei yhtään mitään. No siihen testiinhän piirtyi plussaviiva. Taas. Ihan alkoi itkettää siinä tikkua pidellessäni, kun tuli mieleen, että taas se alkaa. Kesä menee jännätessä mitä tapahtuu ja toistaako historia itseään. Mutta eihän se voi? Eihän meille enää voi käydä niin, että annetaan ymmärtää, mutta ei ymmarretä antaa? Nyt meille se lapsi syliin asti, kiitos!


Toki olen tietoinen, että tuo plussa voi vielä muuttua täti punaisen vierailuksi, mutta aloitin silti eilen varmuuden vuoksi zumenonin ja luget (jo ennen tämän aamun plussaa, koska tiesin, että vuodon alussahan voi lopettaa). Tänään haen apteekista noita lisää, ja illalla aloitan innohepin. Huomenaamusta puolestaan kuvioihin tulee taas prednison.


Nyt tietenkin mietin, mahtoiko viikko sitten annetulla rautainfuusiolla olla vaikutusta raskautumiseen. Sehän olisi ollut noin neljä - viisi päivää oletetun oviksen jälkeen. Tai siis niiden päivien jälkeen, jolloin ovistesteihin tuli lähes kontrolliviivan veroinen testiviiva, mutta josta ei kyllä plussaviivaa saanut hyvällä mielikuvituksellakaan. Nyt ei siis olekaan tarkkaa tietoa siitä, milloin raskaus on saanut alkunsa, joten tilanne on toinen kuin aiemmin. Suuri huoli syttyi puolestaan jo siitä, että söin antibioottikuurin vti:een juuri tuon oletetun ovisvklopun yli, enkä tajunnut ollenkaan, että voisin tulla raskaaksi tässä kierrossa. Jotenkin ajatukset oli jo ihan elokuun lääkärikäynnissä ja tulevissa hoidoissa. Ihmeellisesti tuossa hoitomoodissa ollessaan kadottaa kokonaan käsityksen siitä, että voihan se raskaus tosiaan (ainakin meidän tapauksessa) alkaa ilman hoitojakin. Nyt vaan toivotaan, että sukusolut ovat olleet priimaa, jakautumiset ovat tapahtuneet ilman poikkeuksia, ja että kaikki kromosomit on oikeassa järjestyksessä ja että niitä on oikea määrä. Siinä olisikin jo paljon tuuria mukana!


Tarkemmin ajatellen olen viime aikoina ollut hieman huonovointinen iltaisin ja viluinen. Tänä aamunakin heräsin vilunväreisiin. Naamakin on kuin perunapelto, mutta senkin ajattelin johtuvan rautainfuusiosta.


Olisipa kyllä ihmeellistä, jos raskaus nyt onnistuisi. Kesälomilta palattuani olisin jo viikolla 10. Mutta töissä en varmastikaan mitään kertoisi ennen rakenneultraa.


...Ja taas ajatukset juoksee jo tuhatta ja sataa viikkoja ja kuukausia eteenpäin, vaikka testissä on vasta nähty pieni punainen viiva.


Nyt jo niin kovin tärkeä viiva <3

Valoa pilkottaa tunnelin päässä?

Kävin endokrinologilla, joka totesi viime vuosina otettuja ferritiini- ja muita rauta-arvoja tovin katseltuaan, että kyseessä on selvästi piilevä raudanpuuteanemia. Ollut jo pidemmän aikaa. Joko nostettaisiin arvoja syömällä rautalisää 2 x 100 mg päivässä, jolloin rautojen nousu kestäisi vuoden verran tai menisin rautatiputukseen, jos niin itse toivon. Vuosi on tässä neljänkympin korvilla aivan liian pitkä aika odotella alkionsiirtoa, joten toivoin tietenkin saavani iv-rautaa. Tiputus tehdään ensi viikolla, ja siitä 6 vkon päästä kontrolloidaan rauta-arvot uudelleen. Myös kilpirauhasarvoja tulee kontrolloida tiputuksen jälkeen, koska huonot varastoraudat aiheuttavat samanlaisia oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Vajaatoimintalääkitystä saatetaan siis voida vähentää, kun raudat saadaan kuntoon. Arvot olivatkin huonontuneet selvästi punktion jälkeisen vuodon jälkeen, kun raudat putosivat ennätysalas, ja tsh oli noussut yli 2:n, mitä se ei saisi raskautta yrittäessä tai sen aikana lapsettomuuslääkärimme mukaan olla. Toivon, että se palautuu rautatiputuksen jälkeen nopeasti alemmalle tasolle.

Nyt siis odotellaan rautatippaa ja katsotaan sen jälkeen, milloin aika on hyvä alkionsiirrolle tai uudelle ivf-kierrokselle. Sitten päästäisiin taas tässä asiassa eteenpäin. Varsinainen kärsivällisyysharjoitus tästä on kyllä tullut, mutta ei auta tehdä muuta kuin jaksaa käydä kaikki toimenpiteet läpi. Odotuksen rautatiputuksen suhteen ovat suuret, ja toivon että olo kohentuisi ihan kokonaisvaltaisesti sen jälkeen. Jaksaminen on ollut niin kortilla viime aikoina, että pienimmätkin vastonkäymiset ovat saaneet megasuuret mittasuhteet. Harppausta odotellessa siis.

Tajusin eilen töistä lähtiessäni, että olisin jäänyt tällä viikolla äitiysvapaalle, jos kohtalo ei olisi puuttunut peliin helmikuussa. Nyt olenkin sen sijaan vielä kolme viikkoa töissä hermot riekaleina ja sekä kroppa että pääkoppa aivan hajalla, ja puolitoista viikkoa niistä yksin. Toivottavasti en romahda siinä kohtaa, kun ei ole muita jakamassa työpaineita. Miksei mikään koskaan mene niinkuin on suunnitellut? Varsinainen Murphyn laki tässäkin asiassa. Jos jotain vain voi mennä pieleen, niin pieleenhän se menee. Itkettää ja vihastuttaa, mutta ei ole aikaa surra. Pitää keskittyä siihen, että jaksaa, olla niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Vaikka maailma on romahtanut ja musta aukko imenyt viimeisetkin voimat.

Pettymys

Ensimmäisen ivf-hoidon tulos oli lievä pettymys. Pistokset sujuivat hyvin ja folleja kasvoi mukavasti. Punktio oli lähes kivuton ja nopea toimitus, lukuunottamatta oikeaa munasarjaa, joka tykkää lymyillä aina jossain piilossa ja sitä jouduttiin sen vuoksi painamaan, jotta saatiin rakkulat punktoitua. Folleja oli saatu kahdeksan, ja niistä löytyi viisi kypsää munasolua.

Pääsin punktiosta kotiin muutaman tunnin lepäilyn jälkeen saatuani heti toimenpiteen jälkeen ensin burana600:n, kipulääkkeen tippaan ja vielä sen jälkeen uudelleen rapifenin laskimoon, koska oikea puoli kipuili ilkeästi vielä tippakipulääkkeen jälkeenkin. Olisiko taas joku hermo ollut juuri punktiokohdassa. Kotona vatsa turposi valtavaksi ja olin todella kipeä kyljistä, palleasta, rintakehästä ja vatsasta. Jos yhtään yritin makuulle, iski valtaisa kipupiikki oikeaan hartiaan ja palleaan. Nukkumaan mennessä mies yritti auttaa minut sänkyyn tukemalla niin, ettei kylkilihaksia olisi tarvinnut käyttää, mutta jouduin sellaiseen asentoon, että hartiapistos jäykisti koko kropan kivusta ja huusin vain nopeasti, että nostaisi minut äkkiä pystyyn, että kipu hellittäisi. Mielessä kävi pitäisikö lähteä naistenklinikalle, mutta koska kuumetta ei ollut enkä uskonut pääseväni autoon ilman kipukohtausta, päädyin kuitenkin jäämään kotiin kipuineni. Seuraava yö menikin sitten tuolilla nuokkuessa, koska makuuasento oli vain aivan liian kivulias.

Lääkäri soitti seuraavana päivänä ja kertoi, että viidestä munasolusta kolme oli hedelmöittynyt ja lähtenyt jakaantumaan, ja että tilanne näytti mukavalta. Kerroin kivuistani ja lääkäri varasi minulle ajan seuraavalle päivälle kontrolliultraan, koska päätteli hartia- ja palleakivuista että vatsaontelossa olisi nestettä ja vuodon määrä tulisi tarkistaa.

Kontrollissa kävi ilmi, että vatsaontelossa oli nestettä noin 1,5 dl, mutta koska tilanne oli silloin jo parempi enkä ollut enää yhtä kipuinen, oli sitä ollut todennäköisesti enemmänkin. Alkiotilanne oli se, että kaksi oli jäljellä, yksi oli pudonnut pois. Lääkäri laittoi minut vielä verikokeisiin perusverenkuvaa varten, jotta nähtäisiin rauta-arvot ja voitaisiin päättää kannattaako alkionsiirtoa tehdä vai pakastettaisiinko saalis. Sain myös seuraavalle päivälle verikoelähetteen samoihin testeihin.

Verikokeet kertoivat, että hemoglobiinini oli romahtanut sisäisen vuodon takia eikä jo ennestään alhainen ferritiini luvannut hyvää siirtoa ajatellen. Kolmen päivän kohdalla oli enää vain yksi alkio hengissä ja kehittynyt 8-soluiseksi, gradus 2:n alkioksi, joten se päätettiin vitrifioida ja siirtää siirtoa kunnes rauta-arvoni saataisiin kuntoon. Harmitti kamalasti, mutta toki on parempi siirtää alkio vasta sitten, kun muut tekijät ovat kiinnittymiselle ihanteelliset. Alkio pakastettiin jossain vähän paremmassa viljelynesteessä, jonka pitäisi ehkäistä keskenmenoja. Tietysti on aina se riski olemassa, ettei alkio edes selviydy sulatuksesta kun siirron aika koittaa, mutta sitä en voi harmitella etukäteen. Olen nyt sairaslomalaisena itsekseni miettinyt, että ehkäpä olisikin rautojen noustua parempi mennä suoraan uuteen ivf-hoitoon ja punktioon, jotta saisimme lisää alkioita pakkaseen ja samalla voitaisiin kenties tehdä tuoresiirtokin. Kenties kannattaisi siirtyä icsiin, koska nyt siittiöt eivät menneet kuin kolmeen viidestä munasolusta. Joka tapauksessa alkio siirretään käsittääkseni tuettuun kiertoon, joten voisihan siinä samalla sitten alkioitakin kypsytellä. Ja jos uuden hoidon tuoresiirrosta tärppäisi, olisi meillä lisää alkioita pakkasessa siirrettäväksi sopivana ajankohtana. Pitääpä muistaa ehdottaa tätä lääkärille seuraavalla kerralla. Aika on jo varattuna elokuulle kun lääkärini tulee lomalta.

Rautojen nostoa varten sain kehotuksen mennä endokrinologille ja pyytää iv-rautaa, koska ilmeisesti syömäni rautavalmisteet eivät riitä nostamaan ferritiiniä tarpeeksi. Suolistoni voi kuulema olla vielä toipumassa keliakiavasta-aineista ja aiheuttaa imeytymisongelmia, joten edes syömäni rautamäärät (40-120 mg päivässä) eivät nosta rautatasoja. Harmillinen lisävaiva, jonka korjaamiseen menee nyt oma aikansa, eikä sinä aikana kannata tehdä alkionsiirtoa. Toivon totisesti, että saan tuon rautainfuusion, muuten taidan ehtiä täyttää 40 ennenkuin on toivoakaan siirrosta..

Vinkkiviitonen punktioon menijöille: Lopettakaa omega3 jo todella hyvissä ajoin ennen toimenpidettä! Minulle asiasta sanottiin vasta pistoneuvonnassa kaksi viikkoa ennen punktiota ja nyt näyttäisi siltä, että omegojen teho on ollut sen verran suuri ja pitkävaikutteinen, että tuli tuo iso vuoto vatsaonteloon punktion takia.

Helppoa kuin heinänteko?

Olen nyt pistänyt kaikki punktiota edeltävät pistokset. Menopuria kp 2 - 14, Cetrotideä kp 11 - 15 sekä Pregnyl 5000 yhdessä Burana 600 kanssa ja Gonapeptyl kp 14. Tänään on lepopäivä pistoksista, vain Burana 600 klo 14, ja huomenna kp 16 aamulla itse kauan odotettu punktio. En ole juurikaan ehtinyt miettiä miltä nyt tuntuu, koska ympärillä tapahtuu niin paljon, on remonttia ja kaaosta töissä. Lääkäri sanoi, että se on vaan hyvä, koska silloin en ehdi myöskään stressata hoidoista. Mutta jos stressaa ylipäätään jostain, niin eikö se vaikutus onnistumiseen ole sama..? Noh, näillä mennään ja toivotaan parasta. Pistokset ovat olleet helppoja, ja jos siirtoon pääsemme, tulee Innohep-pistokset taas päivärutiiniksi. Ja ne jatkuvat taas rv 12 saakka, jos niin hyvin kävisi, että pääsisimme siirtoon ja siirrosta vielä jotain jäisi kiinnikin. Innohep on onneksi helppo kuljettaa mukana, koska se ei ole jääkaapissa säilytettävä ja on kaiken lisäksi muovituubissa ja injektioruiskussa valmiina pistettäväksi eikä tarvitse mitään sekoitteluja niinkuin Menopur ja Pregnyl. Toivon totisesti, että tämä ei ole vain toisen kivisen polun alku, kun tuota yhtä helvettiä tulee edelleen käytyä läpi. Onneksi saan olla seuraavassa raskaudessa yhteydessä sikiötutkimusyksikköön rv 9, ja saan sieltä automaattisesti nipt-testin tai istukkanäytteen/lv-punktion. Jälkimmäisiin tuskin uskaltautuisin, mutta normaalien sikiöseulontojen lisäksi Nipt-testikin helpottaisi kummasti mieltä, jos tulos olisi normaali Downin, Pataun ja Edwardsin osalta, joita sillä testataan.

Huominen ei vielä jännitä, luotan Diapamiin ja kipulääkkeiden voimaan sekä ihanaan lääkäriini, joka harmi kyllä jää lomalle ennenkuin ehdimme mahdolliseen siirtoon. Siirto on kuulemma pienempi toimenpide, ja sen voi hyvin tehdä joku muukin, joten ei tässä hätää ole siltäkään osin. Suurin huoli koskee kesäaikaa, jos tästä hoidosta ei tärppää. Täytynee kysellä lääkäriltä vielä siitä, miten voisin kesäaikana tukea munasolujen laatua, jos niin kävisi, ettemme pääse siirtoon tai siirretty alkio ei kiinnity. Siirto tehdään kuulemma kolme päivää punktion jälkeen. En vielä tiedä milloin saan tehdä raskaustestin tai pitääkö käydä veritestissä, mutta se selvinnee huomenna tai viimeistään torstaina. Hyvillä mielin eteenpäin :)

Ivf alkoi

Ferritiini on alkanut pikkuhiljaa nousta, mutta todella hitaasti edelleen, vain yhden pykälän parissa viikossa. Mutta nousussa silti. Yksi vaihtoehto on rautatiputus, jollei rauta-arvot ala jo kohta palautua samoille tasoille kuin ennen keskeytystä.


Ivf-hoito alkoi viime kierron lopulla Zumenoneilla kp 21 alkaen. Kp 2 mukaan tuli Menopur, joka alkoi annostuksella 225 IU, ja toisesta pistopäivästä alkaen 150 IU, sekä Prednison, jota otin ensimmäiset neljä päivää 4x5 mg ja siitä eteenpäin 2x5mg. Tänään kävin ensimmäisessä seurantaultrassa, ja annosta nostettiin takaisin tuohon 225IU:iin. Kp9 on tiedossa seuraava seurantaultra, jotta saadaan jarrulääke ajoitettua oikein. Vielä ei puhuttu punktion ajankohdasta, mutta arvelen sen osuvan ensi viikon lopulle tai seuraavan alkuun. Tässä tapahtuu nyt niin paljon kaikkea yhtä aikaa, että ei tahdo pää ja ajatukset pysyä kasassa ollenkaan. Kunhan vaan muistaisin lääkkeet ottaa oikein.. Onneksi pistäminen ei tunnu yhtään hankalalta, koska siihen tuli jo totuttua viime raskauden 12 Innohep-viikon aikana. Vaikeinta on muistaa säilyttää Menopur jääkaapissa ennen lääkeaineen sekoitusta! Infektiokokeiden tulokset olivat tulleet, siltä osin kaikki ok. Laskuja en edes ajattele, ne vaan maksetaan ja unohdetaan. Positiivisin mielin eteenpäin :)

Jämähtänyt ferritiini

Kävin taas labrassa mittauttamassa kilpirauhasarvoja ja ferritiinin, joka romahti keskeytyksen jälkeen arvoon 19. Viime mittauksen jälkeen olen syönyt rautaa noin 80 mg päivässä ja syönyt raudan imeytymistä edistäviä c-vitamiinia ja kuparia siinä rinnalla, ja ajattelin, että kyllähän tällä tehokuurilla alkaa ferritiinikin jo nousta, kun lääkärin sanoin kolmen kuukauden rautakuuri riittää. Vaan mitä onkaan tapahtunut kuukaudessa: Ei yhtään mitään. Ferritiini on noussut kokonaisen yhden yksikön. Tulos oli 20. Tällä vauhdilla arvo ei nouse kolmessa kuukaudessa nimeksikään, eikä edes vuositasolla riittävälle tasolle asti. Hitto sentään, tämäkin viivästyttää varmasti raskautumistoiveita, sillä jollei itselleni edes riitä rautavarastoja niin mistä sikiö saisi omansa?! Taidan nostaa annoksen ainakin 100 mg päivässä ja vaihtaa kaiken maidon mantelimaitoon, vaikken nytkään käytä maitoa juuri missään muussa kuin kahvissa. Nyt jos joku lukija näistä varastoraudoista osaisi vinkata, niin pliis kommentoithan tähän alle. Alkaa jo syvä epätoivo iskeä, kun lääkärin tiedot ja omat tiedot alkavat osoittautua riittämättömiksi. Millä ihmeellä ihmiset oikein saavat ferritiinitasonsa nousemaan?

Tuhkan lasku

En ole aiemmin käynyt Honkanummen hautausmaalla. Eilen ajoimme sinne varttia vaille yhdeksitoista tuhkan laskua varten. Sen pienen, jota emme koskaan saaneet. Etsimme uurnien luovutushuoneen ja odotimme siellä hetken, kunnes vahtimestari toi uurnan pöydälle. Saimme olla hetken kahden uurnan kanssa, ja sitten kävelimme vahtimestarin perässä hautapaikalle syntymättömien lasten muistolehtoon. Tilaisuus oli koruton ja jopa jollain tapaa karu, kun vahtimestari kolisti tuhkat uurnasta ja hautasi ne hiekalla. Katsoi meitä, nyökkäsi ja sanoi "Näkemiin" ja me jäimme seisomaan haudalle. Mutta mitäpä siinä tuntemattomille ihmisille olisi muuta sanonutkaan tuollaisessa tilanteessa. Kunnioittava tilaisuus kuitenkin oli kaikin puolin, ja tuli hyvä mieli, että menimme paikalle. Olimme taas ainoat paikalla, vaikka kyseessä olivat siis kaikkien viime aikoina tuhkattujen sikiöiden tuhkat. Hyvä niin, sillä saimme vahtimestarin mentyä keskenämme rauhassa itkeä ja jättää jäähyväiset. Laskimme edellisenä iltana kokoamani pienen kukkavihkon suuren männyn juurelle köynnöshortensian alle. Vihkoon valitsin karmiininpunaista freesiaa ja valkoisia ruusuja sekä tuijan ja kuusen oksia omalta pihaltamme. Tein taas surutyötä sitomalla kimpun itse, ja se tuntui lohdulliselta. Katselimme vielä muistolehtoon jätettyjä esineitä ja kiviin kiinnitettyjä muistolaattoja. Itse emme laattaa halunneet, meille riittää, että voimme käydä jättämässä kukat männyn luo. Kävellessämme takaisin autolle aurinko paistoi ja vettä tihkutteli. Kesän merkki. Ja seuraavana aamuna maa peittyikin lumesta.

Myoomaepäily

Gynen jälkitarkastuksessa toteama möykky ei ollut hievahtanut minnekään uudella tarkastuskäynnillä. Muita roippeita tai vuotoa kohdussa ei enää näkynyt, mutta tuo pyöreä tunnistamaton pallero ei ole hievahtanut minnekään. Sain siis lähetteen Suomen ehkä tunnetuimmalle italialaissntyiselle ultraspesialistille toiselle lääkäriasemalle, jotta tarkemmilla laitteilla voitaisiin nähdä onko möykyssä verenkiertoa. Tämä tästä vielä puuttuikin, lisäviivytys hoitoihin, jos joutuisin vielä hoidattamaan myooman pois ennen uusia yrityksiä! Onneksi tuossa uudessa ultrassa ei todettu minkäänlaisia virtauksia tuossa ongelmaköntsässä, vaan spesialisti totesi, että voidaan hyvin odotella normaalit kuukautiset, koska todennäköisesti kyse oli vain normaalista jäämästä, joka poistuisi itsekseen. Huh. Hcg oli onneksi nyt toisella mittauksella laskenut lähes kolmeen, joten siltä kannalta ollaan voiton puolella.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että kuukautiset oli ja meni. Alkoivat jo viikko ovulaatiosta, joten hieman sekaisin kierto taitaa vielä olla. Toukokuun alussa menen taas omalle gynelle ultraan ja toivon, että kohtu olisi silloin vihdoin tyhjä. Lääkärini jää lomalle niin, että en tiedä ehdimmekö ivf-hoitoihin enää ennen kesää, mutta jonkinlaista hormonaalista tukea aion pyytää luonnolliseen kiertoa tukemaan. Letrozole-kierroista en ole raskautunut, vaikka letrot ovatkin tehneet ovulaation aikaisemmaksi ja luteaalivaiheen pidemmäksi. Jotkut ilmeiseti käyttävät myös Zumenonia ovulaation induktiossa ja Lugesteronia keltarauhastukena, ja lopettavat ne jos vuoto alkaa. Tätä haluaisin kokeilla, jos lääkäri on sen puolesta. En haluaisi samanlaista kesää kuin viime vuonna, eli raskautumisia ja aikaisia keskenmenoja niin, että vuodan enemmän tai vähemmän koko kesän.. Lisäksi haluan varautua siihen, että raskaudun kesällä, ja pyytää reseptit niihin tukilääkkeisiin, joilla edellinen raskaus saatin jatkumaan, eli Zumenonin ja Lugesteronin lisäksi Prednison ja Innohep. Toivon niin kovasti, että meillä tärppäisi uudelleen mahdollisimman pian.

The big O

Kävin viime viikolla gynellä jälkitarkastuksessa. Lääkäri arveli, että oma kiertoni olisi käynnistynyt, koska vasemmassa munasarjassa näkyi joko rakkula tai surkastumassa oleva keltarauhanen. Kohdussa näkyi myös vielä verta sekä jotain, joka saattaisi olla myooma tai istukkakudosta. Otettiin hcg ja seuraavana päivänä lääkäri soitti, että koska hcg on jo hyvin laskenut ja melkein nollassa, kokeillaan ensin antibioottikuuria kohdun tyhjentämiseksi. Onneksi ei tarvinnut mennä kaavintaan. Tänään tulikin sitten aamulla pönttöön valkoista pitkää kudossuikaletta, joka varmastikin oli ne istukan jämät. Samaisella vessakäynnillä sain hymynaaman Clearbluen ovulaatiotestiin, joten oma kierto on todellakin vihdoin käynnistynyt. Ilmeisesti toissa yönä kärsimäni vasemman puolen lonkkakivut olikin ovulaatiokipuja. Heräsin niihin yöllä enkä millään löytänyt kivutonta asentoa, joten jouduin ottamaan panadolia kipuun. Tänään keskeytyksestä tuli 6 viikkoa, joten aika lailla normiaikataulussa siis ollaan. Ensi viikolla menen vielä hcg-kontrolliin ja ultraan, jotta nähdään miten tilanne kohdussa on muuttunut. Toivottavasti todetaan, että tyhjä on! Päästäisiin sitten taas etenemään uusiin yrityksiin. Tosin tuossa jo toissapäivänä tuli "oltua sillai" kun en uskonut ovulaation olevan vielä lähellä. Mutta enpä jaksa uskoa, että olisi tärpännyt. Eihän meille sellaista onnea suotaisi. Ajatukseni on nyt hoitojen aloituksessa. Siihen tähdätään ja sen mukaan eletään.

Näen punaista...

Pari päivää sitten alkoi vihdoin hieman runsaampi verinen vuoto. Tiedä sitten onko tämä nyt vasta sitä ns. oikeaa jälkivuotoa, koska lähes neljän viikon ajan keskeytyksen jälkeen vuoto oli niin minimaalista, vai joko olisi hormonitoiminta nytkähtänyt käyntiin ja menkkavuoto alkanut. Reilut kaksi viikkoa sitten tein ovulaatiotestin lähinnä testatakseni minkä verran raskaushormonia on vielä kehossa, ja silloin testi oli selvä plussa. Ajattelin, että se olisi indikoinut vielä raskaushormonia, mutta olisikohan se nyt sittenkin ollut jo ovulaatioplussa? Tiedä häntä. Nyt vuotaa joka tapauksessa ihan reilusti jopa sellaisia muutaman sentin hyytymäkappaleita, ja sekös aiheuttaakin vessataiteilua työpaikalla! Joka kerta täytyy muistaa katsoa jälkeensä, ettei missään näy veriviiruja tai -klönttejä tai ettei huonosti vetävään pönttöön jää verisiä papereita pyörimään. Tulipa tässä yhtenä päivänä tehtyä sellaistakin tahatonta vessavertailua, että vanha vähän laiska pönttö vetää edelleen paremmin kuin melkein uusi :D


Labratuloksetkin tulivat. Kilpirauhasarvot olivat yllättävän hyvällä tolalla, ja raskaushormoni oli vain 16, eli on laskenut jo niin alas, että digi näyttäisi "Ei raskaana". Ja koska tuo oli eilisaamun arvo, niin tänään tai viimeistään huomenna arvo on todennäköisesti jo alle viiden eli normaali ei-raskaana olevalle. Haikea fiilis, kun tuntuu ihan siltä kuin en olisi raskaana ollutkaan, mutta toisaalta ihanaa, ettei ainakaan tällä hetkellä vaikuta tulevan mitään jälkikomplikaatioita. Hemoglobiinikin oli laskenut kymmenisen pykälää verrattuna pari päivää ennen keskeytyspäivää otettuun ja oli nyt 125 eli ei nyt ihan luokattoman huono sekään. Ainoa, mikä noista arvoissa pisti vähän huolestuttamaan oli ferritiini, joka oli pudonnut arvoon 19. Sain ferritiinin viime vuonna vaivoin nostettua reilusta kahdestakymmenestä yli neljäänkymmeneen (mikä sekin on huono) syömällä puolisen vuotta Solgarin Gentle Ironia, mutta nyt ollaan taas takaisin lähtökuopissa. Tai ei edes lähtöpisteessa vaan vielä huonommassa jamassa. Tilasin jo tällä hetkelläkin syömäni raudan lisäksi toisen rautavalmisteen ja nokkosjauhetta, josko niillä saisin lisäbuustia tilanteeseen. Ei ihan vuosia jaksaisi odotella, että rautavarastot täyttyy, koska sekin vaikutta raskautumiseen ja raskauden jatkumistodennäköisyyteen. Hiuksia on lähtenyt aivan nyrkin kokoisia palloja ja käsivarret ovat olleet jatkuvasti puuduksissa. Nyt verikoetulosten valossa se ei ole mikään ihme.


Jälkitarkastusaikakin on nyt varattuna. Uskalsin varata ajan vajaan parin viikon päähän, koska elättelen toivoa, että vuoto olisi siihen mennessä loppunut ja uusi ovulaatio kolkuttelisi jo ovella.

Yhteissiunaus

Eilen olimme HUS:n järjestämässä yhteissiunaustilaisuudessa Meilahden sairaala-alueen Lasten kappelissa. Kumpikin taisimme olla omalla tavallamme stressaantuneita, koska autossa matkalla Meilahteen tilanne hieman kiristyi. Itse kaipaan yhteistä suremista, tunteen jakamista. Mies ei halua puhua aiheesta lainkaan.

Löysimme perille ja meidät ohjattiin Kappelin eteiseen odottamaan. Paikalle ei tullutkaan ketään muita, joten saimme tavallaan aivan oma muistotilaisuuden lapsellemme. Tilanne tuntui ihmeen helpolta siihen asti, kun sairaalapastori ohjasi meidät sisälle kappeliin Albinonin Adagion soidessa taustalla G-mollissa. Siinä ne kyynelhanat sitten aukesivatkin. Pappi puhui kauniisti ja siunasi tuhkatut "pienet". Tilaisuus oli kaunis ja lohduttava, vaikka sen syy itsessään onkin karmea. Jossain määrin oloa jopa helpotti ajatus siitä, että pieni sai Herran siunauksen. Lopuksi pappi jätti musiikin soimaan ja saimme istua tilassa niin kauan kuin halusimme. Emme olleet ymmärtäneet, että kukkiakin olisi voinut tuoda arkulle (uurnalle?), mutta korjannemme asian tuhkien laskussa muistolehdossa.

Nyt yritämme elää eteenpäin päivä kerrallaan. Fyysiset kivut muistuttavat vielä tapahtuneesta päivittäin. Vatsani on kipeä, ja vuodan oranssiin vivahtavaa sitkeää kalvomaista vuotoa. Tein raskaustestin tänään, ja digi ilmoitti minun olevan 1-2 raskaana, eli hcg lienee nyt 25-200. Todennäköisesti lukema on lähempänä alarajaa, koska vain yksi viiva oli selvästi sininen. Varasin myös labraan ajan hcg-mittausta varten ensi viikon lopulle, jolloin arvon pitäisi olla jo alle 5 eli normaali ei-raskaana olevalle. Sitten olemme taas lähtöpisteessä ja ovulaation metsästäminen saa alkaa.. Aika lohdutonta. Syyllisyys keskytyspäätöksestä painaa jatkuvasti eikä todennäköisesti helpota koskaan. On vain yritettävä luottaa siihen, että teimme oikean päätöksen. Sitähän emme koskaan tule tietämään, mitä arki olisi ollut trisomian kanssa.

Paluu arkeen

Palasin viikko sitten töihin usean viikon sairausloman jälkeen. Ensimmäisellä työviikolla nieleskelin itkua muutaman kerran, kun ajatukset lähtivät tiettyyn suuntaan. Poissaoloni aikana oli työpaikalla tullut muilta raskausilmoituksia, joten kasvavia vatsoja on tiedossa keväämmällä. Onneksi pystyn melko hyvin välttelemään näitä ihmisiä työpaikan arjessa, joten en joudu aivan vierestä seuraamaan raskauden etenemistä.


Tuntuu siltä, että elämäni arvojärjestys on tällä hetkellä aivan toinen kuin vielä pari kuukautta sitten. Työ ei juuri nyt ole läheskään top 3:n joukossa, ja työnteko tuntuu jotenkin täysin turhalta ja merkityksettömältä, vaikka viekin suurimman osan vuorokauden tunneista. Tätäkö elämä nyt sitten on seuraavat 30 vuotta? Nukkumista ja työntekoa. Meille vilautettiin pikkuriikkisen jostain sellaisesta maailmasta, josta saamme nyt vain haaveilla ja muistella niitä pieniä ilon hetkiä alkaneen raskauden alkuajoilta. Kaikki haaveet vietiin kerralla ja nyt kohtalon käsi vääntää vielä veistä haavassa tuomalla näitä raskaana olevia ihan työhuoneen nurkille.


Vatsa kipuilee vielä joka päivä, ja vuotoa on jonkin verran edelleen sitkeän kalvon muodossa. Kivut eivät kuitenkaan vie kaikkea huomiota vaan ovat kestettävissä, joten en enää soittele naistentautien päivystykseen, jollei ole aivan pakko. Varaan muutaman viikon päästä ajan oman gyneni vastaanotolle jälkitarkastusta varten, joten eiköhän siellä selviä, jos kohdussa vielä olisi jotain sinne kuulumatonta materiaalia.

Liian hyvää ollakseen totta

Jouduin soittamaan naistentautien päivystykseen vatsakipujen vuoksi. Vuoto oli ollut tosi niukkaa, ja mietinkin jo, että näinkö vähällä tosiaan pääsin. Noh, en tietenkään päässyt. Päivystyksessä kohtu ultrattiin ja siellä näkyi vielä reilun kokoinen köntti raskausmateriaalia. Kroppa yritti saada sitä synnytettyä supistelemalla ja siitä vatsakivut. Lääkäri poisti myös kohdunsuulta ne riekaleet, jotka olivat kohdunsuulla jo irtonaisina odottelemassa ja joihin instrumenteillaan ylettyi. Tuntui tosi ilkeältä ja kun mieskään ei ollut matkassa mukana aloin osittain myös turhautumistani itkeä. Residuaa yritettiin saada irti myös ruiskuttamalla suolaliuosta kohtuun, mutta sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Sain kotiin mukaani Panacodin, Buranan ja Cytotecit, jotka otan huomenna siinä toivossa, että ne saavat toivottavasti nuo loputkin jämät liikkeelle.

Ei loppunut tämä luku meidän tarinassa vieläkään. Toivon, ettei kuitenkaan jouduta kaavintaan, vaan selvitään huomisella ponnistuksella. Postissa tuli tänään Käpy ry:ltä tilaamani kirjanen Lapsen kuolema. En jaksanut vielä tarttua siihen.

Hyytymiä

Kahtena viime päivänä vuoto on ollut todella pientä. Olisin varmastikin pärjännyt pikkuhousunsuojalla, mutta suurempien holahdusten pelossa olen käyttänyt varmuuden vuoksi tavallista sidettä ja öisin yösidettä. Ensimmäisenä päivänä tyhjennyksen jälkeen tuli kaksi luumun kokoista verihyytymää vessakäynnillä, toisena päivänä eli eilen yksi kananmunan kokoinen hyytymä ja kaksi vähän pienempää. Nyt loppuviikosta isompia hyytymiä ei enää saisi tulla. Jos vuoto runsastuu tai muuttuu pahanhajuiseksi, kuume nousee uudelleen tai vatsa tulee kovin kipeäksi, tulee olla yhteydessä naistentautien päivystykseen. Toivon, että kaikki menee hyvin, jotta en joutuisi enää kaavintaan. Vatsa tuntuu kyllä kipeältä nytkin, mutta se lienee vielä normaalia, kun keskeytyksestä on vain kolme päivää.

Jälkimaininkeja

Heräsin yöllä uneen, jossa veriset eläimet tappelivat keskenään betonihuoneessa. Ahdistus oli herätessä sitä luokkaa että aloin itkeä. Mieskin havahtui niiskuttamiseeni ja otti kainaloon. Valvoin aika kauan ja mietin kaikkea tapahtunutta. Pitäisi vielä soittaa obduktio-osastolle ja kysyä milloin yhteissiunaustilaisuus järjestetään ja tiedustella tuhkien sirottelun ajankohtaa keskusrekisteristä. Ei vielä jaksaisi.

Eilen tuli iltapäivästä pari isompaa hyytymää, mutta jälkivuoto on ollut todella pientä, tavallinenkin side tuntuu olevan liikaa. Toivottavasti se ei tarkoita ongelmia. Oikean munasarjan kohdilla kipristelee aika ajoin suurin piirtein samoilla kohdilla missä punktion jälkeen tuntui kipua. Olisiko sama hermo vielä jotenkin pinteessä, mene ja tiedä.

Käyn koko ajan mielessäni läpi sitä, miten pian sikiö syntyi sen jälkeen, kun supistuskipu kävi normaalia kuukautiskipua suuremmaksi. Varsinaisia kipeitä supistuksia ei ollut kuin reilun tunnin ajan parin minuutin välein, ja itselleni aika tuntui vielä lyhyemmältä. Hoitajakin kysyi sikiön synnytyä salasinko kipujani. En koe piilotelleeni mitään, koska kutsuin hoitajan antamaan kipulääkettä silloin, kun kipu alkoi yltyä. Mies onneksi ehti sairaalaan noin vartti ennen sikiön syntymistä. Ehkäpä sikiö olisi tullut jo aiemminkin jos olisi ponnistellut supistusten aikana, mutta toivoin niin kovasti lapsen syntyvän "itsekseen", ilman ponnistamista, ja niin se lopulta menikin. Tunsin vain miten kroppa työnsi jotain suurempaa ulos, ja sen jälkeen supistukset hellittivätkin heti. Arvasin heti mitä se tarkoitti.

Katsoin viime viikolla televisiosta ruotsalaista sarjaa, jossa käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja saada lapsi. Kieltämättä tässä miettii itsekin pitäisikö lähteä ulkomaille alkiodiagnostiikan perässä, vaikka onhan sitä tiettyyn pisteeseen saakka tarjolla Suomessakin. Hinta toki on hurja, mutta jaksaako näitä luomuraskauksien tuomia ongelmia enää, jos taas kävisi niin kuin aiemmin tai kuten tässä jatkuneessa raskaudessa? Pystyisimmekö käymään saman uudelleen läpi? Lupasin ilmoittaa lapsettomuusklinikan lääkärille miten nipt-testissä käy, joten pitäisi nyt saada itsestään irti kirjoittaa klinikalle sähköpostia. Soittamaan en pysty.

Rv 18+5: Toinen käynti - tyhjennys

Menimme Kätilöopistolle kahdeksaksi. Odotimme hetken, että huoneemme saataisiin siivottua ja sen jälkeen saimme asettua huoneeseen. Vaihdoin omat vaatteet sairaalavaatteisiin hoitajan suosituksesta, vaikka omissakin vaatteissa olisi saanut olla. Sain puoli yhdeksän aikaan ensimmäiset Cytotecit x 4 alakautta, koska Mifegyne ei ollut aiheuttanut minulle mitään oireita pieniä vatsatuntemuksia lukuunottamatta, ja samalla kertaa annettiin Burana 600 ja Panacod. Sitten alkoi odottelu. Kävimme syömässä pientä aamupalaa ja menimme huoneeseen katsomaan televisiota. Heiluttelin ja pyörittelin lantiota tyhjentymisen edistämiseksi. Pikkuhiljaa aloin tunta vilunväristyksiä ja tuntui että kuume alkoi nousta. Hoitaja olikin varoitellut tästä jo etukäteen, ja sanoi, että joillakin tulee Cytoteceistä pientä vilua, toisilla ihan kunnon horkka.

Cytotecit x 2 uusittiin kolmen tunnin välein. Mitään ei tuntunut tapahtuvan vielä toisenkaan satsin jälkeen ja kivut olivat lähinnä kovien kuukautiskipujen tapaisia kouristuksia silloin tällöin. Sain toisen Panacodin ja taas odoteltiin. En edes alkanut vuotaa verta. Kuume sen sijaan nousi ja oli lääkkeistä huolimatta 38,3 kolmansien Cytotecien jälkeen puoli kolmen aikaan. Sain silloin uuden Buranan kuumeen laskemiseksi. Hoitaja toi myös lämpötyynyn helpottamaan kipuja jos ne yltyisivät. Kolmelta vaihtui hoitajilla vuoro ja uusi hoitaja tuli esittäytymään puoli neljän aikoihin. Hän suositteli rappusten kävelemistä, että saataisiin jotain tapahtumaan. Sain pore-Panacodin ja lähdimme miehen kanssa hissillä alakerran kahvioon ostamaan pientä makeaa ja nousimme portaita kahdeksanteen kerrokseen. Varmuuden vuoksi teimme saman vielä toisenkin kerran ja kävelimme vielä osaston pari kertaa ympäri, ettei tulisi sanomista.. Kivut eivät olleet vieläkään kovin kovat, ja puoli viiden aikaan menimme syömään päivällistä. Pöydän ääressä istuessa aloin tuntea, että supistukset voimistuivat, enkä pystynytkään syömään juuri mitään.

Kävin lämmittämässä lämpötyynyä mikrossa ja mies lähti käymään kotona puoli kuuden aikoihin, jolloin sain myös laittaa neljännet Cytotecit. Hieman ennen kuutta aloin seurailla supistusten välejä ja lopulta soitin kelloa pyytääkseni lisää kipulääkettä. Hoitaja kehotti nousemaan portatiivin päälle ja kokeilemaan ponnistamista. Lapsivettä tuli noin desin verran ja kivut yltyivät yhtäkkiä. Sain kipupiikin pakaraan, ja kun supistus helpotti, juoksin supistusten välissä lämmittämään lämpötyynyn mahdollisimman kuumaksi. Kuuma tyyny vei huomion muusta kivusta, ja oli helpompi kestää kuin supistuskipu. Odottelin koko ajan, että verenvuoto alkaisi ja ponnistuskipu tulisi selän puolelle. Se oli kuulemma tyypillistä. Laitoin miehelle viestiä, että kivut yltyivät ja homma oli vihdoin alkanut etenemään. Mies lähti tulemaan takaisin sairaalalle.

Miehen tullessa hieman ennen seitsemää makasin sängyllä kyljelläni ja supsitusten tullessa painoin tyynyä vatsaan ja heiluttelin lantiota eestaas. Taisin pitää jonkinlaista hyminääkin. Kuuma lämpötyyny oli oikea pelastus! Keskityin vain kivun sijasta kuumuuden tunteeseen. En uskaltanut ponnistaa supistusten aikana, koska en edelleenkään vuotanut enkä tuntenut selässä mitään. Supistukset muuttuivat lyhyemmiksi ja terävimmiksi, ne veivät voimat täysin ja niiden välillä melkein nukahdin. Parin voimakkaamman supistuksen jälkeen tunsin, että verta holahti reilusti housuihin ja sängylle, ja jo seuraavalla supistuksella jotain isompaa tulikin housuihin. Kello oli tuolloin 19.14. Soitin kelloa ja hoitaja tuli toteamaan, että sikiö oli syntynyt. Kaikki tapahtuikin lopulta aivan yhtäkkiä, vaikka olin vasta odotellut kipeämpiä supistuksia, selkäkipua ja vuotoa, en vielä sikiötä. Mies lähti tuossa kohtaa kävelylle, koska ei tahtonut nähdä veristä sikiötä. Itse laitoin silmäni kiinni hoitajan kehotuksesta. Hoitaja vei sikiön ja veriset vaatteet pois, ja auttoi istukkaa syntymään kehottamalla ponnistamaan tietyssä kohtaa. Lisäksi vatsaa paineltiin niin että vuotoa saatiin tulemaan pois. Sikiö vietiin pois siistittäväksi, jotta voisimme päättää haluammeko nähdä pienen vauvamme. Istukka oli hieman repaleinen ja se vietiin lääkärin tarkistettavaksi mahdollisen kaavinnan tarpeen arvioimiseksi. Lopulta päädyttiin siihen, että koska istukan reunat olivat ehjät, ei kaavintaan tarvitsisi mennä. Olin menettänyt aika paljon verta, joten minut laitettiin varmuuden vuoksi tippaan.

Tipan valuessa juttelimme hoitajan kanssa melko kauan siitä miten toipumisprosessi lähtisi parhaiten käyntiin ja miten tärkeää mm. sikiön näkeminen on sen kannalta. Itse olin jo aiemmin melko varma, että haluan nähdä sikiön, ja hoitajan kanssa juteltuamme mieskin halusi lopulta tehdä niin. Hoitaja ojensi sikiön meille pahvisessa kaariastiassa harsoon aseteltuna. Katselin pientä tytärtämme kauan, silittelin pieniä täydellisiä varpaita ja sormia. Halusin saada poltettua kuvan pienestämme verkkokalvolleni. Otin myös puhelimeen muutamia kuvia, jotta voisin niistä halutessamme teettää myöhemmin valokuvia. Olo oli ihmeellisen rauhallinen ja hyvä. Kipuja ei enää ollut muutamia jälkisupistuksia lukuunottamatta. Hoitaja otti tipan pois ja mittasi vielä lämmön, verenpaineen ja pulssin ennen vuoronsa päättymistä, ja sain vielä pyydettyäni Buranan jälkisupistuksia lieventämään.

Yöhoitaja tuli esittäytymään ja tuomaan maidonnousua estävän lääkkeen. Sain myös vielä iltapalaa, koska olin ollut monta tuntia syömättä. Saimme kaikessa rauhassa levätä ja kerätä tavaramme. Kävin vielä suihkussa ja puettuani lähdimme pikkuhiljaa kotiinpäin yhdentoista aikoihin. Kävin vielä toimiston kautta, jossa yöhoitaja otti kanyylin pois kämmenselästä. Olo oli ihmeen hyvä hengästymistä ja hikoilua lukuunottamatta. Oli ihanaa päästä kotiin omaan sänkyyn nukkumaan.

Rv 18+3: Ensimmäinen käynti - Mifegyne

Kaksi päivää ennen varsinaista tyhjennystä kävimme miehen kanssa Kätilöopistolla juttelemassa vielä hoitajan kanssa. Sain samalla käynnillä kohdunkaulaa pehmentävän lääkkeen, Mifegynen, joka siis valmistaa kohdunkaulaa tyhjennystä varten. Käynti oli yllättävän helppo lukuunottamatta laboratorion käsittämättömän asiakaspalveluhalutonta näytteenottajaa, joka sai minut itkemään järkyttävällä asenteellaan ja sanoillaan. Hän ei todellakaan nähnyt itseään osana HUS:n organisaatiota vaan olisi laittanut asiakkaan eli minut kärsimään samassa organisaatiossa muualla tehdystä virheestä. Ei raukka nähnyt omaa rooliaan saman organisaation edustajana ja mahdollisuuttaan korjata kollegan virhe. Koko tilanne olisi mennyt aivan toisin, jos näytteenottajalla olisi ollut vähääkään tilannetajua. Säälittävä raukka.

Rv 17+4: Virallinen diagnoosi

Viimeisten kahden viikon ajan olen käynyt säännöllisesti Kätilöopistolla verikoekontrolleissa lapsiveden menon jälkeisen kohtutulehdusriskin takia. Lapsivettäkin on lorahdellut vielä muutaman kerran viime päivinä, mutta antibioottikuuri taitaa pitää tulehdukset tällä hetkellä poissa. Kävimme perjantaina vihdoinkin Naistenklinikalla kuulemassa lapsivesipunktion tulokset. Downin syndrooma eli 21-trisomia vahvistui, ja se, että syynä on sattuman aiheuttama kromosomien jakautumisvirhe, jonka uusiutumisriski mahdollisessa uudessa raskaudessa on pieni. Meioottinen nondisjunktio on meidän paskan tuurin aiheuttajan nimi.

Täytimme samalla käynnillä keskeytyshakemuspaperit, ja sovimme ajan varsinaista toimenpidettä varten. Hullua, mutta jostain syystä olo oli tuon jälkeen jopa hieman helpottunut, kun asioita saadaan vihdoin eteenpäin. En vielä ajattele varsinaista osastopäivää ollenkaan, vaan yritän ottaa asiat nyt siinä järjestyksessä kun ne tulevat, pieni pala kerrallaan. Olo vaihtelee laidasta toiseen, välillä purskahdan itkuun pienimmästä ajatuksesta, välillä mietin ihan rauhallisin mielin tulevaa tyhjennystä. Olen tehnyt surutyötä tekemällä loppuun vauvalle aloittamiani käsitöitä. Ompelin eilen trikoovuorin kutomaani merinovillaiseen vaunupeittoon. Ompelukone ei suostunut yhteistyöhön paksun neuleen kanssa, joten ompelin sitten käsin, mikä veikin usemman tunnin. Nyt peitto on vihdoin valmis "arkistoitavaksi" ja odottamaan mahdollista käyttäjää. Pakkasin myös vauvan vaatteet, tutit, liivinsuojukset ym. hankkimani tarvikkeet hoitolaukkuun. Kaikki ei sinne mahtunut, joten lipaston alalaatikko kätkee vielä osan vaatteista. Raskaushousujakin ehdin jo käyttää viikon verran ennen lapsiveden menoa, mutta sen jälkeen ne eivät olleet enää tarpeen, koska silloin pieni kumpuni katosi. Housut pitää vielä pestä ja viikata kaapin perälle. Olin myös ehtinyt tilata kangasnauhaa ja tuttinauhan osia, joten ompelin suunnittelemani kaksi tuttinauhaa valmiiksi. Jospa niille vielä tulisi käyttäjä jonain kauniina päivänä. Jollei tule, saavat jäämistöäni läpikäyvät jonain päivänä ihmetellä näitä tavaroita ja niiden alkuperää ja tarkoitusta. Mehän emme ehtineet kertoa vauvasta kenellekään, emmekä tässä tilanteessa aio niin tehdäkään, vaan tämä jää ainakin toistaiseksi meidän salaisuudeksemme. Kenties jos joskus lapsen saamme, voimme kertoa näistä menetetyistäkin sieluista muulle perheelle. Ihmeen rauhallinen olo tämän asian kanssa, vaikka en koskaan uskonutkaan tässä tilanteessa olevani. Mutta nyt se on tehty. Keskeytyshakemus allekirjoitettu.

"Perinatologin" kontrolli, WTF?

Menimme maanantaina miehen kanssa yhdessä Kätilöopistolle päivystyksessä sovitulle kontrollikäynnille. Tiedossa oli siis perinatologin kontrollivastaanotto, joka oli varattu minun läsnäollessani lääkärin huoneessa. Olin kuullut tuon keskustelun, jonka lääkäri ja kätilö kävivät aikaa varatessaan. Lääkäri halusi ensin ajan obstetrikolle, mutta niitä ei ollut, joten aika varattiin perinatologille. Kätilö kysyi tuossa kohtaa lääkäriltä, varataanko aika perinatologille vai erikostuvalle, ja lääkäri sanoi, että tässä tapauksessa varattaisiin perinatologin aika.

Vastaanottohuoneessa odotimme aikaamme yhdessä pallomahojen kanssa. Itku alkoi tulla jo siinä kohtaa ja teki mieli huutaa niille odottajille, että mitä vaan voi vielä sattua, ja putous vaaleanpunaisesta pilvestä voisi odottaa ihan kulman takana. Meidät tuli hakemaan kätilö. Huoneessa oli kaksi kätilöopiskelijaa joista toinen ultrasi minut ja soitti sitten seniorille vahvistaakseen hoitosuunnitelman. Sanoin, että oli sovittu aika perinatologille. Kätilöopiskelija totesi, että aikaa ei varmaan ole saatu erikoislääkärille. Ihmettelin mielessäni miten se on mahdollista, kun olin ollut itse paikalla kun aika varattiin, mutta pidin mölyt mahassani. Kätilöopiskelija hoiti hommansa ok, joten sikäli ei ollut valittamista. Ultrassa näkyi edelleen syke ja lapsivettä, mutta mielestäni sitä oli vähemmän kuin perjantaina. Ruudulla vilahti myös äkkiä napanuoran virtaukset sinisine ja punaisine viivoineen. Kätilö mittasi lakimitan ja sanoi istukan olevan kohdunpohjassa. Noh, ainakin istukka oli siis osannut nousta pois kohdunsuulta. Lopuksi kävin labrassa ja sain ohjeeksi käydä uudelleen perjantaina. Soittaisivat perjantaina tuloksista ja mahdollisista punktion tuloksista. Tosin tuloksia silloin tuskin on kertoa, koska niitä lupailtiin vasta seuraavalle viikolle.

Nyt siis sairaslomailen kotona ja ihmettelen miten perinatologille varattu aika vaihtui lennosta kätilöopiskelijan vastaanotoksi. Tulen tekemään asiasta muistutuksen kätilöopistolle oman mielenrauhani vuoksi. Käsittääkseni tuo perinatologi olisi ollut sama kuin lapsivesipunktion tehnyt lääkäri, joten hieman mietityttää, miksei aika toteutunut. Olisivat voineet edes soittaa etukäteen, että aika vaihtuikin kätilön vastaanotoksi. En siis koe saaneeni minulle luvattua palvelua.

Rv 16+1: Piina

Lapsivesipunktion jälkeen soittivat Naistenklinikalta, että trisomia-pcr:n tulokset saataisiin varmaankin jo perjantaina, koska näyte oli ehtinyt aikaisempaan ajoon. Huh, ei tarvitsisi odotella ensi viikkoon! Ilo oli kuitenkin lyhyt, koska samana iltana huomasin sohvalta noustessani, että jotain hulahti pitkin jalkoja ja valui lattialle. Lapsivesi. Totta kai paska tuuri sen kun jatkui, olisihan se pitänyt aavistaa jo etukäteen. En tuntenut kipua, joten soitin klinikalle vasta perjantaiaamuna ja kysyin, onko moinen normaalia lapsivesipunktion jälkeen. Puhelimeen vastannut kätilö kertoi, ettei näin ollut ja että kysyisi lääkäriltä toimintaohjeita jatkoa varten. Tulehdusriskin takia lapsiveden menoa hoidettaisiin infektioriskin takia kuten normaaliraskaudessakin, ja nyt ei ajateltaisi näitä taustatekijöitä. Samalla sain kuulla, että pcr ei onnistuiskaan lapsivesinäytteestä, koska näyte oli verinen. Analyysilaite ei pystynyt tulkitsemaan tulosta, koska näyte sisälsi sekä sikiön että minun kromosomeja, ja siksi tulos tulisikin vasta aikaisintaan 10 päivän päästä, koska jouduttaisiin tekemään perinteinen viljely. Että tämänkin vielä! Jo näytettä otettaessa kuulin, kun kätilö sanoi, että näyte on verinen eikä pcr siitä silloin onnistuisi. Lääkäri totesi, ettei sille nyt voinut mitään. Ottivat miehen näkemän mukaan ensin aivan verestä punaisen näytteen ja toinenkin näyte oli ollut vaaleanpunainen. Neulan sohiminen moneen kertaan ilmeisesti aiheutti tuon verisyyden. Puhelimessa kätilö kysyi, mitä punktiossa oikein tapahtui, kun heillä ei ole koskaan käynyt niin, ettei tuota pcr-testiä olisi voitu tehdä. Ei siis tainnut lapsivesipunktio mennä aivan peruskaavan mukaan. Toimintaohjeeksi sain, että lapsiveden menon takia olisi tärkeää mennä Kätilöopistolle päivystykseen ultraan tarkistettavaksi, verikokeisiin ja hakemaan antibioottikuuri mahdollisen tulehduksen varalta.

Laitoin miehelle töihin viestiä ja lähdin päivystykseen. Pääsin suht nopeasti lääkärin vastaanotolle käytyäni ensin kätilön juttusilla mittaamassa kuumeen (ei ollut) ja verikokeissa. Lääkäri aloitti kertomalla, että lapsivesipunktio oli mennyt normaalisti. Tuntui omituiselta, että tätä piti minulle hokea, vaikka en ollut muuta väittänytkään. Sen jälkeen olin varma, ettei punktio mennyt ns. putkeen. Hoitaja kysyi, olinko varma, että valunut neste oli jotain muuta kuin virtsaa. Mielessäni mietin, että eiköhän aikuinen ihminen pissan erota, mutta vastasin vain olevani varma. Sitten otettiin lapsiveden menon varmistamiseksi promm-tikkunäyte ja muutamia muita näytteitä. Lapsivesi varmistui lapsivedeksi, kuten arvelinkin. Ultrassa näkyi syke, ja lapsivettä oli vielä sikiön pään kohdallla ja muuallakin pieniä läikkiä, joten sain antibioottikuurin varuilta ja sairaslomaa sen päivän ja seuraavan viikon. Vaihtoehdot olivat käytännössä, että joko lapsi selviää viikkoja lapsivesilätäköissä tai lapsiveden uudistuessa, lapsi menee kesken ennemmin tai myöhemmin jollei lapsivettä tule lisää, tai jos tulehdusoireita alkaisi tulla, hoidettaisiin keskenmenon loppuunsaattamista. Lisäksi varattiin aika perinatologille. Olin paikalla kun aika varattiin, ja lääkäri halusi ajan nimenomaan perinatologille, ei erikoistuvalle sellaiselle. Läksin antibioottien kanssa kotiin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Rv 15+2: Paskasade alkoi

Naistenklinikalta soitettiin tiistaina Niptin tuloksista. Poikkeava tulos, riski 21-trisomiaan suuri. Sain palata asiaan seuraavana päivänä, koska en osannut siltä istumalta sanoa juuri mitään. Kätilö kertoi miten asiat etenisivät, ja että jos toivoisimme keskeytystä, olisi tehtävä lapsivesipunktio diagnoosin varmistamiseksi. Jos emme haluaisi tarkempia tutkimuksia ja haluaisimme pitää lapsen, olisi tiedossa perinnöllisyyslääkärin vastaanotto. Kerroin jo alustavasti, että jos diagnoosi vahvistuu, olemme jo kotona puhuneet valitsevamme keskeytyksen. Kuten kätilökin sanoi, on pikkulapsiaika Down-lapsen kanssa samanlainen kuin terveenkin lapsen kanssa, mutta lapsen kasvaessa alkavat vaikeudet ja trisomian aiheuttamat terveysongelmat käydä yhä enemmän ilmi. Etukäteenhän ei voi tietää minkä asteisia kehitysvaikeuksia 21-trisomia tuo tullessaan, joten tulevaisuus olisi kovin epävarma.

Soitin seuraavana päivänä takaisin puhuttuani miehen kanssa edellisiltana. Valitsimme siis lapsivesipunktion, ja saimme ajan jo torstaiaamuksi. Kävimme punktiossa siis tänään. Ensin oli kätilön neuvonta, jossa käytiin nopeasti läpi miten lapsivesipunktio tehdään, ja pakolliset kuviot, jos diagnoosi vahvistuisi ja haluaisimme keskeytyksen. Naistenklinikalla ei ole kuulemma näiden kahden vuoden aikana, kun Nipt on ollut käytössä, ollut yhtä ainutta sellaista tapausta, jossa Niptin tulos olisi ollut väärä. Todennäköisyydet eivät siis ole meidän puolellamme. Varattiin siis valmiiksi perinnöllisyyslääkärin vastaanottoaika Down-neuvontaa ja mahdollisten keskeytyspapereiden täyttämistä varten. Kyselin mihin punktion kipua voisi verrata, ja kätilö sanoi, että monien mielestä se on kuin verinäytteen otto. No ei ihan ollut.

Neuvonnan jälkeen pääsimme toimenpidehuoneeseen, jossa oli vastassa kaksi lääkäriä ja sama kätilö kuin neuvonnassa. Nousin sängylle ja vatsani pestiin. Ensin ultrattiin tiettyjä rakenteita ja otettiin mittoja, ainakin päämitta BPD ja reisiluun mitta. Muut mitat vastasivat viikkoja, mutta reisiluu oli viikon jäljessä. Sitten mitat ottanut lääkäri suunnitteli pistoksen paikkaa, ilmeisesti istukan vierestä lapsivesitilaan, tökkimällä kevyesti vatsan päältä nähdäkseen oikean kohdan. Sitten pistettiin alavatsaan, mistä onneksi varoitettiin juuri ennen pistoa. Ensin ensimmäinenpisto neulalla ihon läpi, auts, sitten kivuttomasti vatsanpeitteiden läpi, ja lopuksi toinen pisto kohdun seinämän läpi, autsauts. Kipu oli inhottava liikkuva terävän paineen tunne. Lääkäri ei saanut imettyä putkeen lapsivettä, vaikka kokeili monta kertaa. Joka kerralla kun neulaa liikutettiin, tuntui pistokohdassa tuo inhottava pistävä paine, jota kirosin ääneen siinä lavetilla maatessani. Punktio kesti monta minuuttia, ja lääkärit puhuivat hiljaa keskenään. Ilmeisesti neula ei ollut mennyt läpi lapsiveteen saakka, joten toinen lääkäri veti hanskat käteensä ja otti ohjat käsiinsä. Neulaa jouduttiin siirtämään niin, että näyte saatiin lopulta otettua. Neulan siirtely oli ällöttävää, mutta helpotti kun neula vedettiin pois. Pistokohtaan jäi tuntumaan paineen tunne, joka helpotti pikkuhiljaa. Kätilö laittoi pistokohtaan laastarin ja silloin tuli itku. Olisin saanut jäädä lepäämään toiseen huoneeseen, mutta halusin vain äkkiä kotiin. Sain päivän sairauslomaa.

Nyt kotona olen tietenkin etsinyt tietoa vääristä positiivisista tuloksista Niptissä. Epätoivoista hommaa, vaikka jenkeissä niitä on ollutkin. Useimmat tapaukset koskevat muita trisomioita kuin Downia, koska Niptin tulos ei Edwardsin ja Pataun syndroomien kohdalla ole aivan yhtä tarkka kuin Downissa. Downin tarkkuus on yli 99 prosenttia, joten eipä siinä paljon jää jossiteltavaa. Löysässä hirressähän tässä ollaan, ei ollut lastensaamisen onnetar tälläkään kertaa meidän puolella. Nyt on vaan otettava kaikki paska niskaan, mitä on tullakseen, edettävä vaihe kerrallaan pakollisten kuvioiden läpi ja yritettävä repiä jostain pieniä uskon rippeitä siihen, että tälläkin on tarkoituksensa. Ja silti hölmö ihminen haluaa uskoa olevansa se 0,x %, joka saa väärän positiivisen tuloksen niptistä... Jonkunhan sekin kiintiö on kohta täytettävä, jollei tähän mennessä vielä yhtäkään ole todettu? Joku voittaa lotossakin joka viikko..

Rv 14+4: Keeping my hopes up

Päivät juoksee hurjaa vauhtia. Vajaa viikko NIPTin tuloksiin. Taidan soittaa tuloksia vasta perjantaina iltapäivästä, koska en halua soittaa kesken työpäivän, siltä varalta, että tulee itku syystä tai toisesta. Jos saamme hyviä uutisia, aion alkaa tosissani suunnitella miten kerromme tuleville isovanhemmille ja tädeille ja sedille perheenlisäyksestä. Ehkä vaan möläytämme uutisen kesken jonkun random-keskustelun. Joku kivempi tapa olisi kyllä mukava, että siitä jäisi jotain konkreettistakin muistoksi. Ehkäpä joku korttijuttu tms. Täytynee hieman googlailla. Mies ei vielä mieti asioita eteenpäin, vaan haluaa tietää tulokset, ennen kuin innostuu (siis omalla tavallaan innostuu sisäänpäin). Hyvähän se olisi pitää jalat maassa, ettei sitten putoa korkealta, mutta mun täytyy saada vähän unelmoida ja elää parhaan vaihtoehdon mukaan.

Rv 13+3: Kontrollissa yksityisellä lääkärillä

Viikon sairasloman jälkeen menin takaisin ihanan yksityislääkärini luo kontrollikäynnille. Kerroin Nt-ultran kuulumiset ja NIPT-testiasian, ja lääkäri kyseli vointiani ja vahvisti, että oli järkevää valita verikoe istukkanäytteen sijaan. Ultrassa sikiö voi hyvin, CRL 65,2 mm ja BPD 31,6 mm. Pääpeppu-mitta on hieman jäljessä, mutta päämitta vastaa täysin viikkoja, joten kaikki oli lääkärin mukaan oikein hyvin. Sikiö oli kovin liikkuvainen ja piti sormea suussaan <3 Hematooma oli selvästi pienentynyt, joten se oli hyvä merkki. Innohepista ei ollut sen kummemmin enää puhetta, joten oletin, että se lopetetaan kokonaan. Hyvä vaan, että vältyn enemmiltä pistämisiltä! Alkoi jo ällöttää ne piikit, kun monesti se ei vaan mennyt ihon läpi ja jouduin vaihtamaan pistopaikkaa. Lopuksi lääkäri pyysi, että ilmoittelen hänellekin miten NIPT-testissä käy. Tämä käynti rauhoitti taas mieltä sen verran, että uskallan uskoa kaiken kääntyvän vielä parhain päin.

Rv 13+1: NT-ultra

Kävimme NT-ultrassa Kätilöopistolla 18.1.2017. Aika oli heti aamusta, joten sinne sitten köröttelimme ennen työpäivän alkua. Kutsupaperissa luki että ultra tehtäsiin huoneessa 1 ja siinä sitten ulkopuolella aikamme odottelimme, kunnes meitä kutsuttiin huoneeseen 11. Kätilö antoi ymmärtää että tokihan huone 1 tarkoittaa huonetta 11?! Siis häh. No siinä kohtaa meni jo sukset reippaasti ristiin, enkä sitten kauheasti välittänyt tuon kätilön tyylistä puhua kohta nelikymppiselle naiselle kuin lapselle.

No, ultra saatiin tehtyä ja sikiö mitattua. Niskaturvotusta oli 1,6 mm, joka on normaali tulos. Crl-mitaksi saatiin 63 mm, mikä oli sen sallitut 4 päivää jäljessä. Lisäksi tarkistettiin, että sikiöltä löytyi virtsarakko, mahalaukku, pallea, aivoista kaksi lohkoa, kädet ja jalat. Lapsivedestä kätilö sanoi, että siinä leijuu sikiön ihosta irtoavia hitusia, mikä on aivan normaalia. Ultratessa näkyi myös edelleen pientä hematoomaa kohdussa. Lisäksi vähän juteltiin, lisättiin yhteystietoja ja lähiomaista jne. Ei tällä käynnillä kauaa nokka tuhissut, reilussa vartissa olimmekin jo ulkona.

Muutama tunti käynnin jälkeen sainkin sitten soiton Naistenklinikalta, että kuuluin heidän laskujensa mukaan kohonneen Down-riskin ryhmään tuloksella 1:78. Voi huokaus.. Kaikki, joiden riskisuhde on suurempi kuin 1:250 kutsutaan NKL:lle keskusteluun kromosomipoikkeavuuksista ja lisätutkimuksiin, ja pelkkä ikäriskini oli jo suurempi kuin tuo riskiraja. Sain ajan jo seuraavalle päivälle, ja keskustelussa sain valita joko istukkanäytteen oton tai NIPT-veritestin. Valitsin jälkimmäisen, koska siitä oli ollut puhetta jo yksityislääkärini kanssa, ja tiesin jo entuudestaan, että se ei olisi sikiölle yhtä riskialtis kuin istukkanäytteen otto, joka voisi käynnistää keskenmenon. En missään tapauksessa ottaisi sitä riskiä, että mahdollisesti terve lapsi menisi kesken tämän takia, kun riskitönkin vaihtoehto on olemassa! Labrassa kävin seuraavana maanantaina, ja tuloksia saadaan odotella vajaat pari viikkoa. Enpä voi muuta sanoa kuin että kyllä maailma on epäreilu paikka, jos tässä kohtaa kosahtaa, kun raskaus on saatu näin pitkälle... Uskon silti vielä parhaaseen lopputulokseen, mitään kromosomipoikkeamaahan ei ole vielä todettu, vain kohonnut riski.

Hieman olen pohtinut sitä, miksei minua kutsuttu NKL:lle heti kun seulontaverikokeiden tulokset oli saatu, koska tulokset olivat hieman poikkeavat, etenkin plasmaproteiini, joten luulisi, että jo verikokeet ja ikäriskini huomioiden olisi ollut mahdollista todeta, ettei niskaturvotus voi antaa sellaista tulosta, että emme olisi kuuluneet riskiryhmään.. No turha tätä on spekuloida, mutta aika ikävää on, että ollaan jo vähintään viikolla 16, kun kromosomiasia selviää.

Rv 12+4: Sairauslomalla

Heräsin eilen siihen, että olin vuotanut yöllä kirkasta verta niin, että alkaarit olivat veressä. Aamun vessakäynnillä tuli myös tummaa hyytymäröpelöä, samanlaista kuin keskenmenoissa on tullut, joten paniikin ainekset olivatkin sitten jo hyvin kasassa. Aloin pähkäillä mihin pitäisi soittaa, mitä kysyä, pitäisikö varata aika... Päivystykseen tuskin olisin edes päässyt, koska pieni vuoto lienee normaalia normiraskauksissa näilläkin viikoilla. Soitin varmuuden vuoksi tuttuun lapsettomuuslääkärikeskukseen ja kysyin olisiko samalle päivälle vielä aikoja, kenelle tahansa lääkärille. Hoitaja kertoi, ettei oma lääkärini ollut paikalla, ja ettei yhtään vapaata aikaa ollut muillekaan, mutta sanoi, että kysyy voisiko eräs lääkäri ottaa minut vastaan vielä ylimääräisenä potilaana ennen lähtöään. Hoitaja lupasi soitella takaisin, kun pääsisi asiaa kysäisemään. Päätin kuitenkin lähteä normaalisti töihin, koska kotona olisin vain panikoinut koko päivän yksikseni. Hoitaja soitti, kun olin ratikassa matkalla töihin, ja kertoi, että pääsisinkin sittenkin omalle lääkärilleni, joka olikin paikalla. Meinasin purskahtaa itkuun siinä kohtaa, helpotuksen tunne oli aivan valtava!

Lääkärissä selvisi, että vauva voi ja kasvaa hyvin (huh!), mutta istukka sijaitsee marginaalisesti kohdunkaulan kanavan suuaukon liepeillä, ja voi siitä kohtaa vuodella. Lisäksi näkyi pieni parisenttinen hematooma. Lääkäri otti bkteeriviljelyn varmuuden vuoksi ja laittoi minut sairauslomalle 7 päiväksi saatesanoilla, että nyt täytyy ottaa rauhallisesti, niinkuin olisin kotona flunssassa. Myös Innohep-piikit lopetettiin toistaiseksi, koska ne voivat lisätä tuota vuotoherkkyyttä Istukka voi kuulemma vielä nousta, kun kohtu kasvaa, mutta jollei se nouse, on synnytystapana automaattisesti keisarinleikkaus. En osaa tuota synnytystä vielä stressata, kun siihen on vielä kauheasti aikaa, kunhan en vaan nyt omalla toiminnallani aiheuta muita vuotoja. Maanantaina vien sairauslomatodistuksen ja täytynee samalla kertoa töissä esimiehelle, miksi olen ihan terveen oloisena koko viikon sairauslomalla. Harmittaa vähän kertoa näin, mutta kerrottavahan tästä raskaudesta on ennemmin tai myöhemmin. Nyt siihen on erittäin hyvä syy.

Vauva liikkui kohdussa niin kovasti, että ihan hirvitti ajatella, miltä ne tuntuvat sitten kun itsekin tunnen sikiön liikkeet! On tainnut tulla isäänsä, kun ei hetkeäkään pysynyt paikallaan ;)

Rv 12+1: Nt-ultraa odotellessa...

Aika on kulunut hitaasti. Nyt eletään kolmattatoista viikkoa, ja odotellaan ekaa neuvolaultraa. Sain kutsun niskaturvotusultraan vasta rv 13+1 eli viikon päästä olisi tarkoitus mennä Kätilöopistolle pyörähtämään. Viimeksi siellä tulikin käytyä ekan keskenmenon jälkeen, kun epäiltiin kohdunulkoista raskautta. Noh, nyt onneksi iloisemmissa tunnelmissa, vaikka viime viikkoina onkin epäusko iskenyt jo lujaa. Vatsakivut ovat kadonneet, onneksi, mutta mitään muutakaan oireita ei ole. Paitsi satunnaista oksettavaa oloa, joka kyllä menee suht nopeasti ohi. Lähinnä vaan röyhtäyttää. Kaikessa epäileväisyydessäni ostin kotidopplerin, jotta voin kuunnella sikiön sydänääniä kotona silloin kun tulee sellainen olo, että kaipaa jotain todistetta kasvavasta ihmeestä. Ekan kerran onnistuin kuulemaan sikiön sykkeen  (165) selkeästi toissapäivänä eli 11+6. Kutsuin miehenkin kuuntelemaan "kavioiden kopsetta", mutta eihän se tainnut missään tuntua, ei ainakaan sanonut mitään. Tuo kun on luonteeltaan sellainen, että turhat tunteilut ei kuulu repertuaariin. Aiemmilla kuuntelukerroilla sain 160 hujakoilla olevan sykkeen näkyville, mutta se katosi saman tien, eikä vielä kuulunut kuulokkeista.

Töissä en ole vielä kertonut vauvauutisia, eikä sukulaisistakaan kukaan tiedä vielä. Odottelemme varmastikin ainakin sinne asti, että saamme tuon ensi viikon nt-ultran alta pois ja sikiöseulonnan tulokset. Ja mahdollisen Nipt-testin tulokset, jos siihen mennään. Verikokeet otettiin jo pari viikkoa sitten, mutta niiden tuloksia en ilmeisesti saa erikseen ollenkaan.

Aikani kuluksi olen suunnitellut leikkimaton ompelemista. Jos löytäisin halvalla valmiin "rungon", olisi suhteellisen helppoa ommella itse uudet kankaat siihen päälle. Kaupoissa myytävät valmiit leikkimatot on niin kamalia tai kamalan kalliita, että mielummin sitten ompelen omaa silmää hivelevän version ihan suosiolla itse. Vauvakaan tuskin kovin pistää pahakseen..