14. tammikuuta 2017

Rv 12+4: Sairauslomalla

Heräsin eilen siihen, että olin vuotanut yöllä kirkasta verta niin, että alkaarit olivat veressä. Aamun vessakäynnillä tuli myös tummaa hyytymäröpelöä, samanlaista kuin keskenmenoissa on tullut, joten paniikin ainekset olivatkin sitten jo hyvin kasassa. Aloin pähkäillä mihin pitäisi soittaa, mitä kysyä, pitäisikö varata aika... Päivystykseen tuskin olisin edes päässyt, koska pieni vuoto lienee normaalia normiraskauksissa näilläkin viikoilla. Soitin varmuuden vuoksi tuttuun lapsettomuuslääkärikeskukseen ja kysyin olisiko samalle päivälle vielä aikoja, kenelle tahansa lääkärille. Hoitaja kertoi, ettei oma lääkärini ollut paikalla, ja ettei yhtään vapaata aikaa ollut muillekaan, mutta sanoi, että kysyy voisiko eräs lääkäri ottaa minut vastaan vielä ylimääräisenä potilaana ennen lähtöään. Hoitaja lupasi soitella takaisin, kun pääsisi asiaa kysäisemään. Päätin kuitenkin lähteä normaalisti töihin, koska kotona olisin vain panikoinut koko päivän yksikseni. Hoitaja soitti, kun olin ratikassa matkalla töihin, ja kertoi, että pääsisinkin sittenkin omalle lääkärilleni, joka olikin paikalla. Meinasin purskahtaa itkuun siinä kohtaa, helpotuksen tunne oli aivan valtava!

Lääkärissä selvisi, että vauva voi ja kasvaa hyvin (huh!), mutta istukka sijaitsee marginaalisesti kohdunkaulan kanavan suuaukon liepeillä, ja voi siitä kohtaa vuodella. Lisäksi näkyi pieni parisenttinen hematooma. Lääkäri otti bkteeriviljelyn varmuuden vuoksi ja laittoi minut sairauslomalle 7 päiväksi saatesanoilla, että nyt täytyy ottaa rauhallisesti, niinkuin olisin kotona flunssassa. Myös Innohep-piikit lopetettiin toistaiseksi, koska ne voivat lisätä tuota vuotoherkkyyttä Istukka voi kuulemma vielä nousta, kun kohtu kasvaa, mutta jollei se nouse, on synnytystapana automaattisesti keisarinleikkaus. En osaa tuota synnytystä vielä stressata, kun siihen on vielä kauheasti aikaa, kunhan en vaan nyt omalla toiminnallani aiheuta muita vuotoja. Maanantaina vien sairauslomatodistuksen ja täytynee samalla kertoa töissä esimiehelle, miksi olen ihan terveen oloisena koko viikon sairauslomalla. Harmittaa vähän kertoa näin, mutta kerrottavahan tästä raskaudesta on ennemmin tai myöhemmin. Nyt siihen on erittäin hyvä syy.

Vauva liikkui kohdussa niin kovasti, että ihan hirvitti ajatella, miltä ne tuntuvat sitten kun itsekin tunnen sikiön liikkeet! On tainnut tulla isäänsä, kun ei hetkeäkään pysynyt paikallaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti