24. maaliskuuta 2017

Näen punaista...

Pari päivää sitten alkoi vihdoin hieman runsaampi verinen vuoto. Tiedä sitten onko tämä nyt vasta sitä ns. oikeaa jälkivuotoa, koska lähes neljän viikon ajan keskeytyksen jälkeen vuoto oli niin minimaalista, vai joko olisi hormonitoiminta nytkähtänyt käyntiin ja menkkavuoto alkanut. Reilut kaksi viikkoa sitten tein ovulaatiotestin lähinnä testatakseni minkä verran raskaushormonia on vielä kehossa, ja silloin testi oli selvä plussa. Ajattelin, että se olisi indikoinut vielä raskaushormonia, mutta olisikohan se nyt sittenkin ollut jo ovulaatioplussa? Tiedä häntä. Nyt vuotaa joka tapauksessa ihan reilusti jopa sellaisia muutaman sentin hyytymäkappaleita, ja sekös aiheuttaakin vessataiteilua työpaikalla! Joka kerta täytyy muistaa katsoa jälkeensä, ettei missään näy veriviiruja tai -klönttejä tai ettei huonosti vetävään pönttöön jää verisiä papereita pyörimään. Tulipa tässä yhtenä päivänä tehtyä sellaistakin tahatonta vessavertailua, että vanha vähän laiska pönttö vetää edelleen paremmin kuin melkein uusi :D


Labratuloksetkin tulivat. Kilpirauhasarvot olivat yllättävän hyvällä tolalla, ja raskaushormoni oli vain 16, eli on laskenut jo niin alas, että digi näyttäisi "Ei raskaana". Ja koska tuo oli eilisaamun arvo, niin tänään tai viimeistään huomenna arvo on todennäköisesti jo alle viiden eli normaali ei-raskaana olevalle. Haikea fiilis, kun tuntuu ihan siltä kuin en olisi raskaana ollutkaan, mutta toisaalta ihanaa, ettei ainakaan tällä hetkellä vaikuta tulevan mitään jälkikomplikaatioita. Hemoglobiinikin oli laskenut kymmenisen pykälää verrattuna pari päivää ennen keskeytyspäivää otettuun ja oli nyt 125 eli ei nyt ihan luokattoman huono sekään. Ainoa, mikä noista arvoissa pisti vähän huolestuttamaan oli ferritiini, joka oli pudonnut arvoon 19. Sain ferritiinin viime vuonna vaivoin nostettua reilusta kahdestakymmenestä yli neljäänkymmeneen (mikä sekin on huono) syömällä puolisen vuotta Solgarin Gentle Ironia, mutta nyt ollaan taas takaisin lähtökuopissa. Tai ei edes lähtöpisteessa vaan vielä huonommassa jamassa. Tilasin jo tällä hetkelläkin syömäni raudan lisäksi toisen rautavalmisteen ja nokkosjauhetta, josko niillä saisin lisäbuustia tilanteeseen. Ei ihan vuosia jaksaisi odotella, että rautavarastot täyttyy, koska sekin vaikutta raskautumiseen ja raskauden jatkumistodennäköisyyteen. Hiuksia on lähtenyt aivan nyrkin kokoisia palloja ja käsivarret ovat olleet jatkuvasti puuduksissa. Nyt verikoetulosten valossa se ei ole mikään ihme.


Jälkitarkastusaikakin on nyt varattuna. Uskalsin varata ajan vajaan parin viikon päähän, koska elättelen toivoa, että vuoto olisi siihen mennessä loppunut ja uusi ovulaatio kolkuttelisi jo ovella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti