Saatiin yksi blastokysti tästä viimeisimmästä hoidosta, joka saa jäädä myös viimeiseksi omilla munasoluilla. Parin viikon päästä kuulemme, onko se normaali vai neljän edeltävän pgs-tutkitun alkion tavoin poikkeava, eli siirretäänkö sitä vai ei.
Henkisesti olen jo orientoitunut lahjamunasoluihin, ja onneksi meille katsotaan klinikalla jo sopivaa luovuttajaa, jotta pääsemme sillä rintamalla mahdollisimman nopeasti eteenpäin, kun uutiset viimeisestä alkiostamme tulee. Joulu tulee tietenkin taas jarruttamaan suunnitelmia, koska pgs-biopsioita ei oteta joulun alla. Ehkä luovuttajan munasoluilla saatujen alkioiden testaaminen on hätävarjelun liiottelua, mutta koska en voi saada tietoa luovuttajan tarkasta iästä, en ota pienintäkään riskiä asian suhteen. Mielummin testaa alkiot, kuin harmittelee jälkikäteen, miksei sitä tehty. Käytännössä luovuttajan keräys mennee siis tammikuulle ja siirto helmi-maaliskuulle, jollei siirretä yhtä alkiota tuoresiirtona testaamatta kromosomeja, jolloin siirtokin saattaisi olla jo tammikuussa. Ottaako riski vai ei - siinäpä taas miettimistä täksi aikaa, kun pgs-tulos valmistuu ja luovuttaja valitaan. Tälläinen aivopähkinä siis tällä kertaa hautumassa ja tunnelmat melko toiveikkaat. Jännästi sitä olettaa, että luovuttajan munasoluilla saataisiin useampi blastokysti heti kättelyssä! Olisipa se onnellinen tilanne, meidän taustoilla lähes utopistinen ajatus.
Mä löysin juuri sun blogin ja luin sen kertaheitolla alusta loppuun. Teillä on ollut aivan hurja matka, jonka läpikäyminen on varmasti vaatinut aivan käsittämättömän määrän voimia. Tässä kohtaa on vaikea löytää oikeita sanoja, mutta toivotan silti teille ihan älyttömästi onnea ja tsemppiä jatkoon - jään seuraamaan matkaanne <3
VastaaPoistaHei Fia, kiitos kommentista! On vaikeaa kuvitella millaisena meidän matka näyttäytyy ulkopuoliselle, koska itse tulee jotenkin aivan sokeaksi kaikelle sille, mitä on käyty läpi. Se on varmastikin joku suojamekanismi, että katsoo vain juuri sen hetken asiat kerrallaan ja säästää itseään kokonaisuudelta. Täytyy jonain päivänä itsekin lukea kaikki nämä tekstit ajatuksella - ehkä sitten kun tähän kaikkeen on tullut hieman enemmän välimatkaa. Kiva, jos jäät seuraamaan, toivottavasti voin jossain kohtaa kertoa hyviäkin uutisia <3
PoistaPaljon tsemppiä sinne ! Itse olen myös 40+ joka yrittää raskautua ja saada ensimmäisen lapsen..olen vasta alussa joten toivotaan molemmille pikaista plussaa <3
VastaaPoistaSamoin sinulle tsemppiä ja jaksamista! Alkutaipaleella kaikki on varmaankin vielä uutta ja ihmeellistä, ja voimia menee varmasti pelkästään sen ymmärtämiseen, että täytyy käyttää hoitoja apuna. Jossain kohtaa, kun hoidot jatkuvat kerta toisensa jälkeen (en tietenkään toivo tätä sinulle!), tulee niistä jossain määrin rutiinia, joten jollain tapaa myös taakka hieman kevenee, vaikka se hullulta ehkä kuulostaakin. Toivotaan onnentähtiä meidän kummankin ylle! <3
PoistaLukenut koko blogin ja myötäelänyt. En ole aikaisemmin ymmärtänyt millaista matkaa se voi tarkoittaa jos lasta ei syystä tai toisesta voi saada. Olen kuullut hoidoista ja omituisista lyhenteistä, mutta tämä blogi todella avasi silmäni. Toivon vilpittömästi kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi. Että se oikea polku löytyy, tavalla tai toisella. En usko että moni pystyy olemaan niinkuin sinä. Ihailen sinua. Kyynelet ollut niin monta kertaa silmissä ja välillä haukottu happea.
VastaaPoistaKiitos sinulle, että luit <3 Hyvä, jos olen onnistunut kirjoituksillani välittämään sen vuoristoradan, jolta elämä hoitojen kanssa elävälle tuntuu. Silloin blogini palvelee myös suurempaa tarkoitusta ja tuo hoitoja läpikäyvien tuskan ymmärrettävämmäksi myös heille, jotka siltä (onneksi!) säästyvät. En tiedä, millä tavoin muut lapsettomuushoidoissa olevat hoitoihin ja niiden tuomiin vastoinkäymisiin suhtautuvat, ja oma tapani voi jollekin tuntua ehkä kylmältä ja kliiniseltä, mutta itse koen selviytyväni parhaiten, kun astun ikäänkuin askelen poispäin ja katselen tapahtumia hieman ulkopuolelta, vaikka ne tapahtuvatkin minulle. Ehkäpä se todellinen isku tuleekin vasta, jos hoidot päättyvät tuloksettomina. Toivottavasti näin ei käy - juuri nyt näyttää onneksi hyvältä!
PoistaOlen seurannut blogiasi ja tapasi suhtautua hoitoihin ja niiden tuomiin vastoinkäymisiin tuntuu samankaltaiselta kuin omani. Joku voi sen mieltää ehkä kliiniseksi ja kylmäksi, mutta olen tullut siihen tulokseen, että asioiden tarkastelu realistisesti ja olemassa olevat faktat tunnustaen, on tapani selvitä tästä kaikesta edes jotenkin järjissäni. Meidän tilanteessamme on useampi tekijä ns. pielessä. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, miten olen suhtautunut hoitoihin alusta alkaen: toistuvat tuloksettomat hoidot ovat toki pettymyksiä, mutta ne eivät ole yllätys. Joskus klinikan henkilökunnan positiivisuus ja toiveikkuus on tuntunut jopa hiukan ärsyttävältä. Toisaalta kyllä ymmärrän, että henkilökunnan tulokulma tilanteeseen on erilainen ja siirrot nähdään mahdollisuutena raskauteen (sitähän ne toki ovatkin). En tiedä helpottaako oma suhtautumistapani tilannetta silloin jos hoidot päättyvät tuloksettomina - ei varmaankaan, mutta nykyhetkessä se pitää minut joten kuten toimintakykyisenä. Toivon sinulle jatkoon kaikkea hyvää ja kiitos teksteistäsi <3
PoistaKiitos anonyymi, että luet, ja kiitos myös, että vahvistit epäilyni siitä, että muitakin lapsettomuushoitoja läpikäyviä realisteja löytyy. Joskus olen epäillyt sitä, koska useissa keskusteluryhmissä vallalla on se asenne, että kaikista raskausuutisista täytyy iloita ja säilyttää yltiöpositiivinen mieli joka käänteessä, koska jossain kohtaa se "palkitaan" vauvalla. Luulen, että näin ajattelevat ovat tällä taipaleella vasta alussa ja ovat säästyneet suuremmilta komplikaatioilta ja pettymyksiltä, ja totta kai toivonkin, ettei kenenkään tarvitsisi käydä näitä asioita läpi raskaimman kautta kuten allekirjoittanut. Luulen myös, että ikä tekee paljon; nuorempana ajatukseni olisivat ehkä toimineet toisin.
PoistaNähtäväksi jää millaisen reaktion lopullinen luopuminen ja suru tuo tullessaaan, jos hoidot eivät johda toivottuun tulokseen. Osaakohan siinäkin kohtaa suhtautua näin? Pakko myöntää, että romahduksiakin on tässä matkan varrella tullut ja on myös tullut huutoitkettyä maailman epäreiluutta räkä poskella, mutta jostain syystä niistäkin tunnelmista on aina löytänyt takaisin taisteluasemiin. Toivottavasti näin käy myös jatkossa. Ja yksi on varmaa: hoidot läpikäytyään on melkoisen paljon vahvempi ihminen kuin ennen hoitoja. On jopa lohduttavaa ajatella, että ehkä sekin on jollain tapaa tavoiteltava olotila?
Onnensäteitä myös teille tiellänne eteenpäin <3
Vielä pakko kommentoida sen verran, että hoitojen aikaiset/jälkeiset romahdukset, itkut ja masennukset ovat täälläkin hyvin tuttuja. Kuten kirjoitit, jotenkin niistä on selvitty toistaiseksi eteenpäin. Realistinen suhtautuminen tilanteeseen voi hyvin liittyä ikään ja siihen, että vastoinkäymisiin pystyy suhtautumaan jollakin tavalla eri tavoin - romahduksista huolimatta lopulta kypsemmin? Myöskään minä en toivo, että kenenkään tarvitsisi käydä näitä asioita läpi raskaimman kautta. Onneksi suurimman osan ei tarvitsekaan ja onneksi monia hoitoon hakeutuneita pystytään auttamaan ns. kevyemmin ja toistuvia ivf/icsihoitoja sekä erinäisiä jatkotutkimuksia sekä liutaa mitä erilaisempia lääkkeitä ei tarvita. Aina on kuitenkin meitä, joiden tie on kivikkoinen, joiden hoitojen epäonnistuminen lienee tilastojen valossa todennäköisempää kuin onnistuminen ja jotka joutuvat punnitsemaan sitä, kuinka kauan hoitoja jatketaan.
VastaaPoistaKeskusteluryhmien "yltiöpositiivinen mieli" häiritsee minuakin ja siitä syystä yritän välttää niiden lukemista (en aina tosin niin kovin hyvin tuloksin). Varsinaista vertaistuellistakaan elementtiä on niistä usein hankala löytää - lähinnä tuntuu, että oma heikko tilanne ja onnistumisen mahdollisuudet vaikuttavat vieläkin ohuemmilta. Jollakin tavalla sitä myös alkaa helposti tuntemaan syyllisyyttä omista (pessimistisistä) ajatuksistaan: onko niin, että en ehkä halua tätä tarpeeksi kun positiivinen ajattelu on niin vaikeaa? Toisaalta meillä jokaisella on omat keinomme, joilla yritämme selvitä tästä kaikesta. Yltiöpositiivisten ja epärealististen odotusten lataaminen voisi tiputtaa aika korkealta..
Samoja ajatuksia minullakin. Kirjoitinkin blogissa aiemmin epärealististen toiveiden lataamisesta ja sen kaksiteräisyydestä. Toivoisin, että ainakaan he, jotka hoitoja aloittelevat eivät tahtomattaan joutuisi ulkopuolelta tulevan, liiallisen onnistumishehkutuksen kohteeksi, mitä keskusteluryhmissä ja joskus myös lääkäreiden puolelta tapahtuu, koska aina on niitä, joille se tekee tien ainoastaan tuskaisemmaksi ja tuo kokemuksen siitä, että lisääntymisongelmia vähätellään. Toisaalta hoidoissa kasvattaa nopeasti melko paksun nahan, joten ehkäpä luonto on jollain tapaa miettinyt tämänkin etukäteen. Itsekin koin aiemmin syyllisyyttä realistis-pessimistisestä lähestymistavastani, mutta en enää. Koen, että sen ansiosta olen jaksanut jatkaa hoitoja näinkin kauan ja saanut säilytettyä uskoni siihen, että meille lopulta käy hyvin. Tavalla tai toisella.
Poista