Tänään ottaa päähän:
- Kaikki ne, jotka saavat lapsen helposti luonnollisesti.
- Kaikki ne, jotka saavat lapsen helposti hoidoilla.
- Kaikki ne, jotka kuin ihmeen kaupalla tulevat raskaaksi juuri ennen hoitoja JA saavat terveen lapsen.
- Kaikki ne, jotka saavat Nipt-testistä puhtaat paperit.
- Kaikki ne, jotka väittävät, että lapsettomuuden tuska on aivan yhtä suuri, oli sitten ensimmäistä kertaa hoidossa tai takana niin monta keskenmenoa, ettei yhden käden sormet riitä, keskeytys, josta tuskin toipuu koskaan ja ivf-kierroksia lähes yhtä paljon kuin kahdessa kädessä on sormia.
- Kaikki ne, jotka luulevat tai jopa sanovat tietävänsä miltä edellä mainitut tuntuvat, vaikka ovat itse saaneet lapsen luonnollisesti, inseminaatiolla tai ensimmäisellä alkionsiirrolla.
- Kaikki ne kaksinaamaiset, jotka vain esittävät olevansa tukena ja hengessä mukana.
- Kaikki ne, jotka valittavat hoitojen rankkuutta parin hoidon jälkeen vain siksi, että joku muukin teki niin.
- Kaikki ne, jotka hokevat, että verenvuoto alkuraskaudessa on aivan normaalia, ja että varmasti kaikki on siitä huolimatta ihan hyvin, kun totuus on se, että on aivan yhtä todennäköistä, että raskaus on menossa kesken.
- Se, että kohta on taas vuosi kulunut.
- Se, että ne, jotka ovat käyneet läpi pari hoitoa luulevat tietävänsä kaiken hoidoista ja jakavat ohjeita toiselle, joka tietää jo sen kaiken ja aika paljon enemmänkin, mutta ei koe tarpeelliseksi puhua siitä kaikesta, koska niitä käy jo muutenkin mielessään läpi 24/7.
- Kaikki ne, jotka hokevat, että täytyy pysyä positiivisena, että hoidotkin onnistuu.
- Kaikki ne, jotka luulevat, että plussa testissä tarkoittaa automaattisesti, että syntyy vauva.
- Kaikki ne, jotka luulevat, että heti ensimmäisessä alkionsiirrossa tärppää.
- Kaikki ne, jotka saavat hoidoissa enemmän kuin yhden blastokystin.
- Kaikki ne, jotka saavat lapsen vahingossa.
- Se, että hoidoissa menee rahaa kymmeniä tuhansia euroja taivaan tuuliin, ja tiedät, että se harmittaa toden teolla vasta sitten, jos/kun jäät ikuisesti lapsettomaksi.
- Kaikki ne, jotka saavat hoitoja kunnallisella puolella ihan naurettavan halvalla.
- Kaikki ne, jotka luulevat, että olen ok, koska näytän olevan ok.
Heippa! Löysin blogisi vasta ja selailtuani aiempia kirjoituksiasi kiinnostuksen herätti 2017 kirjoittamasi pohdinta ferritiinin alhaisesta arvosta. Ootkohan saanut jo apua asiaan ja onko ferritiini noussut? Itselle raudanpuutteeseen perehtynyt lääkäri kertoi, ettei raskautta kannata edes yrittää ennenkuin ferritiini on vähintään 100, mielellään 150-160 tasolla. En tiedä oliko sattumaa, vai mitä, mutta itse raskauduin ferritiinin ollessa n. 200 (olin 41v). Nousi ihan tableteilla (200mg/vrk). Raskaus myös sujui normaalisti ja söin lähes koko ajan rautaa ihan samaa määrää kuin ennen raskauttakin. Lääkärin mukaan raudanpuute vaikuttaa muiden oireiden lisäksi juurikin limakalvoihin(lisäten näin ollen mm. keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä) . Nämä asiat voivat olla sulle/teille jo todella tuttuja ja selkeitä, mutta ajattelin ottaa esiin kuitenkin, kun en huomannut uudempaa pohdintaa tästä. Raudanpuute.fi sivulla tosi hyvää tietoa aiheesta. Ja facessa Raudanpuute ryhmä. Tsemppiä tulevaan!❤️K
VastaaPoistaHei K! Kiitos kommentista! Ferritiini ei ole enää ajankohtainen ongelma. Sain siihen rautainfuusion Suomen ehkä tunnetuimman rauta-asioiden puolestapuhujalääkärin määräämänä pari kuukautta tuon postauksen jälkeen. Tosin ylläpitona joudun koko ajan syömään rautaa, koska ferritiini ei muuten pysy tarpeeksi korkealla. Viime mittauksessa se oli taas pudonnut alle sataan, joten rautaa menee reilusti joka päivä. Syytä ferritiinin jatkuvaan laskuun ei tiedetä, eikä minulla totta puhuen riitä nyt energiaa sen selvittämiseen. Itse pelkään kuollakseni sitä, että tulisin raskaaksi luomusti, koska en halua enää ottaa sitä tietoista riskiä, että lapsella todettaisiin kromosomivirhe. En enää luota ollenkaan hyvää tuuriin näissä raskautumisasioissa, koska meillä sitä ei ole missään kohtaa ollut. Siksi olemme valinneet myös tehdä pgs-testauksen kaikille alkioille ennen siirtoa. Myös tuo Raudanpuute.fi -sivusto ja faceryhmä ovat kovinkin tuttuja :)
VastaaPoista