11. lokakuuta 2018

Uutta putkeen

Ei kiinnittynyt meidän alkio viime siirrossa, ja nyt ollaankin taas jo siinä vaiheessa, että uusi siirto tehdään huomenna. Tällä kertaa päätettiin sulatettaa kaikki meidän keväällä kaksipäiväisinä vitrifioidut alkiot, ja niitä on nyt viljelty viisipäiväisiksi asti, mutta koska alkiot ovat jakautuneet hitaahkosti, niin saavat jakautua vielä yhden extrapäivän ja tehdään siirto vasta huomenna. En tajunnut lääkärin soittaessa kysyä montako neljästä on vielä hengissä, mutta sekin selvinnee huomenna. Kunhan kaikkien kehitys ei yhtäkkiä pysähdy, että päästää siirtoon! Vähän kyllä jo ahdistuin, kun luin, että kolme- ja viisipäiväisillä alkioilla tehdyt siirrot johtavat suuremmalla todennäköisyydellä elävän lapsen syntymään kuin kuudentena päivänä blastokystiksi kehittyneillä tehdyt, mutta eipä meidän kohdalla ole ennenkään todennäköisyyksillä pelattu. Jospa ne nk-solut olisivat saaneet nyt aikaa kypsyä eivätkä olisi "immature" niinkuin biopsian tuloksissa sanottiin. Positiivisena huomista kohti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti