No niin. Nyt on taas ajatusten rippeet kasattu ja kursittu kokoon jonkinmoiseksi juuri ja juuri kasassa pysyväksi tilkkutäkiksi negapettymyksen jäljiltä. Päädyimmekin lähtemään samoin tein uuteen hoitoon, koska kaksi kolmepäiväistä alkiotamme pakkasessa eivät takaa meille siirtoa, jos kumpikin päättäisi kupsahtaa jatkoviljelyssä. "Mambo nr 5" alkoi piikityksillä eilen, ja tällä kertaa melko suurella annoksella Menopuria heti kättelyssä, 300 iu. Voi kun tällä kaavalla saataisiin enemmän kuin yksi alkio! Tuntuu silti turhalta toivoa mitään, koska eihän nämä kuviot koskaan mene niinkuin toivoisi ja haluaisi. Ainakaan meidän kohdalla. Pitää vaan ottaa vastaan se mitä annetaan, ja yrittää elää asian kanssa. Jotenkin luulisi, että meidän pettymyskiintiö olisi jo ääriään myöten täynnä, mutta saapa nähdä. Noh, yrittänyttä ei laiteta ja paistaa se aurinko risukasaankin, ja mitä näitä viisaita sanoja nyt olikaan... matka jatkuu taa ja toivon mukaan pääsemme joskus perille.
Pitäisi siivota sivupalkki keskeytetyn raskauden tiedoista, mutta jostain syystä en pysty. Se on tällä hetkellä ainoa mitä meillä on. Muisto jostain, jonka kanssa elämme joka päivä. En voi olla ajattelematta, että tuo lapsi oli meille tarkoitettu, ja koska emme häntä tähän maailmaan halunneet, ei meille toista anneta. Järjetön ajatus, sanoisivat kaikki järkevät ihmiset, mutta kummasti tässä on karissut kaikki järki päästä ja henkimaailman hapatukset nostavat päätään. Mistä näitä tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti