Punktio meni hyvin ja jopa neljätoista follikkelia saatiin tyhjennettyä. Hassusti oikea munasarja tuotti näistä 13 ja vasen vain yhden. Osa munarakkuloista oli pieniä ja keskikokoisia, joten tiedossa oli, ettei kaikissa olisi munasolua, mutta olin silti hieman pettynyt, kun selvisi, että munasoluja saatiin vain viisi. Päinvastoin kuin elefanttien määrä otsikon lastenlaulussa munasolujen määrä ei, harmi kyllä, todellakaan kasva viljelyn edetessä, vaan alkioista karsiutuu matkalla blastokysteiksi suurin osa pois, joten tässä nyt jännätään saadaanko edes yksi siirrettävä alkio aikaiseksi. En edes tiedä hedelmöittyivätkö kaikki munasolut vai menikö jo siinä kohtaa jotain pieleen. Maanantaina sulatetaan myös kaksi kolmepäiväistä alkiotamme mukaan embryoskooppiviljelyyn ja silloin saamme ensimmäiset väliaikatiedot. Keskiviikkona saan tietää mitä meni pakkaseen. Odottavan aika on tälläkin kertaa piiiiiiiiiitkä.
Tänään, punktion jälkeisenä päivänä, alkaa kahden viikon primolut-kuuri, jonka aikana myös scratch uusitaan, ja joulukuun kierrossa on tiedossa pas. Tuntuu jotenkin oudolta, että tämä on vasta meidän neljäs pas, vaikka punktioita on nyt takana jo viisi. Lahjasolut pyörii mielessä, mutta mahtaisiko niistäkään olla apua, jos kohtu ei ota vastaan alkioita ylipäätään? Voisipa saada kokonaan uuden kohdun..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti