Näen punaista...

Pari päivää sitten alkoi vihdoin hieman runsaampi verinen vuoto. Tiedä sitten onko tämä nyt vasta sitä ns. oikeaa jälkivuotoa, koska lähes neljän viikon ajan keskeytyksen jälkeen vuoto oli niin minimaalista, vai joko olisi hormonitoiminta nytkähtänyt käyntiin ja menkkavuoto alkanut. Reilut kaksi viikkoa sitten tein ovulaatiotestin lähinnä testatakseni minkä verran raskaushormonia on vielä kehossa, ja silloin testi oli selvä plussa. Ajattelin, että se olisi indikoinut vielä raskaushormonia, mutta olisikohan se nyt sittenkin ollut jo ovulaatioplussa? Tiedä häntä. Nyt vuotaa joka tapauksessa ihan reilusti jopa sellaisia muutaman sentin hyytymäkappaleita, ja sekös aiheuttaakin vessataiteilua työpaikalla! Joka kerta täytyy muistaa katsoa jälkeensä, ettei missään näy veriviiruja tai -klönttejä tai ettei huonosti vetävään pönttöön jää verisiä papereita pyörimään. Tulipa tässä yhtenä päivänä tehtyä sellaistakin tahatonta vessavertailua, että vanha vähän laiska pönttö vetää edelleen paremmin kuin melkein uusi :D


Labratuloksetkin tulivat. Kilpirauhasarvot olivat yllättävän hyvällä tolalla, ja raskaushormoni oli vain 16, eli on laskenut jo niin alas, että digi näyttäisi "Ei raskaana". Ja koska tuo oli eilisaamun arvo, niin tänään tai viimeistään huomenna arvo on todennäköisesti jo alle viiden eli normaali ei-raskaana olevalle. Haikea fiilis, kun tuntuu ihan siltä kuin en olisi raskaana ollutkaan, mutta toisaalta ihanaa, ettei ainakaan tällä hetkellä vaikuta tulevan mitään jälkikomplikaatioita. Hemoglobiinikin oli laskenut kymmenisen pykälää verrattuna pari päivää ennen keskeytyspäivää otettuun ja oli nyt 125 eli ei nyt ihan luokattoman huono sekään. Ainoa, mikä noista arvoissa pisti vähän huolestuttamaan oli ferritiini, joka oli pudonnut arvoon 19. Sain ferritiinin viime vuonna vaivoin nostettua reilusta kahdestakymmenestä yli neljäänkymmeneen (mikä sekin on huono) syömällä puolisen vuotta Solgarin Gentle Ironia, mutta nyt ollaan taas takaisin lähtökuopissa. Tai ei edes lähtöpisteessa vaan vielä huonommassa jamassa. Tilasin jo tällä hetkelläkin syömäni raudan lisäksi toisen rautavalmisteen ja nokkosjauhetta, josko niillä saisin lisäbuustia tilanteeseen. Ei ihan vuosia jaksaisi odotella, että rautavarastot täyttyy, koska sekin vaikutta raskautumiseen ja raskauden jatkumistodennäköisyyteen. Hiuksia on lähtenyt aivan nyrkin kokoisia palloja ja käsivarret ovat olleet jatkuvasti puuduksissa. Nyt verikoetulosten valossa se ei ole mikään ihme.


Jälkitarkastusaikakin on nyt varattuna. Uskalsin varata ajan vajaan parin viikon päähän, koska elättelen toivoa, että vuoto olisi siihen mennessä loppunut ja uusi ovulaatio kolkuttelisi jo ovella.

Yhteissiunaus

Eilen olimme HUS:n järjestämässä yhteissiunaustilaisuudessa Meilahden sairaala-alueen Lasten kappelissa. Kumpikin taisimme olla omalla tavallamme stressaantuneita, koska autossa matkalla Meilahteen tilanne hieman kiristyi. Itse kaipaan yhteistä suremista, tunteen jakamista. Mies ei halua puhua aiheesta lainkaan.

Löysimme perille ja meidät ohjattiin Kappelin eteiseen odottamaan. Paikalle ei tullutkaan ketään muita, joten saimme tavallaan aivan oma muistotilaisuuden lapsellemme. Tilanne tuntui ihmeen helpolta siihen asti, kun sairaalapastori ohjasi meidät sisälle kappeliin Albinonin Adagion soidessa taustalla G-mollissa. Siinä ne kyynelhanat sitten aukesivatkin. Pappi puhui kauniisti ja siunasi tuhkatut "pienet". Tilaisuus oli kaunis ja lohduttava, vaikka sen syy itsessään onkin karmea. Jossain määrin oloa jopa helpotti ajatus siitä, että pieni sai Herran siunauksen. Lopuksi pappi jätti musiikin soimaan ja saimme istua tilassa niin kauan kuin halusimme. Emme olleet ymmärtäneet, että kukkiakin olisi voinut tuoda arkulle (uurnalle?), mutta korjannemme asian tuhkien laskussa muistolehdossa.

Nyt yritämme elää eteenpäin päivä kerrallaan. Fyysiset kivut muistuttavat vielä tapahtuneesta päivittäin. Vatsani on kipeä, ja vuodan oranssiin vivahtavaa sitkeää kalvomaista vuotoa. Tein raskaustestin tänään, ja digi ilmoitti minun olevan 1-2 raskaana, eli hcg lienee nyt 25-200. Todennäköisesti lukema on lähempänä alarajaa, koska vain yksi viiva oli selvästi sininen. Varasin myös labraan ajan hcg-mittausta varten ensi viikon lopulle, jolloin arvon pitäisi olla jo alle 5 eli normaali ei-raskaana olevalle. Sitten olemme taas lähtöpisteessä ja ovulaation metsästäminen saa alkaa.. Aika lohdutonta. Syyllisyys keskytyspäätöksestä painaa jatkuvasti eikä todennäköisesti helpota koskaan. On vain yritettävä luottaa siihen, että teimme oikean päätöksen. Sitähän emme koskaan tule tietämään, mitä arki olisi ollut trisomian kanssa.

Paluu arkeen

Palasin viikko sitten töihin usean viikon sairausloman jälkeen. Ensimmäisellä työviikolla nieleskelin itkua muutaman kerran, kun ajatukset lähtivät tiettyyn suuntaan. Poissaoloni aikana oli työpaikalla tullut muilta raskausilmoituksia, joten kasvavia vatsoja on tiedossa keväämmällä. Onneksi pystyn melko hyvin välttelemään näitä ihmisiä työpaikan arjessa, joten en joudu aivan vierestä seuraamaan raskauden etenemistä.


Tuntuu siltä, että elämäni arvojärjestys on tällä hetkellä aivan toinen kuin vielä pari kuukautta sitten. Työ ei juuri nyt ole läheskään top 3:n joukossa, ja työnteko tuntuu jotenkin täysin turhalta ja merkityksettömältä, vaikka viekin suurimman osan vuorokauden tunneista. Tätäkö elämä nyt sitten on seuraavat 30 vuotta? Nukkumista ja työntekoa. Meille vilautettiin pikkuriikkisen jostain sellaisesta maailmasta, josta saamme nyt vain haaveilla ja muistella niitä pieniä ilon hetkiä alkaneen raskauden alkuajoilta. Kaikki haaveet vietiin kerralla ja nyt kohtalon käsi vääntää vielä veistä haavassa tuomalla näitä raskaana olevia ihan työhuoneen nurkille.


Vatsa kipuilee vielä joka päivä, ja vuotoa on jonkin verran edelleen sitkeän kalvon muodossa. Kivut eivät kuitenkaan vie kaikkea huomiota vaan ovat kestettävissä, joten en enää soittele naistentautien päivystykseen, jollei ole aivan pakko. Varaan muutaman viikon päästä ajan oman gyneni vastaanotolle jälkitarkastusta varten, joten eiköhän siellä selviä, jos kohdussa vielä olisi jotain sinne kuulumatonta materiaalia.

Liian hyvää ollakseen totta

Jouduin soittamaan naistentautien päivystykseen vatsakipujen vuoksi. Vuoto oli ollut tosi niukkaa, ja mietinkin jo, että näinkö vähällä tosiaan pääsin. Noh, en tietenkään päässyt. Päivystyksessä kohtu ultrattiin ja siellä näkyi vielä reilun kokoinen köntti raskausmateriaalia. Kroppa yritti saada sitä synnytettyä supistelemalla ja siitä vatsakivut. Lääkäri poisti myös kohdunsuulta ne riekaleet, jotka olivat kohdunsuulla jo irtonaisina odottelemassa ja joihin instrumenteillaan ylettyi. Tuntui tosi ilkeältä ja kun mieskään ei ollut matkassa mukana aloin osittain myös turhautumistani itkeä. Residuaa yritettiin saada irti myös ruiskuttamalla suolaliuosta kohtuun, mutta sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Sain kotiin mukaani Panacodin, Buranan ja Cytotecit, jotka otan huomenna siinä toivossa, että ne saavat toivottavasti nuo loputkin jämät liikkeelle.

Ei loppunut tämä luku meidän tarinassa vieläkään. Toivon, ettei kuitenkaan jouduta kaavintaan, vaan selvitään huomisella ponnistuksella. Postissa tuli tänään Käpy ry:ltä tilaamani kirjanen Lapsen kuolema. En jaksanut vielä tarttua siihen.

Hyytymiä

Kahtena viime päivänä vuoto on ollut todella pientä. Olisin varmastikin pärjännyt pikkuhousunsuojalla, mutta suurempien holahdusten pelossa olen käyttänyt varmuuden vuoksi tavallista sidettä ja öisin yösidettä. Ensimmäisenä päivänä tyhjennyksen jälkeen tuli kaksi luumun kokoista verihyytymää vessakäynnillä, toisena päivänä eli eilen yksi kananmunan kokoinen hyytymä ja kaksi vähän pienempää. Nyt loppuviikosta isompia hyytymiä ei enää saisi tulla. Jos vuoto runsastuu tai muuttuu pahanhajuiseksi, kuume nousee uudelleen tai vatsa tulee kovin kipeäksi, tulee olla yhteydessä naistentautien päivystykseen. Toivon, että kaikki menee hyvin, jotta en joutuisi enää kaavintaan. Vatsa tuntuu kyllä kipeältä nytkin, mutta se lienee vielä normaalia, kun keskeytyksestä on vain kolme päivää.