Askel kerrallaan

Siirtokierto alkoi odotetusti Primolutin päätyttyä, ja aloitin ohjeiden mukaisesti tukilääkitykset, eli kp 2 Letrozolin ja kp1 Dexametasonin, joka vaihdetaan huomisesta alkaen Prednisoloniin. Taustalla menee peruslääkityksenä Thyroxin ja hoitojen ajan toistaiseksi myös Januvia. Ensi viikolla ultrataan ja tarvittaessa pistän Pergoveristä johtofollikkelin kasvattamiseksi ja irrotukseen pistän Ovitrellen, kun follikkeli on oikean kokoinen, ja siitä seuraavana päivänä Nivestimin, kuten Era-kierrossakin. Viikkoa ennen siirtoa alkaa Asa ja kolme päivää Ovitrellestä keltarauhashormoni. Kännykkä onneksi muistuttelee näistä! Oma pää ei enää pysty pitämään kiinni tällaisista yksityiskohdista - se on tullut matkan varrella muutamaan kertaan todettua. Mutta vihdoin siis tapahtuu taas jotain.

Kortisonista on alkanut tulla tuttuja oireita: unettomuutta, joka ei kuitenkaan väsytä ja hampaiden vihlontaa. Tiedän, että jossain kohtaa kasvot alkavat muuttua, eivätkä vähiten kasvavien silmäpussien takia! Se on omituinen tunne, kun herää aamuviideltä pirteänä kuin peipponen eikä silti tunne väsymystä päivän mittaan. Jossain kohtaa se tietenkin kostautuu, joten täytyy yrittää pitää kiinni ainakin järkevistä nukkumaanmenoajoista. Olen todennut, että on helpompaa venyttää unijaksoa illasta kuin aamusta.

Ainoa mahdollinen kapula rattaissa on leukosyyttivasta-aineverikokeiden tulokset, joita ei ole vielä tullut. Valmistaudun siis koko ajan myös siihen, että pahimmassa tapauksessa siirtoa ei ehkä tulekaan. Täytyy taas muistaa ottaa vastaan kaikki mitä annetaan, ikäänkuin seurata vähän sivusta, mitä tapahtuu ja mihin tahtiin. Ihmeen helppo olla silti, kun tietää, että jotain on tapahtumassa, ja vaikkei heti tapahtuisikaan, koska tulosten tultua päästään asioissa ainakin jonkinlaiseen selvyyteen. Parin viikon sisään selviää, edetäänkö vähän kerrallaan vai kunnon harppauksella.

Siirtosuunnitelmia

Ainokainen oma alkiomme siirretään tammikuussa. Syön joulun pyhien yli samoja lääkkeitä kuin käytin Era-kierrossa, ja välipäiville osuu ainakin yksi ultra, jotta voidaan määrittää irrotuspiikin ajankohta. Tarkoitus siis tehdä siirto omaan, Letrozolella buustattuun kiertoon, irrottaa johtofollikkeli irrotuspiikillä ja tehdä siirto Eran mukaisena päivänä. Tukilääkecocktailiin on suunniteltu lisäksi Nivestim, kortisoni, Intralipid-infuusiot, malarialääke ja keltarauhashormoni riippuen hieman verikokeiden tuloksista. Olikohan jotain muitakin vielä... Loppuviikosta on vielä vastaanottokäynti, jossa käydään lääkkeet tarkemmin läpi. Verikokeilla varmistettiin, että hemoglobiini ja ferritiini ovat nousseet hyvälle tasolle leikkauksen jälkeisistä arvoista, ja tarkastettiinpa myös leukosyyttivasta-aineet, jotka voivat olla uudenlainen ja vielä edellisiä kinkkisempi ongelma, jos niitä verestäni löytyy. Se tarkoittaisi, että kehoni immuunijärjestelmä reagoi mieheltä peräisin oleviin soluihin, myös alkioon, ja hyökkäisi sitä vastaan. Eli aivan kuten olen epäillyt, kohtuni yksinkertaisesti tappaisi kaiken sen, minkä tulkitsee ulkopuoliseksi materiaaliksi. Jos vasta-aineita löytyy, ei siirtoa varmastikaan tehdä tammikuussa, vaan siinä tapauksessa täytyy pureutua vasta-aineongelmaan ja keksiä taas uusia keinoja. Mutta valmistautuminen on joka tapauksessa aloitettu, keltarauhashormonilla venytetään nyt tätä kiertoa pidemmäksi, etteivät kriittiset päivät osu juuri jouluviikolle. Vihdoin meillä on tiedossa alkionsiirto - edellisestähän onkin jo hurahtanut vuoden päivät! Hyvin tunnelmin siis eteenpäin!

Against all odds

Meidän viimeinen omilla sukusoluilla saatu alkio on normaali. Mikä ihana sana: normaali!

Tähän pyrittiin ja tähän vihdoin ja viimein päästiin, mutta nyt koittaakin aivan uudenlaisten haasteiden aika. Miten alkio saadaan kiinnittymään? Mitkä tukilääkkeet tarvitaan? Mitä kokeita vielä otetaan? Millä varmistetaan, ettei kehoni ala hylkiä alkiota? Ovatko veriarvot jo nousseet leikkauksen jälkeen vai joudutaanko odottamaan niiden palautumista? Miten lahjamunasolujen kanssa käy?

Kaikki on nyt yhden siirron varassa, ja miljoona mietettä ja ajatusta kimpoilee päässä yhtä aikaa.

Päällimmäisenä tunteena kaikesta huolimatta kiitollisuus <3

Viimeistä viedään

Saatiin yksi blastokysti tästä viimeisimmästä hoidosta, joka saa jäädä myös viimeiseksi omilla munasoluilla. Parin viikon päästä kuulemme, onko se normaali vai neljän edeltävän pgs-tutkitun alkion tavoin poikkeava, eli siirretäänkö sitä vai ei.

Henkisesti olen jo orientoitunut lahjamunasoluihin, ja onneksi meille katsotaan klinikalla jo sopivaa luovuttajaa, jotta pääsemme sillä rintamalla mahdollisimman nopeasti eteenpäin, kun uutiset viimeisestä alkiostamme tulee. Joulu tulee tietenkin taas jarruttamaan suunnitelmia, koska pgs-biopsioita ei oteta joulun alla. Ehkä luovuttajan munasoluilla saatujen alkioiden testaaminen on hätävarjelun liiottelua, mutta koska en voi saada tietoa luovuttajan tarkasta iästä, en ota pienintäkään riskiä asian suhteen. Mielummin testaa alkiot, kuin harmittelee jälkikäteen, miksei sitä tehty. Käytännössä luovuttajan keräys mennee siis tammikuulle ja siirto helmi-maaliskuulle, jollei siirretä yhtä alkiota tuoresiirtona testaamatta kromosomeja, jolloin siirtokin saattaisi olla jo tammikuussa. Ottaako riski vai ei - siinäpä taas miettimistä täksi aikaa, kun pgs-tulos valmistuu ja luovuttaja valitaan. Tälläinen aivopähkinä siis tällä kertaa hautumassa ja tunnelmat melko toiveikkaat. Jännästi sitä olettaa, että luovuttajan munasoluilla saataisiin useampi blastokysti heti kättelyssä! Olisipa se onnellinen tilanne, meidän taustoilla lähes utopistinen ajatus.

Pohjan kautta

Punktio takana. Munasoluja yhdeksän, kaksi alkiota. Munasolut kypsiä ja siittiöt ok. Mitä tuohon nyt sanoisi. Eivät sitten löytäneet toisiaan.

Punktion jälkeen alkoikin vasta varsinainen koitos, kun kivut ei yllättäen loppuneetkaan toimenpiteen jälkeen eivätkä kipulääkkeet auttaneet. Keskiviikkoaamuna lähdin kotoa klinikalle ajatuksella "muutaman tunnin päästä kaupan kautta kotiin", mutta sen sijaan mies saikin perjantai-iltana hakea toipilaan naistenklinikan päivystys- ja osastoreissulta. Takana monia ekoja kertoja kahden vuorokauden sisään: ambulanssikyyti, kestokatetrointi, reilu vuorokausi leikkauspaidassa ravinnotta ja lähes juomatta "jos tarvitsee lähteä kiireellä leikkuriin", kouristavia hengityksen lamaavia kipu- ja oksetuskohtauksia, ikuisuus verikokeiden seurantaa, lopulta omin jaloin ilman esilääkityksiä leikkaussaliin koska leikkauspäätöksestä saliin lähtöön menikin vain vartti, anestesia, lopulta laparoskopia. Ihania empaattisia hoitajia ja vaihtuvia lääkäreitä. Miljoonalla eri nimellä merkintöjä kahden vuorokauden ajalta omakannassa.

Sellainen reissu tällä kertaa. Myöhemmin kenties lisää aiheesta, nyt ei jaksa. Väsyttää, mutta kaikki ok.

Isänpäivä

Kävin tänään juhlistamassa omaa isääni. Oltiin omalla perheellä koolla, minä, siskoni, äitini ja isäni. Kotimatkalla mietin, miten mielelläni haluaisin isäni tulevan isoisäksi, miten tärkeää se olisi isälleni ja mitä kaikkea isäni lapsenlapselleen opettaisi. Samalla pohdin tapahtuuko sitä koskaan. Lapsettomuuden suru ei aina koske vain yhtä pariskuntaa, vaan kuten meidän tapauksessa, se koskee myös edellistä sukupolvea. Heistä ei ehkä koskaan tule isovanhempia. Eikä siskostani tätiä.

Mies oli koko päivän kotona, jäi kotiin yksinään mielestäni aika synkissä tunnelmissa, kun lähdin, eikä suostunut asiasta puhumaan. En edes tiedä oliko ahdistuksen syy isänpäivässä vai jossain muussa, mutta montakaan sanaa ei koko päivänä puhunut. Miten toista voisi tuollaisessa tilanteessa auttaa, kun ei halua raottaa ajatuksiaan piirun vertaa? Ehkä synkistelyn syy olikin aivan toisaalla - en voi kuin arvailla. Silti huolettaa kovasti, koska mies ei puhu näistä asioista kenenkään kanssa. Kantaa kaiken sisällään ja on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut tai olisi parhaillaankaan meneillään. Surettaa, ettei osaa tai halua pukea tuntojaan sanoiksi, ja harmittaa, että on tälläisen ihmistä sisältä syövyttävän mallin omaksunut. Ennen kaikkea turhauttaa, etten voi asialle mitään.

Ylläristimut nro 10

Alunperinhän yhdeksännen punktion jälkeen jatkettu luteaalivaiheen stimulaatio keskeytettiin, koska munasarjat eivät reagoineet lääkkeisiin toivotulla tavalla, mutta tänään ultratessa oikea munasarja näyttikin merkkejä sopivan kokoisten munarakkuloiden tasaisesta ryppäästä, joka voisi olla kerättävissä. Stimulaatio alkaakin siis nyt hieman yllättäen uudelleen ja punktio saattaa tulla jo ensi viikolla. En ihan odottanut tätä tähän kohtaan, mutta mikäs siinä, kerätään pois vaan, kun ovat kerran hollilla! Pienoisena kysymysmerkkinä ovat vasemman munasarjan pari isompaa follia, jotka saattavat laukaista ovulaation ja viedä muut pienemmät munarakkulat mukanaan, mutta jarruksi tulee nyt heti sekä Terolut että Orgalutran, joten eiköhän ne saa nuo pidettyä aisoissa.

Viime alkionviljelyn perusteella vain yksi kerätyistä munasoluista oli ollut pelkkä kuori, eli se oli mennyt ns. yli ja kaikki hedelmöittyneet munasolut olivat lähteneet jakautumaan, joten ajatus munasolujen hieman pidemmästä kypsyttelystä onnistui toivotusti. Ilmeisesti tuo ratkaiseva hetki, jolloin munasolu on kypsä, on melko lyhyt. Puhutaan varmaankin päivästä, ehkä tunneista. Vaatii melkoista hienosaatöä, että irrotuspiikki osuu juuri oikeaan hetkeen! Aika mahtava olo vieläkin siitä, että suunnitelma toteutui odotetusti, kun tälle pitkälle hoitotaipaleelle on ehtinyt mahtua useampiakin sellaisia hetkiä, jolloin on joutunut tyytymään siihen laihaan tulokseen mitä on saatu, vaikka tuloksen ehkä odotettiin olevan parempi. Hyvillä mielin ja blastojen tuloksia odotellen eteenpäin! Kyllä tästä vielä hyvä tulee :)

Two it is

Kolmas alkio ei jaksanut blastoksi vielä seitsemäntenäkään päivänä, joten kokonaissaldo jäi kahteen. Niistä on nyt otettu biopsiat, jotka lähetetään tutkittaviksi. Kolmesta neljään viikkoa kestää saada tulokset.

Mieli valmistautuu jo kaikenlaisiin vaihtoehtoihin ja jollei taaskaan päästä siirtoon, tulee aika tehdä isompia päätöksiä. Vieläkö kerätään omia ja pelataan rulettia tosi pienillä voittomahdollisuuksilla, odotetaanko suosiolla lahjasoluja suomalaiselta lahjoittajalta, lähdetäänkö lahjamunasoluhoitoihin ulkomaille vai haetaanko ulkomailta pgs-testattu alkio kyytiin? Jälkimmäisin olisi vaihtoehdoista selvästi edullisin, mutta jos hoito onnistuisi, ei lapsella olisi oikeutta saada luovuttajien tietoja kuten Suomessa. Suomessa lahjamunasoluhoito voi lääkkeineen tulla maksamaan lähes kymppitonnin. Paljonko oikeudesta geneettisen sukulaisen tietoihin on valmis maksamaan? Jotenkin täysin absurdia laittaa näin suuri asia ja raha vastakkaisiin vaakakuppeihin ja yrittää löytää jonkunlaista keskitien ratkaisua, koska joka tapauksessa tuntuu, että lopputulos on jollain tapaa jollekin epäreilu. Kyse on enemmän siitä, minkä asian kanssa pystyy tulevaisuudessa elämään ja minkä kanssa ei.

Nyt yritän kuitenkin keskittyä muihin asioihin hetkeksi, jotta marraskuun alku ei tuntuisi pelkältä pitkältä pimeältä odotukselta. Suunnitelmissa siis paljon kaamosvaloja ja vielä enemmän kuorolaulua!

Toinen!

Eli yksi saatiin tänään biopsoitua ja vielä jäi yksi alkio viljelyyn seitsemänteen päivään. Tilastollisesti ollaan siis blastokystisaaliissa jo selkeästi plussan puolella verrattuna edelliseen hoitoon: edellisessä saatiin yksi blasto seitsemästä alkiosta, nyt ainakin kaksi yhdestätoista!

Tuplastimulaation toiseen punktioon ei nytkään päästä, koska munarakkulat eivät ole reagoineet punktion jälkeisiin pistoksiin toivotulla tavalla. Tavallaan tämä on ihan helpottavaa, koska sen myötä on vähän enemmän toivoa, että tämä ekan punktion jälkeinen turvotus lähtisi jossain kohtaa lähitulevaisuudessa laskuun. Vähän ikävää olla töissä vatsa pinkeänä, kun syy ei se miksi sitä voisi luulla, mutta onneksi tämä on ohimenevää. Ehkäpä saan olla pidempään rauhassa sitten jos jossain kohtaa ilmestynkin vauvavatsan kanssa töihin, kun luulevat, että olen taas vain jostain mysteeritoimenpiteestä turvonnut. Ei haittaisi ollenkaan.

Ainakin yksi

Tänään voisin huokaista toisen kerran: ainakin yhdestä blastokystistä saadaan tänään otettua biopsia tutkittavaksi. Useampi alkio jää vielä jatkoviljelyyn ainakin huomiseen asti, joten toivoa on, että vielä huomenna tai torstaina saadaan joku blastokystiksi asti jaksanut alkio biopsoitua. Unohdin heti puhelun jälkeen montako jatkoviljelyyn jäi, mutta ei mene kovin pahasti pieleen, jos veikkaan kuutta. Toisaalta aiemmissa hoidoissa on kuudennen tai seitsemännen päivän viljelyyn jääneet alkiot pysähtyneet, mutta never say never.

Olen edelleen turvoksissa ja koko ajan on lieviä kipuja vatsan sivuilla. Toisaalta vatsa on edelleen myös täydellisessä jumissa, mitä jokapäiväiset keltarauhashormonitabletit eivät tietenkään yhtään helpota, joten sekin tekee jo kipeää. Pahin vaihe taitaa kuitenkin onneksi olla ohi. Vähän kyllä pelottaa, miten kroppa reagoi mahdolliseen toiseen punktioon parin viikon sisällä, mutta huomisen ultran jälkeen tiedän onko ylipäätään mitään punktoitavaa tulossa. Olispa!

Auts

Vatsa on edelleen todella kipeä, etenkin oikean munasarjan seudulla on ollut särkylääkkeistä huolimatta niin kova pistävä kipu, että olin eilen puhelin kädessä valmiina soittamaan naistenklinikan päivystykseen useamman kerran. Normaali palleahengittäminen tuntui hankalalta ja pari vuotta sitten sairaalasta saatu lämmitettävä geelityyyny oli ahkerassa käytössä vatsan päällä, koska oikea munasarja tuntui turpoavan ihosta läpi. Buranaa yritin välttää, koska stimulaatio tosiaan jatkuu, mutta lopulta oli pakko taipua ja ottaa sitäkin. Kaapista löytyi myös aiemmin raskauden aikaisiin vatsakipuihin määrättyä Litalginia, johon turvauduin yön ajaksi. Nyt tuntuu hieman helpommalta, mutta enpä tiedä selviänkö vielä huomenna töihin kipeine ja turvonneine vatsoineni. Liekö tämä sitten hyperstimulaatiota vai mitä. Pahin mielessä käynyt pelko on ollut kiertynyt munasarja, mutta luulen, että siitä aiheutuisi sellainen kipu, ettei päivystykseen lähtöä tarvitsisi yhtään epäröidä. Ensi viikolla munasarjat ultrataan onneksi joka tapauksessa, kun katsotaan onko kasvateltavaksi jätetyt munarakkulat lähteneet kasvuun.

Tänään on viljelypäivä nro 3. Alkioiden tulisi olla tänään 8-soluisia. Olisipa viljelykaapissa kaikki hyvin!

Huh!

Nyt voi jo vähän huokaista! Viidestätoista munasolusta oli 14 kypsiä, joten tällä kertaa saavutettiin ainakin se, mitä tässä hoidossa lähdettiin hakemaankin. Kypsien munasolujen suhteellista määrää kaikista kerätyistä saatiin oletetusti suuremmaksi kasvattamalla follikkeleja hieman suuremmiksi ennen irrotuspiikkiä. Noista neljästätoista kypsästä 11 oli hedelmöittynyt normaalisti, vain 2 ei hedelmöittynyt ollenkaan ja 1 oli nelitumainen. Hyvä asia on myös se, että tällä tuloksella on selvää, ettei icsi ole meidän kohdallamme tarpeellinen tai toisi minkäänlaista ratkaisua huonoon blastokystien määrään, koska hedelmöittymisprosentti on korkea ilmankin. Usein hoidoissa olevat luulevat, että icsi automaattisesti auttaa saamaan ns. suuremman saaliin, mutta näinhän asia ei ole. Nykyisellä klinikallamme olen saanut paljon yksityiskohtaisempaa tietoa sukusoluistamme ja alkioiden kehityksestä sekä sen analysoinnista seuraavaa hoitoa ajatellen. Tämä faktaperäinen ja informatiivinen tyyli toimii kohdallani huomattavasti paremmin kuin se, että kerrotaan vain senhetkinen tilanne yhden, kolmen ja viiden päivän kohdalla. Liika tieto ei tässä asiassa tosiaankaan lisää tuskaa vaan antaa mahdollisuuden ymmärtää miksi mitäkin ratkaisuja tehdään. Kun kokee, että saa olla konkreettisesti mukana päätöksenteossa ja ymmärtää syyt, on jälkikäteen helpompaa olla jäämättä jossittelemaan ja miettimään oliko jokin hoitoon liittyvä ratkaisu oikea. Koen, että tämä ratkaisukeskeinen lähestymistapa on myös parempi oman jaksamisen kannalta kuin yliempaattinen voivottelu, johon myöskin olen joidenkin lääkäreiden kohdalla törmännyt. Itse haen lääkäriltä puhtaasti tietoa ja asiantuntemusta, mutta sielunhoidon ja psyyken silittelyn voin puolestaan hakea niiltä, jotka ovat sen asiantuntijoita. Ei sillä, etteikö kumpikin ole tärkeää, mutta jos faktapuoli kärsii yliempaattisesta otteesta, ei se mielestäni ole asiakkaan edun mukaista.

Yhdestätoista alkiosta on nyt joka tapauksessa hyvä jatkaa eteenpäin, koska jo tässä kohtaa tuntuu, että tähän hoitoon kannatti vielä lähteä. Viljelytuloksia saan taas ensi viikolla, joten siihen asti yritän ajatella ihan muita juttuja ja saada vatsan seudun takaisin sellaiseen kuosiin, ettei koko ajan tunnu, että kohtu ja munasarjat valahtaa kävellessä varpaisiin. Tänään aloitin keltarauhashormonin ja illalla aloitan taas piikittelyt luteaalivaiheen keräystä varten - se menee onneksi jo rutiinilla.

Punktio nro 9

Ennen punktiota oli hieman turpea olo, kunnes irrotuspiikkien jälkeen olo helpottui. Helpotuksen mukana tulee aina ajatus, että munarakkulat ovat menneet ja puhjenneet omia aikojaan, mutta onneksi se on vain kuvitelmaa. Se punktiota edeltävä turvotus ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna tähän punktion jälkeiseen pallomahaan! Nyt vasta turvottaakin, ja vaatteet tuntuu piukoilta. Tämän kuitenkin kestää, kun muistaa minkä takia tässä kärsitään. Munasoluja saatiin 15, joten tässä kohtaa näyttää tälläkin kertaa hyvältä, mutta tuttuun tapaan jännitys tietenkin jatkuu ja huomenna kuulen kuinka moni munasoluista hedelmöittyi. Toiseen munasarjaan jäi muutamia pienempiä n.7 mm follikkeleja, joita ei kannattanut vielä kerätä. Niitä lähdetään nyt kasvattelemaan, joten piikitys jatkuu heti huomenna. Jospa tällä kertaa päästäisiin luteaalivaiheen stimulaatiostakin keräykseen. Mutta nyt vain lepoa ja rentoilua viikonlopun yli. Tästä eteenpäin prosessi kulkee omalla painollaan.

Turpeat munikset ja aatokset

Munasarjat on yksi niistä sellaisista elimistä, jonka olemassaoloa ei tiedosta, ennenkuin on pakko. Olen nyt pistänyt Pergoveristä 300 iu muutamana iltana, ja munarakkuloiden pitäisi nyt olla sen kokoiset, että ne voidaan kerätä loppuviikosta. Veikkaan, että munarakkuloiden koko on nyt jossain 16 mm molemmin puolin, ja jos kummassakkn munasarjassa on kymmenisen tuon kokoista yhdessä rykelmässä lomittain, lähentelee yksittäinen munasarja kymmentä senttiä halkaisijaltaan. Sen kieltämättä huomaa - etenkin iltaa kohti alkaa vatsan sivuilla tuntua selkeää painetta. Onneksi ei tunnu kipua, vaan pelkästään sellaista hyvää "nyt jotain oikeasti tapahtuu" -tunnetta. Välillä on ollut myös aika epäuskoinen olo, kun missään ei tunnu mitään, mutta punktion lähestyessä saa onneksi näitä hyviä konkreettisia muistutuksia fyysisten tuntemusten muodossa.

Henkisestikin luulen olevani tällä hetkellä suhteellisen hyvässä paikassa, vaikka aika ajoin katkerat ajatukset luonnollisesti nostaakin päätään. Silloin mietin lähinnä sitä, miksi ympärillä lapsettomuushoidoissa olevat tulevat raskaaksi, joko hoidoilla tai yllätyksenä aivan luomusti, mutta meidän kivinen tie tuntuu jatkuvan ikuisesti. Miksi meille ei suoda iloista yllätystä sen sijaan, että joudumme miettimään hoitovaihtoehtoja. Mitä muut ovat tehneet oikein? Mitä olemme tehneet elämässä niin väärin, että meitä rangaistaan? Kaikki hyvä tuntuu tapahtuvan toisille, ja me saamme vain seurata toisten onnea. Ihmisten kysellessä mitä kuuluu tekisi mieli avautua ja kertoa mitä meille oikeasti kuuluu. Sen sijaan tyydyn ainoastaan toteamaan "Ei meille mitään erikoista." Vaikka todellisuudessa ei mitään muuta kuulukaan kuin keskimäärin melko erikoista: munisten kasvattelua hormoneilla, päivien laskemista punktioon, pgs-tulosten saapumiseen ja mahdolliseen siirtoon, kuukausien laskemista omaan syntymäpäivään, jolloin saa taas itkeä vanhenemistaan ja sitä, ettei vieläkään ole kenenkään vanhempi ja saanut tehdä omista vanhemmistaan isovanhempia, rahojen laskemista siltä varalta, että vielä haluaisi tehdä yhden hoidon uusilla hienosäädöillä, pinnasängyn kohtalon pohtimista, hioisiko ja maalaisiko vai laittaisiko suosiolla kiertoon tilaa viemästä, ja päivästä toiseen mekaanista töissä käymistä, vaikka mieli ja ajatukset on aivan jossain muualla. Uranvaihtokin on käynyt mielessä yhä useammin. Jollain tapaa elämästä täytyisi saada merkityksellisempää, ja jollei se onnistu jälkikasvua saamalla, täytyy laittaa uusi elämä ihan tosissaan mietintämyssyyn. Toistaiseksi hoidot kuitenkin jatkuvat ja säännöllinen palkka on niiden mahdollistamiseksi enemmän kuin tarpeen. Muut unelmat saavat vielä odottaa, kun tärkein niistä on työn alla.

Positiivisuudesta

Uusi hoitokierto on lähtenyt hyvin käyntiin, ja eilisen ultran perusteella ensi viikolla olisi suurin piirtein samanlainen satsi folleja tuloillaan kuin viimeksi. Nyt tarkoituksena on kasvattaa folleja vielä hieman viime kertaa suuremmiksi, jotta munasolujen viimeisen vaiheen kypsyminen onnistuisi paremmin. Lääkäri perusteli tätä sillä, että viime hoidon alkioviljelytietojen perusteella yksikään munasolu ei ollut ylikypsä, joten kasvatteluvaraa on, ja myös kromosomien kannalta nuo aivan viimeiset vaiheet munasolun kehityksessä ovat ratkaisevan tärkeät. Katsotaan, miten tällä kertaa käy. En jaksa toivoa tai uskoa, että mitään ihmettä tapahtuisi, eli etenen lähinnä sillä ajatuksella, että jos jotain saadaan, niin hyvä niin.

Juuri nyt ärsyttää suunnattoman paljon netissä ne sellaiset keskustelut, joissa kysellään voiko raskaus olla normaali alhaisilla hcg-arvoilla. Siihen sitten vastaajat innostuvat kertomaan, että kyllä raskaus voi hyvinkin olla normaali ja että serkun kummin kaimallekin syntyi aivan terve lapsi, vaikka hcg oli negatiivinen testipäivänä. Yritän noissa tilanteissa pidättää sormiani hakeutumasta näppäimille, koska eihän asia minulle edes kuulu. Kuka minä olen siihen mitään sanomaan, mikä on normaalia tai ei, ja kommentoimaan omasta subjektiivisesta näkökulmastani asiaa, jossa kaikki kommentit on puhdasta arvailua. Todennäköisintä on, että ei, raskaus ei ole normaali, ja se tulee menemään kesken, jos edes on sikiötä olemassa. Se voi olla myös biokemiallinen raskaus tai jotain muuta epämääräistä, josta ei lasta tähän maailmaan tule, vaikka netin ihmeellinen maailma suorastaan pursuilee taulukoita, joissa on raskauksissa todettuja raskaushormoniarvoja laajalla skaalalla.

Itse en saa voimaa turhien toiveiden ylläpitämisestä lisääntymisasioissa, koska tiedän, että korkealta putoamisesta jää isommat vauriot. Ylitsevuotava positiivisuus ei myöskään vaikuta lopputulokseen, vaikka miten sitä toivoisi. Ehkä muutamia tippoja enemmän erittyy dopamiinia ja oksitosiinia, mutta jos sillä olisi ratkaiseva vaikutus lopputuloksen kannalta, olisi minunkin aiemmista, kovinkin toiveikkaista ja positiivisista alkuraskauksista joku varmasti jo päättynyt onnellisesti. Oli jotenkin niin lohduttavaa kuulla hoitajankin suusta yhden aiemman siirron yhteydessä, että oma mieliala ei siirron jälkeen ole se mikä lopputuloksen määrittää. On vain luotettava lääkkeisiin, tieteeseen ja lääkärin ammattitaitoon, ja lopputulos on se mikä on. Sitä ei voi etukäteen tietää eikä sen eteen mielialallaan vaikuttaa. Väkinäinen iloisuuden ja positiivisuuden ylläpitäminen on myös kropalle voimanponnistus, enkä usko sellaisen olotilan missään muodossa olevan kenellekään hyväksi. On siis aika hankalaa tietää, kenelle positiivisuus tuo oikesti hyvää oloa ja kenen eduksi on kuulla realistisempia kommentteja. Itse edustan ehdottomasti jälkimmäistä tyyppiä, koska tiedän putoavani jaloilleni, kun pudotus on pieni. Positiivinen lopputulos taas tuntuu sitäkin hienommalta yllätykseltä, kun odotukset eivät ole lähes ulottumattomissa. Kovin korkealle nostetut toiveet voivat sen sijaan romahtaa yhdessä silmänräpäyksessä, ja pudotuskin on tuolloin tuskaisempi. Toisaalta olen ehkä jo keskimääräistä karaistuneempi ja useammassa liemessä keitetty tapaus - ehkäpä hitusen jo kyynistynytkin. Mutta onneksi sekään ei loppujen lopuksi ratkaise sitä, saanko tulevaisuudessa lapsia vai en.

Kerta kiellon päälle

Tiemme vie vielä yhdeksänteen ivf-hoitoon. Hullua tai ei, mutta mitä tässä menettäisikään?

Fyysisesti hoidot on olleet helppoja ensimmäistä lukuunottamatta, joten mitäpä tässä muutakaan tekisi. Jos tälläkin kertaa jää käteen vain lämmintä kättä, niin onpahan ainakin yritetty. Parhaassa tapauksessa saamme munasoluja kypsytettyä himpun verran kypsemmiksi, jolloin toivottavasti vältetään suuri kato hedelmöittymisessä. Alkioviljelytietojen mukaan noin puolet viime hoidon munasoluista oli raakoja, ja vain muutamassa alkiossa oli vääränlainen tuma. Yksikään ei ollut mennyt ns. yli, joten säätövaraa pitäisi olla. Kasvattamalla munarakkuloita hieman isommiksi ennen irrotuspiikkiä yritetään siis saada enemmän kypsiä munasoluja ja sitä kautta suurempi hedelmöittymisprosentti.

Vähän ristiriitaiset tunnelmat silti. Onko taas tiedossa vain hukkaan heitettyä rahaa? En siitä huolimatta pysty keksimään tärkeämpää sijoituskohdetta.

Jaksaa, jaksaa!

Poikkeava

Mitä muutakaan se alkio olisi voinut olla kuin poikkeava. Epänormaali. Ei kehittyisi lapseksi.

Kromosomivirhe on sellainen kirosana, ettei pahempaa ole. Siihen tiivistyy monen kuukauden läpieletyt ja salatut tunteet, pirunmoinen pinnistely, vaiva, itku, toivo, kipu, turhautuneisuus ja mitä näitä äärituntemuksia nyt on. Mihin tästä nyt oikein suunnataan? Millä voimilla jaksaisi odottaa lahjasoluja vielä kuukausia?  Ja millä voimilla jaksaisi vielä kantaa näitä saastaisia, maailman turhimpia munasarjoja, jotka tuottavat vain viallisia soluja, joista ei ole mihinkään?

Ainoa mikä on varmaa

Mietin tänään sitä, miten naiivin tyhmä sitä on lähtiessään lapsettomuushoitoihin. Jostain syystä sitä erehtyy ajattelemaan niin, että jos nyt hoidan oikein hyvin ja tunnollisesti asiat a, b ja c ja tehdään tutkimukset x, y ja z ja valitaan niiden perusteella oikeat lääkkeet, niin aikavälillä x syntyy lapsi.

Totuus on kuitenkin se, että hedelmöityshoidoissa ainoa varma asia on se, että mikään ei ole varmaa. Joskus törmään ihmisiin, jotka oikeasti luulevat, että kaikki on ok, jos missään perustutkimuksessa ei ole havaittu poikkeavaa, ja sitten ihmetellään miksi ei raskauta ei kuulu eikä näy, vaikka kaikki näyttää olevan päällisin puolin kunnossa. Vaan kun ihmiskroppaa ei voi pakottaa sellaisten keinotekoisten rajojen sisään ja poissulkea yksitellen raskautumista haittaavia seikkoja. Aina on osa-alueita, joiden rooli raskautumiselle on vielä tutkimatta - kaikkea ei tiedetä. On lohdutonta ajatella, että aina on mahdollista, että raskautumisen estää joku asia, jota ei vaan osata vielä ottaa huomioon ja tutkia, jonka merkitystä raskauden alkamiselle ei tunneta ja joka ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua onkin itsestäänselvä asia. Samalla tietenkin on lohdullista, että joku toinen ei tulevaisuudessa elä enää samassa epätietoisuudessa saman seikan suhteen, koska tutkimusta tehdään koko ajan, ja uutta opitaan. Mutta mistä joillakin tulee se itsevarmuus tilanteissa, joissa tehdyissä tutkimuksissa ei ole todettu ns. normaalista poikkeavaa, ja silti uskotaan "kaiken olevan tutkimusten mukaan kunnossa, joten vika on varmastikin puolisossa"? Tai sama toisinpäin, jos on löydetty esimerkiksi siittiöistä vikaa, miksi oletetaan, että muualla ei ole vikaa? Voihan raskautumisen estää useakin seikka samanaikaisesti ja silloin on tyhmyyttä lopettaa tutkimukset ensimmäiseen todettuun poikkeamaan. Julkisella puolella toimitaan käsittääkseni tähän tapaan, koska ei yksinkertaisesti nähdä tarpeelliseksi tuhlata verovaroja lisätutkimuksiin. Keskenmenotutkimuksetkaan eivät myöskään ole tyhjentävän vastauksen antavia testejä, vaan kaiken voidaan todeta olevan aivan normaalisti, ja silti raskaudet menevät kesken. Mikä olisi sen suorempi merkki siitä, että hedelmöityksen ja raskauden maailmassa on vielä paljon opittavaa?

Ihmettelen sitäkin, miten joillakin klinikoilla siirretään jopa kaksipäiväisiä alkioita. Jos meidän kohdallamme kaikki alkiot olisi pakastettu kaksipäiväisinä, olisi niitä ollut yllin kyllin pakastin täynnä! Niitä olisi sitten siirretty yksi toisensa perään ihmettä odotellen, kun tosiasiassa blastokystiksi kehittymättömillä alkioilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta edes kiinnittyä. Tälläisiä turhia siirtoja olisi ollut kohdallanne kymmeniä! En voi edes kuvitella sitä hukatun toivon ja pohjattoman surun määrää mikä niistä olisi seurannut. Puhumattakaan siitä miten monta kuukautta olisi mennyt täysin hukkaan toivoessa ja pettyessä. Olisihan se ollut hienoa kertoa, miten monta alkiota saatiin pakkaseen, JOS en tietäisi paremmin. Kun tietää faktat, ei se kymmenen kaksipäiväistä pakkasessa kuulosta kovinkaan hyvältä. Jos niistä puolet selviää blastoiksi, ja niistä puolessa on kromosomivirheitä, ei todellinen tulos olekaan kymmenen vaan kaksi. Ja niistä todennäköisimmin kiinnittyy vain toinen. Lapsettomuushoitojen matematiikka on valitettavan karua, mutta sen tiedostaminen säästää suurilta suruilta ja pettymyksiltä. Ja joskus saattaa jopa yllättää jonkun iloisesti (mutta ei meitä).

Olisipa itselläkin vielä aikaa hyödyntää kaikki tulevaisuudenkin tutkimustieto ja uudet keinot hedelmöityshoidoissa. Olisinpa nuorempi. Olisinpa viljelyttänyt kaikki alkiot heti blastokyseteiksi. Olisinpa vaatinut ensimmäiseltä lääkäriltäni enemmän tutkittua faktatietoa hoitovalintojen perusteluiksi. Nyt on vain yritettävä käyttää hyväksi jäljellä oleva aika ja kaikki mahdolliset keinot. Kortit on jo jaettu ja niillä on pelattava. Upporikasta ja rutiköyhää.

Valitusvirsi

Tänään ottaa päähän:

- Kaikki ne, jotka saavat lapsen helposti luonnollisesti.
- Kaikki ne, jotka saavat lapsen helposti hoidoilla.
- Kaikki ne, jotka kuin ihmeen kaupalla tulevat raskaaksi juuri ennen hoitoja JA saavat terveen lapsen.
- Kaikki ne, jotka saavat Nipt-testistä puhtaat paperit.
- Kaikki ne, jotka väittävät, että lapsettomuuden tuska on aivan yhtä suuri, oli sitten ensimmäistä kertaa hoidossa tai takana niin monta keskenmenoa, ettei yhden käden sormet riitä, keskeytys, josta tuskin toipuu koskaan ja ivf-kierroksia lähes yhtä paljon kuin kahdessa kädessä on sormia.
- Kaikki ne, jotka luulevat tai jopa sanovat tietävänsä miltä edellä mainitut tuntuvat, vaikka ovat itse saaneet lapsen luonnollisesti, inseminaatiolla tai ensimmäisellä alkionsiirrolla.
- Kaikki ne kaksinaamaiset, jotka vain esittävät olevansa tukena ja hengessä mukana.
- Kaikki ne, jotka valittavat hoitojen rankkuutta parin hoidon jälkeen vain siksi, että joku muukin teki niin.
- Kaikki ne, jotka hokevat, että verenvuoto alkuraskaudessa on aivan normaalia, ja että varmasti kaikki on siitä huolimatta ihan hyvin, kun totuus on se, että on aivan yhtä todennäköistä, että raskaus on menossa kesken.
- Se, että kohta on taas vuosi kulunut.
- Se, että ne, jotka ovat käyneet läpi pari hoitoa luulevat tietävänsä kaiken hoidoista ja jakavat ohjeita toiselle, joka tietää jo sen kaiken ja aika paljon enemmänkin, mutta ei koe tarpeelliseksi puhua siitä kaikesta, koska niitä käy jo muutenkin mielessään läpi 24/7.
- Kaikki ne, jotka hokevat, että täytyy pysyä positiivisena, että hoidotkin onnistuu.
- Kaikki ne, jotka luulevat, että plussa testissä tarkoittaa automaattisesti, että syntyy vauva.
- Kaikki ne, jotka luulevat, että heti ensimmäisessä alkionsiirrossa tärppää.
- Kaikki ne, jotka saavat hoidoissa enemmän kuin yhden blastokystin.
- Kaikki ne, jotka saavat lapsen vahingossa.
- Se, että hoidoissa menee rahaa kymmeniä tuhansia euroja taivaan tuuliin, ja tiedät, että se harmittaa toden teolla vasta sitten, jos/kun jäät ikuisesti lapsettomaksi.
- Kaikki ne, jotka saavat hoitoja kunnallisella puolella ihan naurettavan halvalla.
- Kaikki ne, jotka luulevat, että olen ok, koska näytän olevan ok.

Yksi ruusu on kasvanut laaksossa...

...ja toivottavasti se kukoistaa kauniisti vielä pgs-tulosten tultua.

Toisesta alkiosta, jota seurattiin seitsemänteen päivään asti, ei ollut biopsoitavaksi, joten taas meillä oli sama kohtalo: vain yksi blasto. Näinhän nämä hoidot ovat tähänkin saakka menneet. Munasolujen lukumäärällä ei ole ollut mitään korrelaatiota lopputulokseen, vaan joka ikisen kerran on saatu vain yksi blasto. Tavallaan helpottavaa, ettei tarvitse enää edes yrittää arvailla lopputulosta, kun se on joka kerta tasan sama.

Nyt alkaa parin-kolmen viikon piina, että saadaan pgs-tulokset. Voisin lyödä aika paljosta vetoa, että siirtoon ei tälläkään kertaa päästä.

Paluu todellisuuteen

Eilen, alkioviljelyn viidentenä päivänä näytti vielä hyvältä. Yksi alkioista oli kehittynyt blastokystiksi ja siitä oli otettu biopsia pgs-tutkimusta varten. Vain yhden kehitys oli pysähtynyt. Loput 5 olivat myös kehittyneet hyvin, mutta eivät olleet vielä valmiita biopsiaan, ja niitä seurattaisiin vielä kuudenteen tai seitsemänteen päivään.

Tänään tuli se uutinen, jota olen koko ajan odottanut (pelännyt). Neljä seurannassa olevista alkioista oli pysähtynyt ja vain yksi vielä jatkanut kehitystään, joten sitä seurataan vielä seitsemänteen päivään. Toivon, toivon, toivon, että tuo viimeinen jaksaisi blastokystiksi asti! Olisi hieman vähemmän stressaavaa lähettää kahden alkion kromosomit tutkittaviksi kuin taas vain yhden ainokaisen. Näin nämä viljelyt vaan aina meillä menee, että matkan varrella alkiot putoavat yksi toisensa jälkeen pois. Kuudestatoista munasolusta yhteen tai kahteen blastoon, joista kumpikaan ei välttämättä ole normaali. Nyt voisin mennä peiton alle pimeään muutamaksi viikoksi ja herätä vasta kun pgs-tulokset tulee.

Ihme ja kumma

Klinikalta tuli aamupäivällä tekstiviesti. Ennenkuin avasin koko viestin näin esikatselunäkymästä, että se alkoi sanoilla "Kaikki alkiot..." Käsillä oli melkoinen kaikki-tai-ei-mitään -tyyppinen tilanne. Henkäisin siinä kohtaa syvään, avasin viestin ja varovasti tiirailin silmät ihan sirrillään viestin sisältöä (ihan kuin siristely muka helpottaisi mahdollista iskua..). Enpä ollut uskoa näkemääni: kaikki seitsemän alkiota on jatkanut jakautumista kolmanteen päivään. Kuusi normaalissa aikataulussa, yksi hieman hidastelee. Huh, mikä helpotus. Nyt alkaa oikeastaan vasta se varsinainen jännitysnäytelmä, kun odotellaan, montako heistä selviää blastokysteiksi. Veikkauksia, anyone?

Kato kävi

Seitsemän munasolua kuudestatoista hedelmöittyi, eli reilusti alle puolet. Olotila on lievästi pettynyt, mutta yritän muistaa, että onhan seitsemänkin aika monta. Kunpa niistä saataisiin pari-kolme blastokystiä, niin olisi todennäköisempää, löytää niiden joukosta kromosomeiltaan normaali alkio. Turhauttavalta tuntuisi lähettää tälläkin kertaa vain yhden ainokaisen alkion solut tutkittavaksi. Mutta minkäs teet, ei näihin voi itse vaikuttaa. Keskiviikkona olen taas vähän viisaampi.

Ou-mai-gaad!

Kävelin aamulla kaatosateessa bussille ja pääsin muuten kuivana, mutta litimärissä kengissä klinikalle. Ilmeisesti sade tuo onnea muinakin kuin hääpäivinä, koska punktion tuloksena saatiin kaikkiaan 16 munasolua! Siis k.u.u.s.i.t.o.i.s.t.a! Ihan käsittämättömän monta. Vasemmalta tyhjennettiin kymmenen follikkelia ja oikealtakin laskujeni mukaan seitsemän. Huomenna saan tietää hedelmöittyneiden määrän, pitäkäähän nyt meille peukkuja!

Jännän äärellä

Yritän pysyä rauhallisin mielin, vaikka tällä hetkellä en juurikaan tunne mitään kipuja tai muitakaan oireita. Jonkun aiemman punktion yhteydessä muistelen kuulleeni hoitajan sanat, että kivut helpottavatkin hieman ennen punktiota ihan tietystä syystä, mutta sitä syytä en nyt tietenkään saa mieleeni. Mahtoiko liittyä jotenkin munasarjojen sijaintiin tai kudosten löystymiseen. Joka tapauksessa olen joka kerta punktioon mennessä pelännyt, että munarakkulat ovat jo puhjenneet ja munasolut karanneet, mutta niin ei ole kertaakaan käynyt. Yritän nytkin luottaa siihen, että lääkkeet kyllä pitävät tästä asiasta huolen, mutta kivun helpottaminen ei tietenkään auta asiaa. Tavallaanhan todennäköisyys munasolujen karkaamiselle kasvaa mitä useampi keräys on mennyt ongelmitta..? Housut kyllä vähän kiristää vyötäröltä etenkin istuessa, joten jonkunasteista hyllyvää turvotusta on kyllä kertynyt keskivartaloon. Ja tästä turvotuksesta onkin vaikeaa päästä eroon, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.

Huomenna tähän aikaan punktio on jo ohi ja olen päässyt kotiin. Hyvin todennäköisesti tiedän jo myös montako munasoluja oli. Jännää tämä on joka kerta, vaikka tietynlainen rutiini on punktioihin jo tullutkin. Aiemmin jännitin enemmän itse toimenpidettä ja mahdollista kipua, nyt jännitän punktion lopputulosta ja sitä seuraavia viittä, kuutta päivää, kun odottelen alkioiden kehittymistä blastokysteiksi ja puheluita klinikalta jäljellä olevien lukumäärästä. Töiden tekeminen on vaikeaa, ja tuntuu siltä, että voisin yhtä hyvin olla sairauslomalla. Ajatukseni harhailee vain tässä paljon tärkeämmässä asiassa, vaikka yritänkin vaikuttaa tehokkaalta työpöytäni takana. Noh, huomisen omistan vain ja ainoastaan omille ja avomieheni soluille. Toivottavasti ne tulevat hyvin toimeen keskenään petrimaljalla.

Ennätysvauhdissa

Toisessa kontrolliultrassa näkyi tänään ennätyksellisen suuri määrä munarakkuloita. Yhteensä viitisentoista follia, joista suurimmat olivat läpimitaltaan nyt 15-17 mm, pienimmätkin sen kokoisia, että kypsä munasolu on todennäköisesti punktioon mennessä löydettävissä. Vasen munasarja tuntuu aktivoituneen, koska sieltä paljastui noin kymmenen follin rypäs. Olisivatpa nyt vaan hyvänlaatuisia eivätkä sellaista sitkeää ruskeaa nestettä sisältäviä pommeja, niinkuin yhdessä aiemmassa punktiossa. Munasarjat ovatkin tuntuneet tällä kertaa aiempaa kipeämmiltä, etenkin vasen puoli. Punktio varattiin perjantaille, joten muutama päivä enää pistoksilla kasvattelua ja taas mennään! Hyppimiset ja riuhtomiset on nyt kielletty, joten rauhallista meininkiä tiedossa koko loppuviikoksi, ensin punktiota odotellessa ja muutaman päivän sen jälkeen toipuessa.

Lähtökohdat ennätyssaaliille alkioita ovat siis nyt hyvät, mutta realistin päähän ei tästä vielä sekoa, koska takaraivossa jyskyttää jatkuvasti se pelko, että taas tapahtuu jotain täysin odottamatonta ja lopputuloksena on vain yksi viallinen alkio, jos sitäkään.

Hyvä joukko

Terveiset ekasta follikkeliultrasta. Aamulla vähän jännitti mennä ultraan pitkästä aikaa, mutta lopputulemana oli pieni energiaryöppy siitä, että ei ne munasarjat onneksi ole vielä aivan unessa. Lääkäri ei puhunut tarkoista lukumääristä, vaan sanoi tuloillaan olevan ihan hyvän joukon munarakkuloita, mutta mitä ultran kuvaruudulta nyt omin silmin näin, vaikutti siltä, että kummallakin puolella oli ainakin viitisen kappaletta selkeää, melko tasakokoista follikkelia. Ehkä siellä oli muutama enemmänkin taaempana piilossa. Olivat tietysti vielä kovin pieniä, 6-8 mm halkaisijaltaan. Näillä näkymin siis kuitenkin ennätyssaalis luvassa, mutta tässähän ehtii tapahtua vielä kaikenlaista ennen kuin päästään keräykseen. Kunhan eivät nyt surkastu kaikki yhtäkkiä pois. Hyvillä mielin suuntasin silti klinikalta töihin.

Lääkitys jatkuu eli Pergoveriksen annos nostetaan (300 iu) ja myös Letrozol tulee vielä rinnalle kolmeksi päiväksi. Jarrupiikit otetaan puolestaan mukaan perjantaina. Kasvakaahan nyt pikkufollit, kasvakaa (ja mieluiten tasatahtia)!

IVF nro 8

Nyt on taas lomat vietetty ja tällä lomanjälkeisellä energialla on hyvä tehdä uusi hoitokierros seuraavaan kiertoon. Omilla sukusoluilla mennään kuitenkin vielä tässä lahjamunasoluja odotellessa, ja toivotaan, että tämä olisi vihdoinkin se "the hoito", jossa saataisiin edes yksi pgs-normaali alkio siirrettäväksi. Munasarjoissa näkyi suunnittelukäynnin ultrassa pienen pieniä follikkelin aihioita, mutta lukumäärästä ei ole tietoa, eikä siitä moniko niistä intoutuu kasvamaan stimulaation aikana. Aloitan ensin estrogeenin estämään yksittäisen follin valikoitumista edellisen kierron lopussa, sitten letrozolin muutamaksi päiväksi ja sen jälkeen pistokset yhdellä pitkävaikutteisella piikillä ja normipistoksilla. Ensimmäinen kontrolliultra on sovittu parin viikon päähän, ja silloin nähdään taas paremmin onko folleja lähtenyt kasvuun. Perinteisestihän niitä on mulla ollut vain pari hassua per munasarja tuossa kohtaa. Siirtoa ei siis ole luvassa vielä hoidon perään, koska tehdään taas tuo pgs, jos vain blastokystejä saadaan. Tästä on hyvä alkaa, ja nyt tuntuu ihan mukavalta päästä taas asioissa eteenpäin, vaikka toki paikallaanhan tässä tavallaan edelleen junnataan, kun ei raskauteen asti olla päästy. Joka tapauksessa toivon, että saataisiin tällä kertaa jonkinlaista tulosta aikaiseksi! Mistä tuo uusi toivo aina kumpuaakin kerta toisensa jälkeen, sitä en tiedä, mutta hyvä näin!

Tripla

Sain pgs-tulokset. Alkiossa oli kolme eri trisomiaa, Downin lisäksi kaksi muuta. En ole yllättynyt, mutta onhan tämä nyt aika surkea tilanne. Päällimmäisenä on se ajatus, että minun vanhoilla, huonosti hedelmöittyvillä ja väärin jakautuvilla soluilla ei enää saada lasta aikaiseksi. Itken ja parun nyt tätä surkeutta pari viikkoa, sitten näen lääkärin, ja teen päätöksen viimeisestä hoidosta, kun kuulen sen hetken antraalifollikkelien määrän. Mitään ihmeitä tuskin on odotettavissa, joten käytännössä toivon, että lahjoittaja löytyisi nopeasti!

Huimaa

On ilmaantunut aivan uusi fyysinen oire: huimaus. Kävelen kuin pumpulissa, päässä heittää jopa istuessa. Luin jo eräiden yksityisten lääkäritalojen sivuilta, että huimaus voi olla pitkittyneen stressin oire. Sitähän tässä on kyllä ollut riittämiin viime vuosien aikana, joten ei olisi mikään ihme, jos johtuisi siitä. Puhkeaisiko tälläinen reaktio juuri loman kynnyksellä, kun ihan kohta saa rentoutua ja unohtaa pakolliset asiat, mutta ei ihan vielä? Kesälomaan on muutama viikko aikaa, ja työssäkäynti alkaa jo tuntua jokapäiväiseltä pakolliselta sinnittelyltä, mutta ei anna sisu periksi hakea sairauslomaa. "Jaksan vielä viikonloppuun asti, jaksan vielä alkiobiopsian tuloksiin asti, jaksan vielä kesälomaan asti, jaksan, jaksan..." Jos jaksamisesta jaettaisiin mitaleja, olisin jo ansainnut ne kaikki - moneen kertaan.

Alkion biopsian tulokset eivät ole vielä tulleet. Vaihtoehtojahan on kaksi: roskiskamaa tai ei-roskiskamaa. Todennäköisyys jälkimmäiseen on häviävän pieni, koska en usko, että meidän kohdalla enää pätee mitkään tilastolliset prosentit. En uskalla soittaa ja kysyä, vaikka onkin mahdollista, että tulokset ovat jo jossain mapissa, mutta niistä ei ole vielä ehditty ilmoittaa meille. En osaa päättää vieläkö pitäisi tehdä uusi, tällä kertaa viimeinen keräys. Toisaalta tilanne ei tästä enää huonommaksi pääse, joten yksi keräys sinne tai tänne ei tunnu missään muualla kuin lovena lompakossa, mutta toisaalta ilmoittautuminen lahjamunasolujonoon toi hetkellisesti niin suuren helpotuksen tunteen, että mietin kantaisiko se positiivinen tunne pidemmällekin eteenpäin, jos luopuisi kokonaan omista soluista tässä ja nyt. Kukaanhan ei voi sanoa, etteikö oltaisi jo yritetty tarpeeksi sitkeästi ja tarpeeksi kauan omilla! Lääkärin toiveikkuus ajaa kuitenkin ajatuksia edelleen omien suuntaan, koska kaikkia konsteja ei ole vielä käyty läpi. Jossain kohdin täytyy silti puhaltaa peli poikki, mutta onko se kohta tässä? Mistä sen tietää? Kadunko, jollen vielä yritä?

Näin tänään raitiovaunussa parivuotiaan punatukkaisen tytön keltaisissa leggingsseissä, kesäsandaalit jalassaan. Mietin näyttäisikö minun geneettinen lapseni samalta. Katsoin myös vanhempia. Kumpikaan ei ollut punatukkainen, ja pienen ohimenevän hetken ajattelin, että ehkä hekin ovat käyneet samoja vaikeita asioita läpi.

Taas tuli kesä

Niin ne vuodet vierii. Vuosi sitten valmistauduin toiveikkaana kohdun biopsiaan ajatuksella, että nyt jos ei koskaan alkaa tapahtua. No ei sitten tapahtunut yhtään mitään. Edelleen ollaan samassa pisteessä kuin neljä vuotta sitten, vaikka toki tässä on saatu arvokasta tietoa matkan varrella. Mutta mikään näistä tiedonjyvistä ei ole johtanut siihen, että raskaus olisi saatu jatkumaan ja lapsi syntymään tähän maailmaan. Toisaalta kannattaako tänne syntyäkään, kun elämä on tällaista, että vaikka mitä teet, et vaan kertakaikkiaan onnistu siinä mikä olisi kaikkein tärkeintä.

Viimeistään parin viikon päästä pitäisi tulla viime ivf-hoidossa saadun blastokystin pgs-tulokset. Mentiin tässäkin hoidossa seitsemästä saadusta munasolusta neljän hedelmöittyneen kautta yhteen ainoaan 5-päiväiseen blastokystiin, joten kaikki meni lähestulkoon edellisten hoitojen käsikirjoituksen mukaisesti. Sinänsä hoito oli onneksi kevyempi, kun omaa kiertoa ei tällä kertaa ajettu alas, vaan tuettiin lääkkein omaa kiertoa. Tietty nyt jännittää onko tuosta alkiosta mihinkään, vai oliko koko viiden tonnin hoito täysi hukkareissu. Elämä on.

Receptive

Sain Eran tulokset. Kohtu on vastaanottavaisin viidentenä päivänä ovulaatiosta, eli tulos oli normaali. Ei sitten löytynyt ns. kättä pidempää tälläkään testillä. Hyvähän se on toki tietää, että alkiot on siirretty oikeana päivänä, joten saatiin ainakin tämä tekijä todettua normaaliksi. Toisin sanoen jossain muualla on häikkää. Munasoluissa varmastikin, sekä autoimmuunitekijöissä.

Loppuviikosta on taas munasolujen keräys. Minulle järjestyksessään seitsemäs sellainen. Munasolusaalis lienee samansuuntainen kuin aiemmin, joten vähäisissä odotuksissa on yksi blastokysti, kuten aiemmistakin on saatu. Voi olla että mennään vielä myös luteaalivaiheen stimulaatioon, jos punktiossa näkyy pienempiä folleja munasarjoissa, joten sitä kautta saattaa olla mahdollisuudet useampaankin blastoon, mutta en laita siihen toivoani. Yritän nyt vain ottaa vastaan sen mitä tulee.

Tuli hännän alla

Odottelen edelleen Eran tuloksia. Pari viikkoa on nyt mennyt biopsiasta, joten pian pitäisi jo jotain kuulua. Loppuviikosta menen taas ultrattavaksi, ja silloin toivottavasti viimeistään kuulen tulokset. Jotain häikkää siellä taitaa nyt olla, kun näin kauan pitää tutkia... se olisi oikeastaan ihan helpottavaa, koska silloin voitaisiin konkreettisesti tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi. Pre-receptive vai post-receptive, se jää nähtäväksi.

Pistokset on nyt menneet vajaan viikon verran. Tällä kertaa omaa kiertoa ei ajettu alas, eikä estrogeeniä ollut kuin muutaman päivän ajan ennen stimulaation alkua. Itse stimulaatio aloitettiin Elonvalla, joka vaikuttaa pitkävaikutteisesti, ja samana päivänä alkoi myös Pergoveris, jonka annos tuplattiin eilisestä alkaen. Eilen ultrassa näkyi muutamia n. 8 mm follikkeleja kummallakin puolella, eli määrällisesti ei näkynyt muutosta aiempiin hoitoihin. Mutta jospa se laatu olisi parempi.. vielä jaksaa vähän pitää toivon kipinää yllä, vaikka tietää todennäköisyydet. Reilun viikon päähän tulee punktio, joten sitä odotellessa.

Jaksaa, ei jaksa, jaksaa, ei jaksa...

Viime viikot ovat olleet raskaita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olemme yrittäneet toipua viimeisimmästä keskenmenosta ja miettineet mahdollista jatkoa, pohtineet klinikan vaihtoa ja käyneet psykologin luona puhumassa lahjasoluista ja vähän parisuhteestakin siinä sivussa. Kortisonin alasajon jälkeen kroppa tuntuu herkistyneen kaikille mahdollisille krempoille: niska on jumissa, selkää särkee, nivelet on jäykät ja lonkka kipuilee. Väsymys on järkyttävä etenkin lounaan jälkeen näinä aurinkoisina päivinä, kun melkein nukahtaa silmäluomien koskettaessa toisiaan silmiä kirkkaassa kevätvalossa siristellessä.

Kävimme muutama viikko sitten toisella klinikalla puhumassa tilanteestamme ja kysymässä miten he hoitaisivat meitä nyt, kun takana on kuusi alkanutta ja keskeytynyttä raskautta, joista neljä spontaania ja kaksi hoidoilla aikaan saatua sekä näiden lisäksi yksi myöhään keskeytetty spontaani trisomiaraskaus. Tällä klinikalla saamme pgs-tutkimukset hieman halvemmalla, jos blastokystejä tulisi taas vain yksi tai muutama. Oma pää on lisäksi aivan sekaisin eri hoitovaihtoehdoista ja lääkkeistä, eikä enää löydy kapasiteettia analysoida mikä olisi järkevintä. Jätän sen pohdinnan suosiolla lääkärille. Kovat rahathan hoidoista joutuu maksamaan, joten eiköhän hintoihin sisälly myös tämä hoitojen ajatustyö.

Uuden lääkärin kanssa keskusteltuamme päädyimme pienen epävarmuuden jälkeen jatkamaan vielä tämän kevään omilla soluilla ilmoittautumatta vielä lahjasolujonoon. Ensin tehdään Era-testi kohdun implantaatioikkunan määrittämiseksi, sitten tehdään stimulaatio tuettuna omaan kiertoon, jonka jälkeen tutkitaan hoidosta toivottavasti saatujen blastokystien kromosomisto pgs-diagnostiikalla. Jos normaaleja alkioita saadaan, tehdään siirtokin omaan tuettuun kiertoon. Jos kävisi niin, ettei normaaleja blastoja tule, siirrymme suosiolla lahjamunasolujonoon. Siittiöille tehdään myös oksidaatiotesti. Uutena tässä kokonaisuudessa on kasvutekijäpistos, jonka pistän ennen siirtoa ja mahdollisen raskauden alettua, sekä intralipid-infuusio, joka myös tulee kuvioihin jos raskaus alkaa. Kasvutekijäpistos paitsi stimuloi kohdun limakalvoa ja parantaa kiinnittymisolosuhteita, myös herättelee munasarjojen uinuvia munarakkuloita, ja kolmen kuukauden päästä pistoksesta on yleensä saatu parempi vaste stimulaatioissa. Enpä sitten tiedä jaksanko enää kolmen kuukauden päästä lähteä omien munasarjojen kanssa liikenteeseen, mutta "never say never". Lahjoittajaakaan me tuskin saadaan ihan muutamassa kuukaudessa. Lisäksi kortisoni ja muut tukilääkkeet jätetään ilmeisesti tällä kertaa pois kuvioista, koska esim. kortisoni voi uuden lääkärin mukaan pahentaa tilannetta. Hieman ihmetyttää ketä tässä pitäisi uskoa, mutta mennään nyt näin.

Huono omatunto kyllä hieman kalvaa klinikan vaihtamisen takia. Vanhalla klinikalla käynti tuntuu vain tällä hetkellä todella raskaalta ja muistuttaa liikaa kaikista vastoinkäymisistä tällä lapsettomuushoitotaipaleella. Lääkäri ja hoitajat ovat ihania molemmissa, ja onni on saada olla hyvissä käsissä kummallakin klinikalla. Mutta tämäkin kivi on käännettävä.

Tyhjä kohtu - tyhjä mieli

Tein lääkkeellisen tyhjennyksen kotona viime viikonloppuna. Eli tutun kaavan mukaan laitoin Cytotecit alakertaan, otin buranan, ja muutaman tunnin odottelun ja parin hassun supistuksen jälkeen tuli vähän verta ja muutama hyytymä putosi vessanpönttöön kuin plussapisteet muinoin tv-mainoksessa. Odottelin runsaampaa vuotoa alkavaksi, koska sellaisesta oli varoiteltu, mutta ei sitä kuulunut vielä seuraavanakaan päivänä. Klinikan hoitaja aikaisti tyhjennyksestä vajaan viikon päähän sovittua ultra-aikaa, koska oli oletettavaa, että kohdussa olisi vielä tavaraa jäljellä ja sen takia tulehdusriski, mutta ultrassa lääkäri totesi kohdun tyhjäksi. Onneksi kaikki olikin tullut ulos kertarytinällä. Vain pientä rusehtavaa vuotoa on tullu viime päivinä. Nyt seurataan, että hcg laskee nollille. Aiemmin siinä on mennyt kauan, joten olen varautunut siihen, että nytkin saan odotella ainakin kuukauden verran. Toissapäivänä hcg oli reilut 500, joten lukema on onneksi lähtenyt mukavasti laskemaan. Nyt odottelen myös ovulaatiota, koska aiempien keskenmenojen jälkeen olen tuntenut ovulaation selvästi ja siitä parin viikon päästä onkin kuukautisvuoto alkanut.

Ei tuntunut oikein miltään tämä tyhjennys. Ei henkisesti eikä fyysisesti. En ollut edes päivääkään töistä pois, eikä kukaan siellä tiedä missä ajatukseni ovat olleet viimeisen viikon ajan. Kummasti sitä putoaa siitä vaaleanpunaisesta raskaushattarasta takaisin tähän normaaliin harmaaseen lapsettomuustodellisuuteen, jossa mikään ei ole mitään eikä mikään tunnu miltään. Päivät vaan soljuu hiljaa eteenpäin ja kalenteriin merkitään päiviä, jolloin tapahtuu jotain tällä rintamalla. Niitä päiviä ei ole monta.

Olemme nyt vihdoin varanneet ajan psykologille lahjasoluhoitoneuvontaa varten. Itselleni alkaa pikkuhiljaa varmistua, että olisi jo aika siirtyä omista soluista nuorempien lahjoittajien soluihin, koska en vain jaksa enää näitä jatkuvia pettymyksiä yksi toisensa perään. Omia solujani en halua enää missään nimessä siirtää tutkimatta alkioiden kromosomistoa, mikä puolestaan maksaa melkoisesti, joten mietin, kannattaisiko ne rahat ennemmin käyttää lahjasoluhoitoihin, jotka nekään eivät ole halpoja. Koska päätöksenteko tuntuu vielä vähän vaikealta, menemme ensi viikolla myös toiselle klinikalle kysymään mielipidettä meidän tilanteesta, siitä miten kannattaisi edetä ja kysymään heidän lahjamunasolujen jonotuskäytänteistään. Ehkä siellä katsotaan asiaa uudesta näkökulmasta. Tai sitten ei - kuka tietää.

Seitsemäs

Ei tule tästäkään raskaudesta meille vauvaa. Alkio oli ultrassa saman kokoinen kuin reilu viikko sitten ja syke oli hidas ja heikko. Nyt lopetetaan tukilääkkeet ja odotetaan vuotoa. Jollei ala itsekseen, tehdään lääkkeellinen tyhjennys. Tämä on nyt jo meidän järjestyksessään seitsemäs alkanut ja päättynyt raskaus.

Ja tietenkin taas joudutaan odottelemaan pitkän aikaa, ennen kuin päästää asioissa eteenpäin. Voisin nyt nukahtaa ja herätä vasta joskus toukokuussa, kun voi taas alkaa miettiä seuraavia askeleita eteenpäin.

Tänään tuli tasan kaksi vuotta trisomiaraskauden keskeytyksestä. Varsinainen huonon onnen vuosipäivä.

Lisää odottelua

Ei nähty vielä sykettä viime viikon ultrakäynnillä. Sikiöpussi oli pyöreä ja löytyi selkeä sikiökaiku, jonka koko vastasi viikkoja 6+1 eli kasvu on ollut normaalia. Seuraava ultra viikon päästä, toivottavasti silloin löytyy myös syke. Hieman kieltämättä raastaa hermoja nyt tämä tilanne, mutta eihän tässä ole mitään uutta. Viime vuodet ovat olleet kokonaisuudessaan hermoja raastavaa aikaa, joten yksi 7-päiväinen viikkohan on siihen nähden todella lyhyt aika!

Rv 5+5: Missä oireet?

Ainoat huomaamani oireet tällä hetkellä ovat hillitön päänahan rasvoittuminen (siis oikeasti, pesun jälkeen hiukset pysyy hyvin max yhden päivän ja sitten ihan sekunnin sadasosassa tuntuu siltä, että joku olisi käynyt valelemassa sulaa voita hiuksiin), turvotus (tulee ja menee, vähän ummetuksenkin mukaan, nice), jatkuva v*tutus (ihan kaikki ottaa päähän ja mies saa tästä ryöpytyksestä suurimman osan niskaansa) ja pieni rintojen aristus. Mutta ei mitään sen kummempia oireita, joten vähän mietin mahtaako kohdussa tapahtua yhtään mitään. Raskaustesti näytti kyllä tasavahvoja viivoja muutama päivä sitten, joten ei se ainakaan ole lähtenyt haalenemaan. Mitään vuotojahan mulla nyt ei voi ollakaan, kun on niin tuhdit tukilääkitykset käytössä, ettei sellaisen arsenaalin läpi mikään vuoto ala. Täytyy vaan uskaltaa luottaa, että kaikki on niinkuin pitää ja odotella kiltisti varhaisultraa. Se on tällä kertaa varattu vähän liian aikaiseen ajankohtaan, koska lääkärin loma osuu sille viikolle, jolloin yleensä käydään alkuraskauden ultrassa. En kuitenkaan halunnut mennä kenellekään muulle lääkärille enkä siirtää ultraa reilulla viikolla eteenpäin, vaan mennään nyt ensin vähän liian aikaisin ja myöhemmin sitten uudestaan, jos on tarvis.

Varasin jo ensimmäisen neuvola-ajankin, jonka sainkin tällä kertaa onneksi ihan mukavan aikaiseen ajankohtaan. Soittelin myös sikiötutkimusyksikköönkin nipt-testistä, mutta hoitaja pyysi soittamaan myöhemmin uudelleen, koska olin niin aikaisin liikkeellä. Saamme siis tällä kertaa suoraan Husin sikiötutkimusyksiköstä niskapoimu-ultran, siihen liittyvät seulontaverikokeet ja nipt-testin, koska aiemmassa raskaudessa on todettu kromosomipoikkeavuus. Tuo julkisen puolen tarjoama nipt kattaa käsittääkseni edelleen vain kolme yleisintä trisomiaa ja sukupuolen, joten käymme siinä ensin, ja jos vielä sen jälkeen haluamme tarkemman niptin, josta käy ilmi myös mikrodeleetioita ja harvinaisempia poikkeamia, niin siihen suuntaamme sitten mahdollisesti yksityiselle puolelle. Olen myös alkanut muutenkin miettiä yksityistä äitiysneuvolaa vaihtoehtona, mutta katsotaan ensin millainen Espoon kaupungin julkinen toimii. Jos tulee sellainen olo, että joudun joka kerralla käymään läpi ja perustelemaan lääkitykseni, kertomaan taustoista, ym., niin sellaista en jaksa, vaan siinä tapauksessa suuntaan varmastikin tutulle klinikalle neuvolaankin. Hinnat ei ainakaan näin ivf-hoitojen hintojen jälkeen päätä huimanneet, joten yksityinen on ihan varteenotettava vaihtoehto siltäkin osin. Voisi olla myös käytännössä helpompi vaihtoehto päivittäistä työmatkaa ajatellen. Mutta päätän tosiaan vasta sitten, kun tiedän millainen tuo ensimmäisen käynnin kokemus oli. Helsingissähän joutui vuonna 2017 mittaamaan neuvolassa itse verenpaineensa ja pissanäytekäytäntö muovipurkkeineen nimien kera julkisessa vessassa tuntui aivan käsittämättömältä. Onkohan Espoossa sama käytäntö? Ja onko se enää laillistakaan? Luulisi, että asiakkaan tietosuojan takaaminen kävisi mahdottomaksi, jos nimiä on purkeissa ja purkit kenen tahansa sekoitettavissa. Ei todellakaan tunnu nykyajan touhulta, jos näin vielä on.

Rv 5+0: Nousee, nousee

Niin se vain lähti uusi raskausviikko käyntiin, mikä tuntuu aivan uskomattomalta, koska ajatukset eivät ole vielä kääntyneet ollenkaan siihen suuntaan, että uskaltaisi uskoa kaiken menevän tällä kertaa hyvin. Eilen iltapäivällä sain onneksi hyviä uutisia käytyäni aamulla uudessa raskaushormonin mittauksessa: hcg oli noussut normaalisti ja oli eilen aamulla 1980. Helpotus oli valtava, kun lukema oli tällä kertaa selkeä, eikä mikään epäselvä "ehkä nousee, ehkä ei" -tyyppinen rajatapaus. Nyt voin taas hetkeksi rentoutua. Oireita toivoisin saapuviksi, että olisi jotain konkreettista muistutusta ns. siunatusta tilasta, koska tällä hetkellä ainoa oire on turvotus. Turvotusta tosin olisi varmaankin edelleen myös siinä tapauksessa, että olisi vielä toipumassa punktiosta, joten se ei nyt aivan riitä muistutukseksi raskaudesta. Ehkäpä tämä uusi viikko tuo tullessaan uusia oireitakin.

Rv 4+2: HCG 331

Siinä se nyt on. Tämän aamun hcg-arvo numeroina. Ja ne vaikuttaa ihan hyviltä numeroilta!

Viivoja

Tein eilen aamulla halpiksen liuskatestin. Siihen piirtyi kaksi viivaa. Ajatuksen sinkoili sinne tänne, onko se nyt viivaviiva vai onko se tukipregnylviiva?! Ääh, mistä sen nyt sitten tietää..? Lopputulemana päätin, että se on pregnylviiva, koska viimeisestä siirron tukipiikistä oli eilen vasta kuusi päivää, joten ei ollut syytä hötkyillä sen enempää.


Tein tänäänkin testin. Tai oikeammin kaksi. Aamuyön vessakäynnillä neljän jälkeen testin testiviiva oli huomattavasti vaaleampi kuin eilen. "Pregnylviiva haalenee", ajattelin, ja menin jatkamaan uniani pariksi tunniksi. Kunnes tein toisen testin aamupäivällä, ja sen testiviiva pärähti selkeästi punaisemmaksi kuin se aikaisempi! Mitä ihmettä tää nyt tarkoittaa? Viivoja sinne ja tänne, vaalenee, tummuu, vaalenee, tummuu. Ota näistä nyt sitten selvä!


Onneksi on tulossa hcg-verikoe laskennallisesti päivänä dpo 16. Tosin sitä joutuu vielä odottelemaan muutaman päivän, joten ehtii tässä vielä vertailla viivojen tummuusastetta moneen kertaan ennen selkeitä numeraalisia arvoja. Oh my..!

Kooma

Tänään alkion ikä on 9 päivää ja olen kolmatta päivää ilman kahvia. Aivan järkyttävä väsymys! Tekisi mieli painaa poski töissä pöytää vasten ja nukahtaa. Ajatus junnaa ja silmäluomet roikkuu puolitangossa. Vatsassa nipistelee silloin tällöin ja turvotus on päivisin melko häiritsevissä mittasuhteissa. Onneksi tulee viikonloppu, tosin sillekin on jo ohjelmaa suunniteltuna, joten se siitä lepäämisestä. Enpähän ehdi miettiä testaamisia, mikä on hyvä juttu, koska pregnylkin vielä kummittelisi testeissä. Kun vaan jaksaisi pysytellä hereillä!

Zzzzz

Päätin sitten aamulla jättää aamukahvin pois. Muulloin en kahvia juuri juokaan, tai en ainakaan itse keittele. Vain aamukahvi on ollut aina ehdoton. Tiedä häntä oliko se hyvä vai huono päätös, mutta nyt puolen päivän kieppeillä väsyttää aivan mahdottomasti, mikä ei ole töissä kauhean kiva juttu. Muutoin ei olekaan juuri mitään oireita, vähän turvotteli eilen illalla (johtuu varmaankin maanantaina pistetystä tukipregnylistä) ja nippaili, mutta tukilääkitys on nyt sellaista vahvuusluokkaa, että kaikki tämänhetkiset oireet johtuvat vain ja ainoastaan siitä. Eikä tässä kohtaa mitään muita oireita vielä olekaan.. Nuo tukipregnylit sekoittaa pakkaa niin, että raskaustestiä ei kannata tehdä kuin vasta aikaisintaan ensi maanantaina eli dpo12. Noh, ehkä testailen lähteekö pregnyl haihtumaan, kunhan viikko sitten punktion jälkeen lääkärin vastaanottoa odottellessani tilaamani liuskatestit kolahtaisivat postilaatikkoon. Mikä siinäkin mahtaa kestää. Ei minkään kotimaan kirjeen matka lähettämisestä saapumiseen voi kestää kokonaista viikkoa?!


Edit: Se kuudenteen päivään viljelty basto ei selvinnyt vaan pysähtyi päivien 5 ja 6 välillä. Pakkanen on siis tyhjä, ja jollei tämä siirretty alkio kiinnity, täytyy taas aloittaa koko pistosrumba alusta. Jotain hyvääkin: testit olivat tulleet, kun pääsin kotiin!

Sinne meni

Alkio siirrettiin eilen. Viisipäiväinen blastokysti, jolle on nyt asetettu melkoiset odotukset. Onneksi se ei taida olla vielä tietoinen kaikista itseensä kohdistuvista ajatuksista ja niiden tunneskaalasta! Toinen blastokysti jäi vielä viljeltäväksi kuudenteen päivään, ja se pakastetaan, jos näyttää oikeanlaiselta. Kaikkiaan tässä viimeisimmässä hoidossa saimme seitsemästä kypsästä munasolusta viisi hedelmöittynyttä, joista yksi oli yksitumainen eli roskiskamaa. Neljästä normaalisti hedelmöittyneestä yksi hajosi kolmanteen päivään mennessä, ja kolme jäljellä ollutta jatkoivat siis blastokysteiksi. Paras niistä siirrettiin, toiseksi paras viljellään kuusipäiväiseksi ja katsotaan tilanne silloin, kolmas oli laadultaan huono ja jouti roskikseen. Nähtäväksi jää, saadaanko tuo yksi hitaampi yksilö pakkaseen vai ollaanko taas yhden varassa. Nyt on silti hyvät fiilikset, kun pulla on uunissa hautumassa. Kiinnittymisen pitäisi tapahtua näillä näppäimillä, ja hieman mietityttää tämä tulipalopakkanen, kun kiinalaisen lääketieteen mukaan pitäisi pysytellä lämpimänä, että mikään uusi elämä voi alkaa. Noh, ehkäpä se riittää, että tämän supisuomalaisen alkion suojana on tarpeeksi villakerroksia kohdun seudulla :) Pitäkäähän nyt peukkuja (...ja varpaita ja ja...)! Voi, kunpa tämä alkio olisi se meidän kauan odotettu sitkeä sissi!

Munasolupunktio nro 6

Tänä aamuna menin jälleen punktioon, joka oli siis minulle jo kuudes. Itse toimenpidettä en osannut enää jännittää, ja se menikin taas nopeasti ja suht kivuttomasti. Punktion tulos sen sijaan on aina yhtä hermostuttava paikka. Edellisen ultran perusteella tiedossa oli, että sopivan suuria follikkeleita, joissa todennäköisimmin olisi kypsä munasolu, oli kolme kummallakin puolella. Mielessäni valmistin itseni neljään, max viiteen munasoluun, mutta iloisena yllärinä munasoluja saatiinkin seitsemän yhteensä yhdestätoista tyhjennetystä rakkulasta. Osa rakkuloista oli pieniä, joten niistä ei mitään ollutkaan odotettavissa. Munasolujen määrä ei tietenkään kerro vielä mitään alkioiden määrästä, joka selvinnee huomenna, mutta tämän päivän tilanne antaa ainakin hieman toivoa alkioidenkin suhteen. Yksi tai kaksi blastoa lienee tässä kohtaa aika realistinen toive, mutta mitä tahansa voi tietenkin vielä tapahtua. Alkion tuoresiirto on nyt kuitenkin suunniteltu ensi maanantaille, joten sinne tähdätään. Nyt otan rennosti pari päivää ja jatkan sovittuja lääkityksiä. Saatan myös esittää maailmankaikkeuden kaikille mahdollisille voimille hentoja toivomuksia myötämielisyydestä tätä prosessia kohtaan. Ehkä muutama rukous ja loitsukin on nyt enemmän kuin paikallaan :)

Väliaikatietoja

Kuudes ivf alkoi taas viime viikolla toisena kiertopäivänä. Menopuria menee tälläkin kertaa tasaisella annoksella 300 iu aamuisin. Ensimmäinen kontrolliultra oli alkuviikosta kp 6. Kummallakin puolella näkyi muutamia munarakkuloita, oikealla neljä ja vasemmalla kaksi 8 - 11 mm kokoista follia. Kummallakin puolella näkyi lisäksi pienempiä rakkuloita, jotka tuskin ehtivät kasvaa tarpeeksi keräykseen mennessä, ja vaikka ehtisivätkin, ei niissä todennäköisesti ole kypsää munasolua. Eilen aloitin jarrupiikit, tällä kertaa käytössä on Fyremadel. Toinen kontrolliultra on huomenna kp 9, ja tilannehan on taas voinut muuttua muutamassa päivässä mihin suuntaan vain. Toivottavasti folleja on kuitenkin vielä jäljellä eivätkä kaikki ole kuihtuneet pois! Munasarjojen seudulla tuntuu sellaista kihelmöintiä ja painoa, että jotain siellä kyllä on edelleen. Tälläkin kertaa oikea puoli reagoi aktiivisemmin menopuriin, aivan kuten viimeksikin. Toivon, toivon, toivon, että saataisiin nyt pari hyvää blastokystiä, jotta voitaisiin tehdä edes pari alkionsiirtoa samasta punktiosta! Mielessä pyörii edelleen tuoresiirto, mutta en tiedä onko se järkevintä meidän tapauksessamme. Toisaalta mietityttää, jaksanko odottaa seuraavaa siirtoa täysijärkisenä helmikuun puoleen väliin asti, vaikka ainahan on sekin vaara, ettei saada mitään siirrettävää ja koko kasvattelukierto pitää ottaa kokonaan uusiksi. Biopsian tulosten mukaisia siirtoja on nyt tehty kolme, ja mietin onko se tarpeeksi vai pitäisikö vielä jatkaa tarkasti sen tulosten mukaisia tukihoitoja noudattaen? En tiedä mikä olisi järkevintä.. Sen jos minkä on hoitojen aikana oppinut moneen kertaan, ettei mikään välttämättä mene niinkuin on etukäteen suunniteltu, vaan aina täytyy varautua siihen, että kaikki suunnitelmat menee uusiksi, mutta kunpa ei ainakaan tulisi mitään suurta takapakkia. Toiveikkain mielin silti eteenpäin.