Tämän viikon aikana olen saanut vaivoikseni turvotuksen. Töistä kotiuduttuani olen joka päivä todennut saman: jalkapöydät ja nilkat ovat turvonneet. Erityisesti vasen jalka, joka koki kovia aiemmin kesällä, turpoaa tasapaksuksi pötköksi päivän mittaan. Jalkapöydän päälle nousee (vai valuu?) inha, hyllyvä nestetyyny, joka aamuun mennessä laskee ilmestyäkseen taas iltapäivällä. Ranteet ja kyynärvarretkin kipuilevat ja puutuvat joka yö, eikä kahvimukin nostaminem yhdellä kädellä tunnu kovin tukevalta, kun ote iskee kivun peukalon tyveen ja kyynärpäähän. Neuvolan mukaan näitä oireita nyt vain seurataan ja katsotaan paheneeko ne ja tuleeko mahdollisesti pre-emklampsian oireita. Vähän jo tuntuisi siltä, että miksi kiusaan itseäni enää käymällä töissä viime hetkeen asti, kun tälläisenä iäkkäämpänä ensisynnyttäjänä riskejä on muutenkin enemmän kuin nuorilla. Aloin tänään jopa vähän katua sitä, etten aloittanut äitiysvapaata jo aiemmin. Ei tarvitsisi hermoilla koronatilanteen kehittymistä tai sitä, jaksaako kipuilevilla jaloilla ja käsillä roudata tavaransa työn ja kodin välillä. Mutta näillä mennään toistaiseksi. Onneksi olen vielä säästynyt supistuksilta, joten bebellä lienee kaikki hyvin. Vauvalla on pää jo tukevasti lantiossa, mutta toivottavasti malttaa vielä pysyä aloillaan muutamia viikkoja!
Tuo turvotus minullakin ollut vaivana nyt raskausaikana. Olen myös miettinyt, että käyn yksityisellä lääkärillä taas tarkastuksessa. Katsotaan, että kaikki on hyvin, myös vauvalla. Tuo onkin varmasti ollut hieman jännittävää olla raskaana noin pandemian aikaan! Ilmeisesti kaikki kuitenkin meni hyvin.
VastaaPoista