Eihän tätä järjellä pysty käsittämään, että ollaan muka raskauden puolivälissä. Jos tämä onkin vain unta, niin antakaa mun nukkua! Katselen tätä unta oikein mielelläni!
Rakenneultra oli ja meni, kaikki oli hyvin, painoarvio normaali, hieman siellä tuhdimmalla puolella. Seuranta jatkuu neuvolassa, normaalin raskauden seurannan mukaisesti. Hieman kauhistuttaa, että ne, jotka käyvät vain julkisen puolen neuvolassa, näkevät vauvan vasta toista kertaa rakenneultrassa raskauden puolivälissä! Siinähän ehtii tapahtua vaikka mitä välissä, jos on tapahtuakseen, kun kukaan ei neuvolassakaan kurkkaa mitä vauvalle kuuluu. Syke toki kertoo jotain, mutta ei läheskään kaikkea mahdollista. Ja ihan rehellisesti sanoen: miten yli 40-vuotiaan seitsemän keskenmenon ja yhden geneettisen keskeytyksen läpikäyneen naisen kymmenennestä ivf-hoidosta alkunsa saanut raskautta voidaan seurata "normaalina raskautena"? Että mitäs tässä, yksi raskaus sinne tai tänne? Noh, onneksi asian eteen voi itsekin tehdä jotain, eikä tarvitse tyytyä vain julkisen tarjoamiin palveluihin. Ei sillä, että kaikki tarvitsisivat extrahuolenpitoa, mutta silloin, kun tiedossa on aiempia haasteita, voisi olettaa, että edes hieman tarkemmin pidettäisiin huoli lapsen maailmaan saattamisesta tällä kertaa. Vai onko se niin, että kun on kerran ääneen sanonut, että muuallakin ollaan ultrissa käyty, niin se merkitään punaisilla tikkukirjaimilla potilaan tietoihin, ettei vahingossakaan mitään ylimääräisiä mennä julkiselta tarjoamaan, "kun se käy muutenkin yksityisellä". Eipä silti, meidän neuvolatäti on ihana, ja ymmärtää tilanteen.
Seuraavaksi tiedossa muutaman viikon päästä neuvolakäynti, jossa katsotaan Kela-paperit kuntoon. Sen jälkeen voin hakea äitiysavustusta! Tuntuu ihan absurdilta. Että nyt jo! Laskeskelin, että työviikkoja on jäljellä n. 8, koska kesälomailtuakin tulee muutamia viikkoja ennen äitiysloman alkua. Minne ihmeeseen nämä viikot oikein kiitää?
Onnea <3 Itselläkin kohta rv26 täynnä ja kohta laitan kelalle sen hakemuksen ja haluaisin sen uuden äitiyspakkauksen joten olen odottanut etten laitan vielä hakemusta koska jakavat vielä viime vuoden äitiyspakkauksia :)
VastaaPoistaKiitos, samoin! :) Kela-Kerttu juuri facessa ilmoittelikin, että vuoden 2019 viimeiset pakkaukset on nyt jaossa. Mulla menee joka tapauksessa kesäkuun puolelle papereiden lähettäminen, joten eiköhän meille se tämän vuoden pakkaus tule.
Poista