22. helmikuuta 2020

Väsyttää

Ihmettelin aiemmin, että oireet ovat loistaneet poissaolollaan. Nyt on päälle vyörynyt valtava väsymys ja lämmin ruoka, erityisesti kaikki liharuoat, ovat jo ajatuksena etovia. Elinen lohikin palasi kertaalleen suuhun nielemisen jälkeen. Pitäisi jaksaa työn ohessa opiskellakin, mutta se on nyt jäänyt täysin. Täytynee vielä yrittää jossain kohtaa pinnistellä, etten putoa kokonaan kyydistä.

Ensimmäinen neuvolakäynti on maanantaina. Olisi ollut henkisesti helpompaa mennä neuvolaan, jos oltaisiin käyty ultrassa eilen varmistamassa, että tyyppi on vielä kyydissä, mutta nyt kävi näin, että ultra-aikaa ei saatu perjantaille. Taikauskoinen minä haluaisi taas kauhistella sitä, että kävimme keskenmenneestä raskaudesta ensikäynnillä neuvolassa vuosi sitten tasan samana päivänä, kun katsotaan kalenteriviikkoa ja viikonpäivää. Järkiminä ei tuosta panikoi. Aika rankka neuvolakäynti varmasti silti tiedossa, kun taas kerran käydään samoja asioita läpi. Nähtäväksi jää, tuleeko mies mukaan vai ei.

3 kommenttia:

  1. Onko sulla/ootko harkinnut kotidoppleria? Mulla oli edellisraskaudesta, ja tälläkin kertaa alussa huolet vaivasi veristen vuotojen takia. Mulle ja mun yöunille oli ihan lifesaver, että rv 8+4 eteenpäin löysin dopplerilla vauvan sykkeet :) aina toki ei kuulu näin aikaisin, esikoisella taisi kuulua 9+0 eteenpäin ja joillain vasta 12+ viikoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaapissa trisomiaraskauden alkuviikoilla hankkimani kotidoppler, mutta en ole vielä tutkinut toimiiko se vielä. Silloin sain sykelukemia näkymään joskus viikolla 10+ ja siitä viikkoa myöhemmin kuuluikin jo selvä syke. En kyllä taida vielä uskaltaa kaivaa sitä esille. Ehkä parin viikon päästä.

      Poista
    2. No enhän mä edellisen vastauksen kirjoitettuani malttanutkaan jättää doppleria kaappiin, vaan kokeilin sitä heti. Sain pari kertaa lyhyeksi aikaa näkyville 150-160, joten eiköhän papusella ole kaikki ok :)

      Poista