Väsyttää

Ihmettelin aiemmin, että oireet ovat loistaneet poissaolollaan. Nyt on päälle vyörynyt valtava väsymys ja lämmin ruoka, erityisesti kaikki liharuoat, ovat jo ajatuksena etovia. Elinen lohikin palasi kertaalleen suuhun nielemisen jälkeen. Pitäisi jaksaa työn ohessa opiskellakin, mutta se on nyt jäänyt täysin. Täytynee vielä yrittää jossain kohtaa pinnistellä, etten putoa kokonaan kyydistä.

Ensimmäinen neuvolakäynti on maanantaina. Olisi ollut henkisesti helpompaa mennä neuvolaan, jos oltaisiin käyty ultrassa eilen varmistamassa, että tyyppi on vielä kyydissä, mutta nyt kävi näin, että ultra-aikaa ei saatu perjantaille. Taikauskoinen minä haluaisi taas kauhistella sitä, että kävimme keskenmenneestä raskaudesta ensikäynnillä neuvolassa vuosi sitten tasan samana päivänä, kun katsotaan kalenteriviikkoa ja viikonpäivää. Järkiminä ei tuosta panikoi. Aika rankka neuvolakäynti varmasti silti tiedossa, kun taas kerran käydään samoja asioita läpi. Nähtäväksi jää, tuleeko mies mukaan vai ei.

Rv 7+3: Edelleen syke!

Käytiin eilen taas ultrassa vilkaisemassa, mitä vatsanpeitteiden alle kuuluu. Ja hyvää kuuluu edelleen - onneksi! Oireet loistaa edelleen poissaolollaan, kuten trisomiaraskaudessakin. Ainoita tavallisuudesta poikkeavia asioita ovat se, ettei tule nälkä, väsyttää ja ummetus vaivaa. Viimeisin voi johtua paitsi keltarauhashormonin vaikutuksesta, myös raudasta, jota menee isolla annoksella. Tukilääkkeitä aletaan nyt vähentää pikkuhiljaa, mikä kieltämättä hieman hirvittää, mutta pakkohan tähän asiaan on alkaa luottaa ennemmin tai myöhemmin. Uskaltauduin kaivamaan lipaston kätköistä kaikki vuosien varrella hankitut ja kudotut vauvan vaatteet ja kävin ne yksitellen läpi. Poistin myyntipakkaukset ja pakkasin kaiken takaisin lipastoon. Tuli vähän sellainen olo, että leikin kohtalon kanssa, mutta yritän tietoisesti tehdä asioita, jotka pakottavat ajattelemaan vauva-asioita eteenpäin, jotta en jämähdä liiaksi "ennen lopun alkua" -ajatteluun. Vielä kun saisin miehenkin uskomaan tähän niin, että en aina itse joutuisi aloittamaan vauvaan liittyviä keskusteluja, joihin mies sitten hymähtää jotain. Voikohan sitä kutsua edes keskusteluksi? Huoh.

Rv 6+3: Syke

Yksi suuri huoli vierähti sydämeltä eilen, kun näin ja kuulin ultrassa vahvan sykkeen! Alkion koko 6,3 mm vastasi viikkoja ja kaikki näytti hyvältä. Ihana positiivinen kokemus, joka oli kovin tarpeellinen tässä kohtaa. Oireita ei ole ollut juuri ollenkaan, ja mieli pyrkii tietenkin tulkitsemaan sen varoituksena. Siellä se papunen silti näytti olevan paikallaan ja hengissä. Ehkä oireitakin ehtii vielä lähiviikkojen aikana tulla, koska kovin aikaisilla viikoillahan tässä vielä mennään.

Rv 5+3: Ei oireita

Hcg:n mittaamisen jälkeen tein vielä eilen eli h5+2 digitestin, koska halusin tietää, nouseeko raskaushormoni normaalisti. Onneksi ruutuun tuli teksti Raskaana 3+! Testaaminen on vähän liiankin jännää, kun riskinähän on aina se, että viikkolukema onkin väärä todellisuuteen verrattuna. Tällä kertaa hcg vaikuttaisi nousevan normaalia tahtia, ja koska hcg testin mukaan on siis jo yli 2000 - koska tuo on tuloksen 3+ kynnysarvo - tulisi alkion näkyä jo myös ultrassa. Meillä on aika varattuna ensi viikon lopulle, samoille viikoille, kuin vuosi sitten, kun sykettä ei vielä nähty. Hieman kauhistuttaa ajankohtien osuminen samalle päivälle, mutta yritän olla olematta taikauskoinen. Olisin saanut ajan aiemminkin, mutta en halua mennä vielä sellaisena ajankohtana, jolloin sykkeen näkyminen on hyvin epätodennäköistä. Ensimmäinen neuvolakäyntikin on nyt varattu - onneksi vasta yhdeksännelle raskausviikolle. Hieman nauratti, kun hoitaja soitti keskitetystä ajanvarauksesta takaisin ja kysyi ensimmäisenä, varaanko aikaa itselleni! Mietin siinä hetken huvittuneena, että mahdoinpa kuulostaa vanhalta, jos tuollainen kysymys tulee ensimmäisenä mieleen. Saimme ajan samalle hoitajalle, jolla ehdimme käydä ensikäynnin vuosi sitten ennen keskenmenon toteamista. Sekin herättää ristiriitaisia tunteita, mutta ehkäpä yritän kallistua sen puolelle, että on hyvä, että hän tietää jo jonkin verran taustoista. Ja ehtiihän tässä vielä moneen kertaan miettiä näitäkin asioita. Ainakin aika on nyt varattu.
Kokonaisvaltaisesti tunnelma on todella ristiriitainen. Toinen puoli minussa haluaa jo raskauskuplaan suunnittelemaan hankintoja ja hipelöimään pieniä lipastoon kertyneitä vaatteita, kun taas toinen puoli yrittää pysyä neutraalina asian suhteen ja olla kuin mitään ei olisikaan meneillään. Mies lienee valinnut jälkimmäisen tien, mikä on täysin ymmärrettävää. Oireita ei juurikaan ole, pientä kohdun seudun juilimista ja turvotusta lukuunottamatta. Vuotoja ei onneksi ole ollut (kopkop). Edetään nyt siis ihan pikkuhiljaa hetki kerrallaan ja pienin askelin.