Siirtokierto alkoi odotetusti Primolutin päätyttyä, ja aloitin ohjeiden mukaisesti tukilääkitykset, eli kp 2 Letrozolin ja kp1 Dexametasonin, joka vaihdetaan huomisesta alkaen Prednisoloniin. Taustalla menee peruslääkityksenä Thyroxin ja hoitojen ajan toistaiseksi myös Januvia. Ensi viikolla ultrataan ja tarvittaessa pistän Pergoveristä johtofollikkelin kasvattamiseksi ja irrotukseen pistän Ovitrellen, kun follikkeli on oikean kokoinen, ja siitä seuraavana päivänä Nivestimin, kuten Era-kierrossakin. Viikkoa ennen siirtoa alkaa Asa ja kolme päivää Ovitrellestä keltarauhashormoni. Kännykkä onneksi muistuttelee näistä! Oma pää ei enää pysty pitämään kiinni tällaisista yksityiskohdista - se on tullut matkan varrella muutamaan kertaan todettua. Mutta vihdoin siis tapahtuu taas jotain.
Kortisonista on alkanut tulla tuttuja oireita: unettomuutta, joka ei kuitenkaan väsytä ja hampaiden vihlontaa. Tiedän, että jossain kohtaa kasvot alkavat muuttua, eivätkä vähiten kasvavien silmäpussien takia! Se on omituinen tunne, kun herää aamuviideltä pirteänä kuin peipponen eikä silti tunne väsymystä päivän mittaan. Jossain kohtaa se tietenkin kostautuu, joten täytyy yrittää pitää kiinni ainakin järkevistä nukkumaanmenoajoista. Olen todennut, että on helpompaa venyttää unijaksoa illasta kuin aamusta.
Ainoa mahdollinen kapula rattaissa on leukosyyttivasta-aineverikokeiden tulokset, joita ei ole vielä tullut. Valmistaudun siis koko ajan myös siihen, että pahimmassa tapauksessa siirtoa ei ehkä tulekaan. Täytyy taas muistaa ottaa vastaan kaikki mitä annetaan, ikäänkuin seurata vähän sivusta, mitä tapahtuu ja mihin tahtiin. Ihmeen helppo olla silti, kun tietää, että jotain on tapahtumassa, ja vaikkei heti tapahtuisikaan, koska tulosten tultua päästään asioissa ainakin jonkinlaiseen selvyyteen. Parin viikon sisään selviää, edetäänkö vähän kerrallaan vai kunnon harppauksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti