Askel kerrallaan

Siirtokierto alkoi odotetusti Primolutin päätyttyä, ja aloitin ohjeiden mukaisesti tukilääkitykset, eli kp 2 Letrozolin ja kp1 Dexametasonin, joka vaihdetaan huomisesta alkaen Prednisoloniin. Taustalla menee peruslääkityksenä Thyroxin ja hoitojen ajan toistaiseksi myös Januvia. Ensi viikolla ultrataan ja tarvittaessa pistän Pergoveristä johtofollikkelin kasvattamiseksi ja irrotukseen pistän Ovitrellen, kun follikkeli on oikean kokoinen, ja siitä seuraavana päivänä Nivestimin, kuten Era-kierrossakin. Viikkoa ennen siirtoa alkaa Asa ja kolme päivää Ovitrellestä keltarauhashormoni. Kännykkä onneksi muistuttelee näistä! Oma pää ei enää pysty pitämään kiinni tällaisista yksityiskohdista - se on tullut matkan varrella muutamaan kertaan todettua. Mutta vihdoin siis tapahtuu taas jotain.

Kortisonista on alkanut tulla tuttuja oireita: unettomuutta, joka ei kuitenkaan väsytä ja hampaiden vihlontaa. Tiedän, että jossain kohtaa kasvot alkavat muuttua, eivätkä vähiten kasvavien silmäpussien takia! Se on omituinen tunne, kun herää aamuviideltä pirteänä kuin peipponen eikä silti tunne väsymystä päivän mittaan. Jossain kohtaa se tietenkin kostautuu, joten täytyy yrittää pitää kiinni ainakin järkevistä nukkumaanmenoajoista. Olen todennut, että on helpompaa venyttää unijaksoa illasta kuin aamusta.

Ainoa mahdollinen kapula rattaissa on leukosyyttivasta-aineverikokeiden tulokset, joita ei ole vielä tullut. Valmistaudun siis koko ajan myös siihen, että pahimmassa tapauksessa siirtoa ei ehkä tulekaan. Täytyy taas muistaa ottaa vastaan kaikki mitä annetaan, ikäänkuin seurata vähän sivusta, mitä tapahtuu ja mihin tahtiin. Ihmeen helppo olla silti, kun tietää, että jotain on tapahtumassa, ja vaikkei heti tapahtuisikaan, koska tulosten tultua päästään asioissa ainakin jonkinlaiseen selvyyteen. Parin viikon sisään selviää, edetäänkö vähän kerrallaan vai kunnon harppauksella.

Siirtosuunnitelmia

Ainokainen oma alkiomme siirretään tammikuussa. Syön joulun pyhien yli samoja lääkkeitä kuin käytin Era-kierrossa, ja välipäiville osuu ainakin yksi ultra, jotta voidaan määrittää irrotuspiikin ajankohta. Tarkoitus siis tehdä siirto omaan, Letrozolella buustattuun kiertoon, irrottaa johtofollikkeli irrotuspiikillä ja tehdä siirto Eran mukaisena päivänä. Tukilääkecocktailiin on suunniteltu lisäksi Nivestim, kortisoni, Intralipid-infuusiot, malarialääke ja keltarauhashormoni riippuen hieman verikokeiden tuloksista. Olikohan jotain muitakin vielä... Loppuviikosta on vielä vastaanottokäynti, jossa käydään lääkkeet tarkemmin läpi. Verikokeilla varmistettiin, että hemoglobiini ja ferritiini ovat nousseet hyvälle tasolle leikkauksen jälkeisistä arvoista, ja tarkastettiinpa myös leukosyyttivasta-aineet, jotka voivat olla uudenlainen ja vielä edellisiä kinkkisempi ongelma, jos niitä verestäni löytyy. Se tarkoittaisi, että kehoni immuunijärjestelmä reagoi mieheltä peräisin oleviin soluihin, myös alkioon, ja hyökkäisi sitä vastaan. Eli aivan kuten olen epäillyt, kohtuni yksinkertaisesti tappaisi kaiken sen, minkä tulkitsee ulkopuoliseksi materiaaliksi. Jos vasta-aineita löytyy, ei siirtoa varmastikaan tehdä tammikuussa, vaan siinä tapauksessa täytyy pureutua vasta-aineongelmaan ja keksiä taas uusia keinoja. Mutta valmistautuminen on joka tapauksessa aloitettu, keltarauhashormonilla venytetään nyt tätä kiertoa pidemmäksi, etteivät kriittiset päivät osu juuri jouluviikolle. Vihdoin meillä on tiedossa alkionsiirto - edellisestähän onkin jo hurahtanut vuoden päivät! Hyvin tunnelmin siis eteenpäin!

Against all odds

Meidän viimeinen omilla sukusoluilla saatu alkio on normaali. Mikä ihana sana: normaali!

Tähän pyrittiin ja tähän vihdoin ja viimein päästiin, mutta nyt koittaakin aivan uudenlaisten haasteiden aika. Miten alkio saadaan kiinnittymään? Mitkä tukilääkkeet tarvitaan? Mitä kokeita vielä otetaan? Millä varmistetaan, ettei kehoni ala hylkiä alkiota? Ovatko veriarvot jo nousseet leikkauksen jälkeen vai joudutaanko odottamaan niiden palautumista? Miten lahjamunasolujen kanssa käy?

Kaikki on nyt yhden siirron varassa, ja miljoona mietettä ja ajatusta kimpoilee päässä yhtä aikaa.

Päällimmäisenä tunteena kaikesta huolimatta kiitollisuus <3