Viimeistä viedään

Saatiin yksi blastokysti tästä viimeisimmästä hoidosta, joka saa jäädä myös viimeiseksi omilla munasoluilla. Parin viikon päästä kuulemme, onko se normaali vai neljän edeltävän pgs-tutkitun alkion tavoin poikkeava, eli siirretäänkö sitä vai ei.

Henkisesti olen jo orientoitunut lahjamunasoluihin, ja onneksi meille katsotaan klinikalla jo sopivaa luovuttajaa, jotta pääsemme sillä rintamalla mahdollisimman nopeasti eteenpäin, kun uutiset viimeisestä alkiostamme tulee. Joulu tulee tietenkin taas jarruttamaan suunnitelmia, koska pgs-biopsioita ei oteta joulun alla. Ehkä luovuttajan munasoluilla saatujen alkioiden testaaminen on hätävarjelun liiottelua, mutta koska en voi saada tietoa luovuttajan tarkasta iästä, en ota pienintäkään riskiä asian suhteen. Mielummin testaa alkiot, kuin harmittelee jälkikäteen, miksei sitä tehty. Käytännössä luovuttajan keräys mennee siis tammikuulle ja siirto helmi-maaliskuulle, jollei siirretä yhtä alkiota tuoresiirtona testaamatta kromosomeja, jolloin siirtokin saattaisi olla jo tammikuussa. Ottaako riski vai ei - siinäpä taas miettimistä täksi aikaa, kun pgs-tulos valmistuu ja luovuttaja valitaan. Tälläinen aivopähkinä siis tällä kertaa hautumassa ja tunnelmat melko toiveikkaat. Jännästi sitä olettaa, että luovuttajan munasoluilla saataisiin useampi blastokysti heti kättelyssä! Olisipa se onnellinen tilanne, meidän taustoilla lähes utopistinen ajatus.

Pohjan kautta

Punktio takana. Munasoluja yhdeksän, kaksi alkiota. Munasolut kypsiä ja siittiöt ok. Mitä tuohon nyt sanoisi. Eivät sitten löytäneet toisiaan.

Punktion jälkeen alkoikin vasta varsinainen koitos, kun kivut ei yllättäen loppuneetkaan toimenpiteen jälkeen eivätkä kipulääkkeet auttaneet. Keskiviikkoaamuna lähdin kotoa klinikalle ajatuksella "muutaman tunnin päästä kaupan kautta kotiin", mutta sen sijaan mies saikin perjantai-iltana hakea toipilaan naistenklinikan päivystys- ja osastoreissulta. Takana monia ekoja kertoja kahden vuorokauden sisään: ambulanssikyyti, kestokatetrointi, reilu vuorokausi leikkauspaidassa ravinnotta ja lähes juomatta "jos tarvitsee lähteä kiireellä leikkuriin", kouristavia hengityksen lamaavia kipu- ja oksetuskohtauksia, ikuisuus verikokeiden seurantaa, lopulta omin jaloin ilman esilääkityksiä leikkaussaliin koska leikkauspäätöksestä saliin lähtöön menikin vain vartti, anestesia, lopulta laparoskopia. Ihania empaattisia hoitajia ja vaihtuvia lääkäreitä. Miljoonalla eri nimellä merkintöjä kahden vuorokauden ajalta omakannassa.

Sellainen reissu tällä kertaa. Myöhemmin kenties lisää aiheesta, nyt ei jaksa. Väsyttää, mutta kaikki ok.

Isänpäivä

Kävin tänään juhlistamassa omaa isääni. Oltiin omalla perheellä koolla, minä, siskoni, äitini ja isäni. Kotimatkalla mietin, miten mielelläni haluaisin isäni tulevan isoisäksi, miten tärkeää se olisi isälleni ja mitä kaikkea isäni lapsenlapselleen opettaisi. Samalla pohdin tapahtuuko sitä koskaan. Lapsettomuuden suru ei aina koske vain yhtä pariskuntaa, vaan kuten meidän tapauksessa, se koskee myös edellistä sukupolvea. Heistä ei ehkä koskaan tule isovanhempia. Eikä siskostani tätiä.

Mies oli koko päivän kotona, jäi kotiin yksinään mielestäni aika synkissä tunnelmissa, kun lähdin, eikä suostunut asiasta puhumaan. En edes tiedä oliko ahdistuksen syy isänpäivässä vai jossain muussa, mutta montakaan sanaa ei koko päivänä puhunut. Miten toista voisi tuollaisessa tilanteessa auttaa, kun ei halua raottaa ajatuksiaan piirun vertaa? Ehkä synkistelyn syy olikin aivan toisaalla - en voi kuin arvailla. Silti huolettaa kovasti, koska mies ei puhu näistä asioista kenenkään kanssa. Kantaa kaiken sisällään ja on kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut tai olisi parhaillaankaan meneillään. Surettaa, ettei osaa tai halua pukea tuntojaan sanoiksi, ja harmittaa, että on tälläisen ihmistä sisältä syövyttävän mallin omaksunut. Ennen kaikkea turhauttaa, etten voi asialle mitään.

Ylläristimut nro 10

Alunperinhän yhdeksännen punktion jälkeen jatkettu luteaalivaiheen stimulaatio keskeytettiin, koska munasarjat eivät reagoineet lääkkeisiin toivotulla tavalla, mutta tänään ultratessa oikea munasarja näyttikin merkkejä sopivan kokoisten munarakkuloiden tasaisesta ryppäästä, joka voisi olla kerättävissä. Stimulaatio alkaakin siis nyt hieman yllättäen uudelleen ja punktio saattaa tulla jo ensi viikolla. En ihan odottanut tätä tähän kohtaan, mutta mikäs siinä, kerätään pois vaan, kun ovat kerran hollilla! Pienoisena kysymysmerkkinä ovat vasemman munasarjan pari isompaa follia, jotka saattavat laukaista ovulaation ja viedä muut pienemmät munarakkulat mukanaan, mutta jarruksi tulee nyt heti sekä Terolut että Orgalutran, joten eiköhän ne saa nuo pidettyä aisoissa.

Viime alkionviljelyn perusteella vain yksi kerätyistä munasoluista oli ollut pelkkä kuori, eli se oli mennyt ns. yli ja kaikki hedelmöittyneet munasolut olivat lähteneet jakautumaan, joten ajatus munasolujen hieman pidemmästä kypsyttelystä onnistui toivotusti. Ilmeisesti tuo ratkaiseva hetki, jolloin munasolu on kypsä, on melko lyhyt. Puhutaan varmaankin päivästä, ehkä tunneista. Vaatii melkoista hienosaatöä, että irrotuspiikki osuu juuri oikeaan hetkeen! Aika mahtava olo vieläkin siitä, että suunnitelma toteutui odotetusti, kun tälle pitkälle hoitotaipaleelle on ehtinyt mahtua useampiakin sellaisia hetkiä, jolloin on joutunut tyytymään siihen laihaan tulokseen mitä on saatu, vaikka tuloksen ehkä odotettiin olevan parempi. Hyvillä mielin ja blastojen tuloksia odotellen eteenpäin! Kyllä tästä vielä hyvä tulee :)