Ei tuntunut oikein miltään tämä tyhjennys. Ei henkisesti eikä fyysisesti. En ollut edes päivääkään töistä pois, eikä kukaan siellä tiedä missä ajatukseni ovat olleet viimeisen viikon ajan. Kummasti sitä putoaa siitä vaaleanpunaisesta raskaushattarasta takaisin tähän normaaliin harmaaseen lapsettomuustodellisuuteen, jossa mikään ei ole mitään eikä mikään tunnu miltään. Päivät vaan soljuu hiljaa eteenpäin ja kalenteriin merkitään päiviä, jolloin tapahtuu jotain tällä rintamalla. Niitä päiviä ei ole monta.
Olemme nyt vihdoin varanneet ajan psykologille lahjasoluhoitoneuvontaa varten. Itselleni alkaa pikkuhiljaa varmistua, että olisi jo aika siirtyä omista soluista nuorempien lahjoittajien soluihin, koska en vain jaksa enää näitä jatkuvia pettymyksiä yksi toisensa perään. Omia solujani en halua enää missään nimessä siirtää tutkimatta alkioiden kromosomistoa, mikä puolestaan maksaa melkoisesti, joten mietin, kannattaisiko ne rahat ennemmin käyttää lahjasoluhoitoihin, jotka nekään eivät ole halpoja. Koska päätöksenteko tuntuu vielä vähän vaikealta, menemme ensi viikolla myös toiselle klinikalle kysymään mielipidettä meidän tilanteesta, siitä miten kannattaisi edetä ja kysymään heidän lahjamunasolujen jonotuskäytänteistään. Ehkä siellä katsotaan asiaa uudesta näkökulmasta. Tai sitten ei - kuka tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti