Jälkimaininkeja

Heräsin yöllä uneen, jossa veriset eläimet tappelivat keskenään betonihuoneessa. Ahdistus oli herätessä sitä luokkaa että aloin itkeä. Mieskin havahtui niiskuttamiseeni ja otti kainaloon. Valvoin aika kauan ja mietin kaikkea tapahtunutta. Pitäisi vielä soittaa obduktio-osastolle ja kysyä milloin yhteissiunaustilaisuus järjestetään ja tiedustella tuhkien sirottelun ajankohtaa keskusrekisteristä. Ei vielä jaksaisi.

Eilen tuli iltapäivästä pari isompaa hyytymää, mutta jälkivuoto on ollut todella pientä, tavallinenkin side tuntuu olevan liikaa. Toivottavasti se ei tarkoita ongelmia. Oikean munasarjan kohdilla kipristelee aika ajoin suurin piirtein samoilla kohdilla missä punktion jälkeen tuntui kipua. Olisiko sama hermo vielä jotenkin pinteessä, mene ja tiedä.

Käyn koko ajan mielessäni läpi sitä, miten pian sikiö syntyi sen jälkeen, kun supistuskipu kävi normaalia kuukautiskipua suuremmaksi. Varsinaisia kipeitä supistuksia ei ollut kuin reilun tunnin ajan parin minuutin välein, ja itselleni aika tuntui vielä lyhyemmältä. Hoitajakin kysyi sikiön synnytyä salasinko kipujani. En koe piilotelleeni mitään, koska kutsuin hoitajan antamaan kipulääkettä silloin, kun kipu alkoi yltyä. Mies onneksi ehti sairaalaan noin vartti ennen sikiön syntymistä. Ehkäpä sikiö olisi tullut jo aiemminkin jos olisi ponnistellut supistusten aikana, mutta toivoin niin kovasti lapsen syntyvän "itsekseen", ilman ponnistamista, ja niin se lopulta menikin. Tunsin vain miten kroppa työnsi jotain suurempaa ulos, ja sen jälkeen supistukset hellittivätkin heti. Arvasin heti mitä se tarkoitti.

Katsoin viime viikolla televisiosta ruotsalaista sarjaa, jossa käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja saada lapsi. Kieltämättä tässä miettii itsekin pitäisikö lähteä ulkomaille alkiodiagnostiikan perässä, vaikka onhan sitä tiettyyn pisteeseen saakka tarjolla Suomessakin. Hinta toki on hurja, mutta jaksaako näitä luomuraskauksien tuomia ongelmia enää, jos taas kävisi niin kuin aiemmin tai kuten tässä jatkuneessa raskaudessa? Pystyisimmekö käymään saman uudelleen läpi? Lupasin ilmoittaa lapsettomuusklinikan lääkärille miten nipt-testissä käy, joten pitäisi nyt saada itsestään irti kirjoittaa klinikalle sähköpostia. Soittamaan en pysty.

Rv 18+5: Toinen käynti - tyhjennys

Menimme Kätilöopistolle kahdeksaksi. Odotimme hetken, että huoneemme saataisiin siivottua ja sen jälkeen saimme asettua huoneeseen. Vaihdoin omat vaatteet sairaalavaatteisiin hoitajan suosituksesta, vaikka omissakin vaatteissa olisi saanut olla. Sain puoli yhdeksän aikaan ensimmäiset Cytotecit x 4 alakautta, koska Mifegyne ei ollut aiheuttanut minulle mitään oireita pieniä vatsatuntemuksia lukuunottamatta, ja samalla kertaa annettiin Burana 600 ja Panacod. Sitten alkoi odottelu. Kävimme syömässä pientä aamupalaa ja menimme huoneeseen katsomaan televisiota. Heiluttelin ja pyörittelin lantiota tyhjentymisen edistämiseksi. Pikkuhiljaa aloin tunta vilunväristyksiä ja tuntui että kuume alkoi nousta. Hoitaja olikin varoitellut tästä jo etukäteen, ja sanoi, että joillakin tulee Cytoteceistä pientä vilua, toisilla ihan kunnon horkka.

Cytotecit x 2 uusittiin kolmen tunnin välein. Mitään ei tuntunut tapahtuvan vielä toisenkaan satsin jälkeen ja kivut olivat lähinnä kovien kuukautiskipujen tapaisia kouristuksia silloin tällöin. Sain toisen Panacodin ja taas odoteltiin. En edes alkanut vuotaa verta. Kuume sen sijaan nousi ja oli lääkkeistä huolimatta 38,3 kolmansien Cytotecien jälkeen puoli kolmen aikaan. Sain silloin uuden Buranan kuumeen laskemiseksi. Hoitaja toi myös lämpötyynyn helpottamaan kipuja jos ne yltyisivät. Kolmelta vaihtui hoitajilla vuoro ja uusi hoitaja tuli esittäytymään puoli neljän aikoihin. Hän suositteli rappusten kävelemistä, että saataisiin jotain tapahtumaan. Sain pore-Panacodin ja lähdimme miehen kanssa hissillä alakerran kahvioon ostamaan pientä makeaa ja nousimme portaita kahdeksanteen kerrokseen. Varmuuden vuoksi teimme saman vielä toisenkin kerran ja kävelimme vielä osaston pari kertaa ympäri, ettei tulisi sanomista.. Kivut eivät olleet vieläkään kovin kovat, ja puoli viiden aikaan menimme syömään päivällistä. Pöydän ääressä istuessa aloin tuntea, että supistukset voimistuivat, enkä pystynytkään syömään juuri mitään.

Kävin lämmittämässä lämpötyynyä mikrossa ja mies lähti käymään kotona puoli kuuden aikoihin, jolloin sain myös laittaa neljännet Cytotecit. Hieman ennen kuutta aloin seurailla supistusten välejä ja lopulta soitin kelloa pyytääkseni lisää kipulääkettä. Hoitaja kehotti nousemaan portatiivin päälle ja kokeilemaan ponnistamista. Lapsivettä tuli noin desin verran ja kivut yltyivät yhtäkkiä. Sain kipupiikin pakaraan, ja kun supistus helpotti, juoksin supistusten välissä lämmittämään lämpötyynyn mahdollisimman kuumaksi. Kuuma tyyny vei huomion muusta kivusta, ja oli helpompi kestää kuin supistuskipu. Odottelin koko ajan, että verenvuoto alkaisi ja ponnistuskipu tulisi selän puolelle. Se oli kuulemma tyypillistä. Laitoin miehelle viestiä, että kivut yltyivät ja homma oli vihdoin alkanut etenemään. Mies lähti tulemaan takaisin sairaalalle.

Miehen tullessa hieman ennen seitsemää makasin sängyllä kyljelläni ja supsitusten tullessa painoin tyynyä vatsaan ja heiluttelin lantiota eestaas. Taisin pitää jonkinlaista hyminääkin. Kuuma lämpötyyny oli oikea pelastus! Keskityin vain kivun sijasta kuumuuden tunteeseen. En uskaltanut ponnistaa supistusten aikana, koska en edelleenkään vuotanut enkä tuntenut selässä mitään. Supistukset muuttuivat lyhyemmiksi ja terävimmiksi, ne veivät voimat täysin ja niiden välillä melkein nukahdin. Parin voimakkaamman supistuksen jälkeen tunsin, että verta holahti reilusti housuihin ja sängylle, ja jo seuraavalla supistuksella jotain isompaa tulikin housuihin. Kello oli tuolloin 19.14. Soitin kelloa ja hoitaja tuli toteamaan, että sikiö oli syntynyt. Kaikki tapahtuikin lopulta aivan yhtäkkiä, vaikka olin vasta odotellut kipeämpiä supistuksia, selkäkipua ja vuotoa, en vielä sikiötä. Mies lähti tuossa kohtaa kävelylle, koska ei tahtonut nähdä veristä sikiötä. Itse laitoin silmäni kiinni hoitajan kehotuksesta. Hoitaja vei sikiön ja veriset vaatteet pois, ja auttoi istukkaa syntymään kehottamalla ponnistamaan tietyssä kohtaa. Lisäksi vatsaa paineltiin niin että vuotoa saatiin tulemaan pois. Sikiö vietiin pois siistittäväksi, jotta voisimme päättää haluammeko nähdä pienen vauvamme. Istukka oli hieman repaleinen ja se vietiin lääkärin tarkistettavaksi mahdollisen kaavinnan tarpeen arvioimiseksi. Lopulta päädyttiin siihen, että koska istukan reunat olivat ehjät, ei kaavintaan tarvitsisi mennä. Olin menettänyt aika paljon verta, joten minut laitettiin varmuuden vuoksi tippaan.

Tipan valuessa juttelimme hoitajan kanssa melko kauan siitä miten toipumisprosessi lähtisi parhaiten käyntiin ja miten tärkeää mm. sikiön näkeminen on sen kannalta. Itse olin jo aiemmin melko varma, että haluan nähdä sikiön, ja hoitajan kanssa juteltuamme mieskin halusi lopulta tehdä niin. Hoitaja ojensi sikiön meille pahvisessa kaariastiassa harsoon aseteltuna. Katselin pientä tytärtämme kauan, silittelin pieniä täydellisiä varpaita ja sormia. Halusin saada poltettua kuvan pienestämme verkkokalvolleni. Otin myös puhelimeen muutamia kuvia, jotta voisin niistä halutessamme teettää myöhemmin valokuvia. Olo oli ihmeellisen rauhallinen ja hyvä. Kipuja ei enää ollut muutamia jälkisupistuksia lukuunottamatta. Hoitaja otti tipan pois ja mittasi vielä lämmön, verenpaineen ja pulssin ennen vuoronsa päättymistä, ja sain vielä pyydettyäni Buranan jälkisupistuksia lieventämään.

Yöhoitaja tuli esittäytymään ja tuomaan maidonnousua estävän lääkkeen. Sain myös vielä iltapalaa, koska olin ollut monta tuntia syömättä. Saimme kaikessa rauhassa levätä ja kerätä tavaramme. Kävin vielä suihkussa ja puettuani lähdimme pikkuhiljaa kotiinpäin yhdentoista aikoihin. Kävin vielä toimiston kautta, jossa yöhoitaja otti kanyylin pois kämmenselästä. Olo oli ihmeen hyvä hengästymistä ja hikoilua lukuunottamatta. Oli ihanaa päästä kotiin omaan sänkyyn nukkumaan.

Rv 18+3: Ensimmäinen käynti - Mifegyne

Kaksi päivää ennen varsinaista tyhjennystä kävimme miehen kanssa Kätilöopistolla juttelemassa vielä hoitajan kanssa. Sain samalla käynnillä kohdunkaulaa pehmentävän lääkkeen, Mifegynen, joka siis valmistaa kohdunkaulaa tyhjennystä varten. Käynti oli yllättävän helppo lukuunottamatta laboratorion käsittämättömän asiakaspalveluhalutonta näytteenottajaa, joka sai minut itkemään järkyttävällä asenteellaan ja sanoillaan. Hän ei todellakaan nähnyt itseään osana HUS:n organisaatiota vaan olisi laittanut asiakkaan eli minut kärsimään samassa organisaatiossa muualla tehdystä virheestä. Ei raukka nähnyt omaa rooliaan saman organisaation edustajana ja mahdollisuuttaan korjata kollegan virhe. Koko tilanne olisi mennyt aivan toisin, jos näytteenottajalla olisi ollut vähääkään tilannetajua. Säälittävä raukka.

Rv 17+4: Virallinen diagnoosi

Viimeisten kahden viikon ajan olen käynyt säännöllisesti Kätilöopistolla verikoekontrolleissa lapsiveden menon jälkeisen kohtutulehdusriskin takia. Lapsivettäkin on lorahdellut vielä muutaman kerran viime päivinä, mutta antibioottikuuri taitaa pitää tulehdukset tällä hetkellä poissa. Kävimme perjantaina vihdoinkin Naistenklinikalla kuulemassa lapsivesipunktion tulokset. Downin syndrooma eli 21-trisomia vahvistui, ja se, että syynä on sattuman aiheuttama kromosomien jakautumisvirhe, jonka uusiutumisriski mahdollisessa uudessa raskaudessa on pieni. Meioottinen nondisjunktio on meidän paskan tuurin aiheuttajan nimi.

Täytimme samalla käynnillä keskeytyshakemuspaperit, ja sovimme ajan varsinaista toimenpidettä varten. Hullua, mutta jostain syystä olo oli tuon jälkeen jopa hieman helpottunut, kun asioita saadaan vihdoin eteenpäin. En vielä ajattele varsinaista osastopäivää ollenkaan, vaan yritän ottaa asiat nyt siinä järjestyksessä kun ne tulevat, pieni pala kerrallaan. Olo vaihtelee laidasta toiseen, välillä purskahdan itkuun pienimmästä ajatuksesta, välillä mietin ihan rauhallisin mielin tulevaa tyhjennystä. Olen tehnyt surutyötä tekemällä loppuun vauvalle aloittamiani käsitöitä. Ompelin eilen trikoovuorin kutomaani merinovillaiseen vaunupeittoon. Ompelukone ei suostunut yhteistyöhön paksun neuleen kanssa, joten ompelin sitten käsin, mikä veikin usemman tunnin. Nyt peitto on vihdoin valmis "arkistoitavaksi" ja odottamaan mahdollista käyttäjää. Pakkasin myös vauvan vaatteet, tutit, liivinsuojukset ym. hankkimani tarvikkeet hoitolaukkuun. Kaikki ei sinne mahtunut, joten lipaston alalaatikko kätkee vielä osan vaatteista. Raskaushousujakin ehdin jo käyttää viikon verran ennen lapsiveden menoa, mutta sen jälkeen ne eivät olleet enää tarpeen, koska silloin pieni kumpuni katosi. Housut pitää vielä pestä ja viikata kaapin perälle. Olin myös ehtinyt tilata kangasnauhaa ja tuttinauhan osia, joten ompelin suunnittelemani kaksi tuttinauhaa valmiiksi. Jospa niille vielä tulisi käyttäjä jonain kauniina päivänä. Jollei tule, saavat jäämistöäni läpikäyvät jonain päivänä ihmetellä näitä tavaroita ja niiden alkuperää ja tarkoitusta. Mehän emme ehtineet kertoa vauvasta kenellekään, emmekä tässä tilanteessa aio niin tehdäkään, vaan tämä jää ainakin toistaiseksi meidän salaisuudeksemme. Kenties jos joskus lapsen saamme, voimme kertoa näistä menetetyistäkin sieluista muulle perheelle. Ihmeen rauhallinen olo tämän asian kanssa, vaikka en koskaan uskonutkaan tässä tilanteessa olevani. Mutta nyt se on tehty. Keskeytyshakemus allekirjoitettu.

"Perinatologin" kontrolli, WTF?

Menimme maanantaina miehen kanssa yhdessä Kätilöopistolle päivystyksessä sovitulle kontrollikäynnille. Tiedossa oli siis perinatologin kontrollivastaanotto, joka oli varattu minun läsnäollessani lääkärin huoneessa. Olin kuullut tuon keskustelun, jonka lääkäri ja kätilö kävivät aikaa varatessaan. Lääkäri halusi ensin ajan obstetrikolle, mutta niitä ei ollut, joten aika varattiin perinatologille. Kätilö kysyi tuossa kohtaa lääkäriltä, varataanko aika perinatologille vai erikostuvalle, ja lääkäri sanoi, että tässä tapauksessa varattaisiin perinatologin aika.

Vastaanottohuoneessa odotimme aikaamme yhdessä pallomahojen kanssa. Itku alkoi tulla jo siinä kohtaa ja teki mieli huutaa niille odottajille, että mitä vaan voi vielä sattua, ja putous vaaleanpunaisesta pilvestä voisi odottaa ihan kulman takana. Meidät tuli hakemaan kätilö. Huoneessa oli kaksi kätilöopiskelijaa joista toinen ultrasi minut ja soitti sitten seniorille vahvistaakseen hoitosuunnitelman. Sanoin, että oli sovittu aika perinatologille. Kätilöopiskelija totesi, että aikaa ei varmaan ole saatu erikoislääkärille. Ihmettelin mielessäni miten se on mahdollista, kun olin ollut itse paikalla kun aika varattiin, mutta pidin mölyt mahassani. Kätilöopiskelija hoiti hommansa ok, joten sikäli ei ollut valittamista. Ultrassa näkyi edelleen syke ja lapsivettä, mutta mielestäni sitä oli vähemmän kuin perjantaina. Ruudulla vilahti myös äkkiä napanuoran virtaukset sinisine ja punaisine viivoineen. Kätilö mittasi lakimitan ja sanoi istukan olevan kohdunpohjassa. Noh, ainakin istukka oli siis osannut nousta pois kohdunsuulta. Lopuksi kävin labrassa ja sain ohjeeksi käydä uudelleen perjantaina. Soittaisivat perjantaina tuloksista ja mahdollisista punktion tuloksista. Tosin tuloksia silloin tuskin on kertoa, koska niitä lupailtiin vasta seuraavalle viikolle.

Nyt siis sairaslomailen kotona ja ihmettelen miten perinatologille varattu aika vaihtui lennosta kätilöopiskelijan vastaanotoksi. Tulen tekemään asiasta muistutuksen kätilöopistolle oman mielenrauhani vuoksi. Käsittääkseni tuo perinatologi olisi ollut sama kuin lapsivesipunktion tehnyt lääkäri, joten hieman mietityttää, miksei aika toteutunut. Olisivat voineet edes soittaa etukäteen, että aika vaihtuikin kätilön vastaanotoksi. En siis koe saaneeni minulle luvattua palvelua.

Rv 16+1: Piina

Lapsivesipunktion jälkeen soittivat Naistenklinikalta, että trisomia-pcr:n tulokset saataisiin varmaankin jo perjantaina, koska näyte oli ehtinyt aikaisempaan ajoon. Huh, ei tarvitsisi odotella ensi viikkoon! Ilo oli kuitenkin lyhyt, koska samana iltana huomasin sohvalta noustessani, että jotain hulahti pitkin jalkoja ja valui lattialle. Lapsivesi. Totta kai paska tuuri sen kun jatkui, olisihan se pitänyt aavistaa jo etukäteen. En tuntenut kipua, joten soitin klinikalle vasta perjantaiaamuna ja kysyin, onko moinen normaalia lapsivesipunktion jälkeen. Puhelimeen vastannut kätilö kertoi, ettei näin ollut ja että kysyisi lääkäriltä toimintaohjeita jatkoa varten. Tulehdusriskin takia lapsiveden menoa hoidettaisiin infektioriskin takia kuten normaaliraskaudessakin, ja nyt ei ajateltaisi näitä taustatekijöitä. Samalla sain kuulla, että pcr ei onnistuiskaan lapsivesinäytteestä, koska näyte oli verinen. Analyysilaite ei pystynyt tulkitsemaan tulosta, koska näyte sisälsi sekä sikiön että minun kromosomeja, ja siksi tulos tulisikin vasta aikaisintaan 10 päivän päästä, koska jouduttaisiin tekemään perinteinen viljely. Että tämänkin vielä! Jo näytettä otettaessa kuulin, kun kätilö sanoi, että näyte on verinen eikä pcr siitä silloin onnistuisi. Lääkäri totesi, ettei sille nyt voinut mitään. Ottivat miehen näkemän mukaan ensin aivan verestä punaisen näytteen ja toinenkin näyte oli ollut vaaleanpunainen. Neulan sohiminen moneen kertaan ilmeisesti aiheutti tuon verisyyden. Puhelimessa kätilö kysyi, mitä punktiossa oikein tapahtui, kun heillä ei ole koskaan käynyt niin, ettei tuota pcr-testiä olisi voitu tehdä. Ei siis tainnut lapsivesipunktio mennä aivan peruskaavan mukaan. Toimintaohjeeksi sain, että lapsiveden menon takia olisi tärkeää mennä Kätilöopistolle päivystykseen ultraan tarkistettavaksi, verikokeisiin ja hakemaan antibioottikuuri mahdollisen tulehduksen varalta.

Laitoin miehelle töihin viestiä ja lähdin päivystykseen. Pääsin suht nopeasti lääkärin vastaanotolle käytyäni ensin kätilön juttusilla mittaamassa kuumeen (ei ollut) ja verikokeissa. Lääkäri aloitti kertomalla, että lapsivesipunktio oli mennyt normaalisti. Tuntui omituiselta, että tätä piti minulle hokea, vaikka en ollut muuta väittänytkään. Sen jälkeen olin varma, ettei punktio mennyt ns. putkeen. Hoitaja kysyi, olinko varma, että valunut neste oli jotain muuta kuin virtsaa. Mielessäni mietin, että eiköhän aikuinen ihminen pissan erota, mutta vastasin vain olevani varma. Sitten otettiin lapsiveden menon varmistamiseksi promm-tikkunäyte ja muutamia muita näytteitä. Lapsivesi varmistui lapsivedeksi, kuten arvelinkin. Ultrassa näkyi syke, ja lapsivettä oli vielä sikiön pään kohdallla ja muuallakin pieniä läikkiä, joten sain antibioottikuurin varuilta ja sairaslomaa sen päivän ja seuraavan viikon. Vaihtoehdot olivat käytännössä, että joko lapsi selviää viikkoja lapsivesilätäköissä tai lapsiveden uudistuessa, lapsi menee kesken ennemmin tai myöhemmin jollei lapsivettä tule lisää, tai jos tulehdusoireita alkaisi tulla, hoidettaisiin keskenmenon loppuunsaattamista. Lisäksi varattiin aika perinatologille. Olin paikalla kun aika varattiin, ja lääkäri halusi ajan nimenomaan perinatologille, ei erikoistuvalle sellaiselle. Läksin antibioottien kanssa kotiin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Rv 15+2: Paskasade alkoi

Naistenklinikalta soitettiin tiistaina Niptin tuloksista. Poikkeava tulos, riski 21-trisomiaan suuri. Sain palata asiaan seuraavana päivänä, koska en osannut siltä istumalta sanoa juuri mitään. Kätilö kertoi miten asiat etenisivät, ja että jos toivoisimme keskeytystä, olisi tehtävä lapsivesipunktio diagnoosin varmistamiseksi. Jos emme haluaisi tarkempia tutkimuksia ja haluaisimme pitää lapsen, olisi tiedossa perinnöllisyyslääkärin vastaanotto. Kerroin jo alustavasti, että jos diagnoosi vahvistuu, olemme jo kotona puhuneet valitsevamme keskeytyksen. Kuten kätilökin sanoi, on pikkulapsiaika Down-lapsen kanssa samanlainen kuin terveenkin lapsen kanssa, mutta lapsen kasvaessa alkavat vaikeudet ja trisomian aiheuttamat terveysongelmat käydä yhä enemmän ilmi. Etukäteenhän ei voi tietää minkä asteisia kehitysvaikeuksia 21-trisomia tuo tullessaan, joten tulevaisuus olisi kovin epävarma.

Soitin seuraavana päivänä takaisin puhuttuani miehen kanssa edellisiltana. Valitsimme siis lapsivesipunktion, ja saimme ajan jo torstaiaamuksi. Kävimme punktiossa siis tänään. Ensin oli kätilön neuvonta, jossa käytiin nopeasti läpi miten lapsivesipunktio tehdään, ja pakolliset kuviot, jos diagnoosi vahvistuisi ja haluaisimme keskeytyksen. Naistenklinikalla ei ole kuulemma näiden kahden vuoden aikana, kun Nipt on ollut käytössä, ollut yhtä ainutta sellaista tapausta, jossa Niptin tulos olisi ollut väärä. Todennäköisyydet eivät siis ole meidän puolellamme. Varattiin siis valmiiksi perinnöllisyyslääkärin vastaanottoaika Down-neuvontaa ja mahdollisten keskeytyspapereiden täyttämistä varten. Kyselin mihin punktion kipua voisi verrata, ja kätilö sanoi, että monien mielestä se on kuin verinäytteen otto. No ei ihan ollut.

Neuvonnan jälkeen pääsimme toimenpidehuoneeseen, jossa oli vastassa kaksi lääkäriä ja sama kätilö kuin neuvonnassa. Nousin sängylle ja vatsani pestiin. Ensin ultrattiin tiettyjä rakenteita ja otettiin mittoja, ainakin päämitta BPD ja reisiluun mitta. Muut mitat vastasivat viikkoja, mutta reisiluu oli viikon jäljessä. Sitten mitat ottanut lääkäri suunnitteli pistoksen paikkaa, ilmeisesti istukan vierestä lapsivesitilaan, tökkimällä kevyesti vatsan päältä nähdäkseen oikean kohdan. Sitten pistettiin alavatsaan, mistä onneksi varoitettiin juuri ennen pistoa. Ensin ensimmäinenpisto neulalla ihon läpi, auts, sitten kivuttomasti vatsanpeitteiden läpi, ja lopuksi toinen pisto kohdun seinämän läpi, autsauts. Kipu oli inhottava liikkuva terävän paineen tunne. Lääkäri ei saanut imettyä putkeen lapsivettä, vaikka kokeili monta kertaa. Joka kerralla kun neulaa liikutettiin, tuntui pistokohdassa tuo inhottava pistävä paine, jota kirosin ääneen siinä lavetilla maatessani. Punktio kesti monta minuuttia, ja lääkärit puhuivat hiljaa keskenään. Ilmeisesti neula ei ollut mennyt läpi lapsiveteen saakka, joten toinen lääkäri veti hanskat käteensä ja otti ohjat käsiinsä. Neulaa jouduttiin siirtämään niin, että näyte saatiin lopulta otettua. Neulan siirtely oli ällöttävää, mutta helpotti kun neula vedettiin pois. Pistokohtaan jäi tuntumaan paineen tunne, joka helpotti pikkuhiljaa. Kätilö laittoi pistokohtaan laastarin ja silloin tuli itku. Olisin saanut jäädä lepäämään toiseen huoneeseen, mutta halusin vain äkkiä kotiin. Sain päivän sairauslomaa.

Nyt kotona olen tietenkin etsinyt tietoa vääristä positiivisista tuloksista Niptissä. Epätoivoista hommaa, vaikka jenkeissä niitä on ollutkin. Useimmat tapaukset koskevat muita trisomioita kuin Downia, koska Niptin tulos ei Edwardsin ja Pataun syndroomien kohdalla ole aivan yhtä tarkka kuin Downissa. Downin tarkkuus on yli 99 prosenttia, joten eipä siinä paljon jää jossiteltavaa. Löysässä hirressähän tässä ollaan, ei ollut lastensaamisen onnetar tälläkään kertaa meidän puolella. Nyt on vaan otettava kaikki paska niskaan, mitä on tullakseen, edettävä vaihe kerrallaan pakollisten kuvioiden läpi ja yritettävä repiä jostain pieniä uskon rippeitä siihen, että tälläkin on tarkoituksensa. Ja silti hölmö ihminen haluaa uskoa olevansa se 0,x %, joka saa väärän positiivisen tuloksen niptistä... Jonkunhan sekin kiintiö on kohta täytettävä, jollei tähän mennessä vielä yhtäkään ole todettu? Joku voittaa lotossakin joka viikko..