Mielen voima

Se, että raskautuminen kävi niinkin helposti oli melkoinen yllätys. Vaikka mahdollisuuksia ei kuukaudessa kovinkaan monta tarjoudu. Ehkäpä nettikikoilla oli sittenkin jonkinlaista myötävaikutusta asiaan - ken tietää. Ensimmäisen testin jälkeinen epäusko muuttui iloksi ja jännittäväksi odottamiseksi vasta usean positiivisen testin jälkeen. Pikkuhiljaa noiden parin viikon aikana alkoi toive pienestä täyttää ajatukset, vaikka samalla olin hyvin tietoinen myös alun riskeistä. Siitä huolimatta aloin valmistautua. Ajattelin, että liika varominen ja keskenmenon pelko jollain tapaa houkuttelisi sitä lähemmäs, kun taas positiivinen ajattelu pitäisi sen kenties loitommalla. Tilasin alesta pieniä vaatteita (”jollei syksyn alennusmyynneissä ehdikään”), tilasin itselleni äitiysfarkut (”jos niitä tarvitseekin jo alussa vaikkapa turvotuksen vuoksi”), tilasin muutaman opaskirjan aiheeseen liittyen (”faktatietoon on hyvä tutustua, myös tuleva isä voi oppaiden avulla kokea asian konkreettisemmin”), neuloin alpakkalangasta pienen villahaalarin ja kypärämyssyn (”jos tekeminen jääkin puolitiehen, niin ehtii sitten ainakin ensi talveen mennessä valmiiksi”), huovutin pienen villamyssyn, peukalottomat lapaset ja tossut (”talvivauvalle lämmikettä vaunupäikkäreille”) ja aloin neuloa vaunupeittoa (”on niin isotöinen, että täytyy varmuuden vuoksi aloittaa ajoissa”). Ehdin miettiä aloittaisinko perhevapaan heti kesäloman jälkeen vai menisinkö pariksi viikoksi takaisin töihin loman jälkeen. Kaikki tämä ajatustyö tapahtui pikkuhiljaa, melkeinpä huomaamatta. Ihmettelen, missä kohtaa ajatukseni muuttuivat ihmetyksestä ja epäuskosta noinkin voimakkaaksi tahdoksi, valmistautumiseksi potenssiin sata? Ja miten on mahdollista, että vasta nyt jälkikäteen ymmärrän valmistautumiseni laajuuden?

Villavaatteet odottavat kärsivällisesti pientä käyttäjää. Itse odotan ulkokuoreltani yhtä kärsivällisesti, mutta tyynen pinnan alla kuohuu. Jokainen päivä tuntuu menetetyltä mahdollisuudelta. Tulethan jo pian!