18. helmikuuta 2015

Alussa oli ajatus kolmesta

Meillä on hyvä näin. Mihin me se edes laitettaisiin? Onko meillä varaa? Ei kaikkien tarvitse. Me ollaan jo aika vanhojakin. Osattaisiinko me? Tulisiko meistä hyvät vanhemmat? Mitä jos..?

Näitä ajatuksia pyöri päässä, kun lähes pakon sanelemana jätin hormonaalisen ehkäisyn pois elokuussa 2014. Minulle läheinen ihminen oli muutama kuukausi aiemmin sairastunut syöpään, mikä mahdollisesti tarkoittaisi suurempaa syöpäriskiä myös omalla kohdallani. Samasta syystä elämän lopullisuus sai aivan uuden merkityksen. Menetetyt mahdollisuudet alkoivat kummitella mielessä ja päätös uuden elämän saattamisesta tähän maailmaan alkoi kypsyä. Myöhemmin ajattelin tarvinneeni juuri tämänkaltaisen sysäyksen ulkopuolelta oman ajatusmaailmani muuttamiseen.

Aluksi seurasin joka kuukausi jännittyneenä alkaisiko kierto uudelleen. Ja se alkoi. En varsinaisesti pettynyt, koska tiedostin hyvin ikäni ja sen tuomat lisähaasteet. Pikkuhiljaa totesin, että todellisen yrityksen täytyy alkaa tässä ja nyt, eikä mies pannut hanttiin. Hankin kotiin ovulaatiotestiarsenaalin ja aloin haarukoida ovulaation ajankohtaa. Se löytyi tammikuussa 2015 kp 17 jo ensimmäisestä testikierrosta ja ajoitimmekin "ylimääräisiä talletuksia" tuohon ajankohtaan. Luin netin syövereistä greippimehusta, punaviinistä ja jalkojen nostamisesta ylös. Myös näitä kokeiltiin enemmän tai vähemmän huumorimielessä.

Tammikuun puolen välin jälkeen luulin kierron taas alkaneen. Ehkä hieman niukempana kuin ennen. Vuodon loputtua tein varmuuden vuoksi raskaustestin, ja siihen ilmestyi kaksi viivaa. Toinen ihan hentoisena vaaleanpunaisena, mutta silti niin selvästi. Tein myös ovulaatiotestin, koska olin lukenut ovulaatiotestien joskus näyttävän raskauden raskaustestejä aiemmin. Myös se näytti positiivista.

Seuraavien kolmen viikon aikana kävin läpi tunteita epätoivosta iloon uudesta elämästä. Tein digitaalisia testejä, jotka näyttivät ensin 2-3 viikkoa hedelmöittymisestä, sitten 3+. Olin kuitenkin alkanut vuotaa verta, mutta en ollut huolissani koska testiviikot nousivat siitä huolimatta. Varasin ajan varhaisraskauden ultraäänitutkimukseen yksityiselle lääkäriasemalle, mutta neuvolaan en vielä ottanut yhteyttä, jos jotain menisikin pieleen matkan varrella.

Vuoto jatkui ja voimistui, kunnes loppui. Tein taas digitestin, joka näytti viikkoja 2-3. Viikko vuodon loppumisesta oli ultran aika omien laskelmieni mukaan rv 8+0 (ovulaatiosta 7+3), ja silloin jo tiesin, ettei alkio voinut olla enää elossa. Olin tehnyt taas uuden testin, joka oli näyttänyt 1-2 viikkoa. Ultra vahvisti keskenmenon ja sen, että olin tyhjentynyt lähes kokonaan. Vain noin sentin mittainen raskausmateriaalijäännös näkyi kohdussa, ja se tulisi itsestään ulos seuraavien kuukautisen aikana. Munasarjat olivat paikallaan ja niistä sain kuvia kotiinviemisiksi. Lisätoimenpiteitä ei onneksi tarvittu, koska vuoto oli loppunut itsestään. En tiennyt mitä tuntea. Elämänalku oli valunut pois arviolta viikolta 5+ alkaen. Minulta otettiin HCG-verikoe, jonka tulosta nyt odotan. Hormonin tulisi olla kääntynyt laskuun, minkä jo nuo tekemäni digitestitkin näyttivät.

Tämänhetkinen tilanne on se, että odotan ensimmäisiä kuukautisia keskenmenon jälkeen alkaviksi. Toivon, että saan ovulaation testeillä kiinni jo ennen vuotoa, ja voimme aloittaa projektin uudelleen. Uskon ja toivon, että kierto alkaa melko pian, koska keskenmeno oli spontaani eikä edellyttänyt toimenpiteitä. Jää nähtäväksi miten käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti