Rv 21+5: Potkuja

Pikkutyyppi on alkanut ilmoitella itsestään napakoilla, selvästi tuntuvilla potkuilla. Tai ainakin kuvittelen ne potkuiksi, vaikka voihan ne yhtä hyvin olla muitakin töytäisyjä :) ne tulevat sarjoissa, ja alan selkeästi erottaa, milloin bebe on aktiivisimmillaan ja milloin on nukkumisen aika. Hassua, että tässä jo tavallaan muodostetaan jonkinlaista yhteyttä syntymättömään vatsanpeitteiden läpi. Vatsa on nyt selkeästi pyöristynyt ja hieman kauhullakin odotan sitä, että tämän kovin kotikeskeisen korona-ajan jälkeen tapaan jossain kohtaa työkavereita ja sukulaisia, joille en ole vielä kertonut koko raskaudesta! Miten tästä edes kertoisi? Puhelimessa sivulauseessa ohimennen? Yksikkökokouksessa vai pienemmälle porukalle? Yleensähän raskausuutinen leviää työyhteisössäkin pikkuhiljaa, mutta nyt ei ole sitä vaaraa, kun kukaan ei ole näkemässä etätyöläisen vatsan pullotusta. Kohta on pakko jollakin tapaa ottaa asia esille, koska loppuviikosta saan neuvolasta raskaustodistuksen ja pääsen hakemaan äitiysavustusta ja äitiyslomaa. Minulle on kyllä vielä hieman hämärän peitossa missä järjestyksessä mitäkin haetaan, mutta eiköhän sekin tuolla neuvolakäynnillä selviä. Työnantajankin pitää tehdä jossain kohtaa oma hakemuksensa, koska kunta maksaa minulle palkkaa äitiysloman 72 ensimmäiseltä arkipäivältä. Sen jälkeen putoan täysin valtion tuille, mutta niistäkään en vielä oikein mitään ymmärrä. Noh, onhan tässä onneksi vielä aikaa oppia.

Olen voinut todella hyvin. Hieman alkaa hengittäminen tuntua normaalia raskaammalta ja nenä on öisin tukkoinen. Oikean lonkan hermokipu on helpottanut, ja muita varsinaisia kipuja ei ole ollutkaan. Mielenkiinnolla odotan liitoskipuja, koska niitähän tässä varmaan pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa tuntumaan? Jossain luki, että selällään nukkumista tulisi välttää, ettei vauva paina isoja laskimoita, mutta minkäs teet, kun öisin heräät selältäsi, vaikka miten yrität nukahtaa kyljellesi selkä seinää vasten. Tähän mennessä selällään nukkuminen ei kuitenkaan ole aiheuttanut pahaa oloa tai muuta fyysistä oiretta.

Viikon hankintoina nurkkiin on päätynyt hoitoalusta ja lattialle laitettava puinen lelukaari. Suunnitelmissa on ommella vauvalle pieniä lapasia trikookankaasta ja resorista, ettei pieni raavi itseään (ja muita) terävillä kynsillään. To do -listalla myös vierailu vaunukauppaan koeajamaan eri malleja. Otan mielelläni vastaan suosituksia suht pitkälle ihmiselle sopivista vaunuista, jotka kuitenkin menisivät pieneen tilaan ja kulkisivat sujuvasti talviaikaan myös meidän asuinalueen auraamattomillakin tienpätkillä, joten ei muuta kuin kommenttia tulemaan, jos sulla on joku ehdoton suosikki!

Rv 20+0: Puolimatkan krouvi

Eihän tätä järjellä pysty käsittämään, että ollaan muka raskauden puolivälissä. Jos tämä onkin vain unta, niin antakaa mun nukkua! Katselen tätä unta oikein mielelläni!

Rakenneultra oli ja meni, kaikki oli hyvin, painoarvio normaali, hieman siellä tuhdimmalla puolella. Seuranta jatkuu neuvolassa, normaalin raskauden seurannan mukaisesti. Hieman kauhistuttaa, että ne, jotka käyvät vain julkisen puolen neuvolassa, näkevät vauvan vasta toista kertaa rakenneultrassa raskauden puolivälissä! Siinähän ehtii tapahtua vaikka mitä välissä, jos on tapahtuakseen, kun kukaan ei  neuvolassakaan kurkkaa mitä vauvalle kuuluu. Syke toki kertoo jotain, mutta ei läheskään kaikkea mahdollista. Ja ihan rehellisesti sanoen: miten yli 40-vuotiaan seitsemän keskenmenon ja yhden geneettisen keskeytyksen läpikäyneen naisen kymmenennestä ivf-hoidosta alkunsa saanut raskautta voidaan seurata "normaalina raskautena"? Että mitäs tässä, yksi raskaus sinne tai tänne? Noh, onneksi asian eteen voi itsekin tehdä jotain, eikä tarvitse tyytyä vain julkisen tarjoamiin palveluihin. Ei sillä, että kaikki tarvitsisivat extrahuolenpitoa, mutta silloin, kun tiedossa on aiempia haasteita, voisi olettaa, että edes hieman tarkemmin pidettäisiin huoli lapsen maailmaan saattamisesta tällä kertaa. Vai onko se niin, että kun on kerran ääneen sanonut, että muuallakin ollaan ultrissa käyty, niin se merkitään punaisilla tikkukirjaimilla potilaan tietoihin, ettei vahingossakaan mitään ylimääräisiä mennä julkiselta tarjoamaan, "kun se käy muutenkin yksityisellä". Eipä silti, meidän neuvolatäti on ihana, ja ymmärtää tilanteen.

Seuraavaksi tiedossa muutaman viikon päästä neuvolakäynti, jossa katsotaan Kela-paperit kuntoon. Sen jälkeen voin hakea äitiysavustusta! Tuntuu ihan absurdilta. Että nyt jo! Laskeskelin, että työviikkoja on jäljellä n. 8, koska kesälomailtuakin tulee muutamia viikkoja ennen äitiysloman alkua. Minne ihmeeseen nämä viikot oikein kiitää?

Ristiriitaista

Ehkä vuoden ristiriitaisin viikonloppu edessä. Lapsettomien lauantai ja äitienpäivä. Kaksi vuotta sitten koin kuuluvani kumpaankin ryhmään, olin lapseton, pienen elottoman tytön synnyttänyt surullinen äiti. Tänäkin vuonna olen molempia, mutta jos mahdollista, tunnen oloni entistä tukalammaksi. Kohta puolivälissä etenevä raskaus on nakertanut terävimmät kulmat lapsettomuuden tuskasta, mutta kyllä se tietynlainen pohjattoman tyhjyyden tunne edelleen kaihertaa syvällä. Saanko kokea edelleen lapsettomuutta tässäkin tilanteessa? Äiti olen edelleen, mutta tänä vuonna myös konkreettisesti lähempänä elävän (edelleen koputan puuta!) lapsen syntymää kuin koskaan aiemmin. Olenko vielä yhtä oikeutettu käyttämään sanaa lapseton kuin joku toinen, joka odottaa edelleen ensimmäistä plussaansa? Onko lapsettomuudella eri asteita vai onko se pysyvä ominaisuus, kun se kerran osuu kohdalle? Konkreettisesti en kuitenkaan ole tällä hetkellä äiti, vaikka tällä viikolla ensimmäistä kertaa tuntemani sikiön liikkeet tekevätkin vauvasta todellisemman joka päivä. Tavallaan olen molempia, mutta tavallaan en sittenkään kumpaakaan. Ollako vai eikö olla? Yksi maailmanhistorian suurimmista kysymyksistä. Minkähänlaisissa tunnelmissa tätä viikonloppua vietetään vuoden päästä? Jostain syystä luulen, että tämä tulee aina olemaan vaikea viikonloppu, koska yksi lapsistani tulee aina olemaan poissa.