Jämähtänyt ferritiini

Kävin taas labrassa mittauttamassa kilpirauhasarvoja ja ferritiinin, joka romahti keskeytyksen jälkeen arvoon 19. Viime mittauksen jälkeen olen syönyt rautaa noin 80 mg päivässä ja syönyt raudan imeytymistä edistäviä c-vitamiinia ja kuparia siinä rinnalla, ja ajattelin, että kyllähän tällä tehokuurilla alkaa ferritiinikin jo nousta, kun lääkärin sanoin kolmen kuukauden rautakuuri riittää. Vaan mitä onkaan tapahtunut kuukaudessa: Ei yhtään mitään. Ferritiini on noussut kokonaisen yhden yksikön. Tulos oli 20. Tällä vauhdilla arvo ei nouse kolmessa kuukaudessa nimeksikään, eikä edes vuositasolla riittävälle tasolle asti. Hitto sentään, tämäkin viivästyttää varmasti raskautumistoiveita, sillä jollei itselleni edes riitä rautavarastoja niin mistä sikiö saisi omansa?! Taidan nostaa annoksen ainakin 100 mg päivässä ja vaihtaa kaiken maidon mantelimaitoon, vaikken nytkään käytä maitoa juuri missään muussa kuin kahvissa. Nyt jos joku lukija näistä varastoraudoista osaisi vinkata, niin pliis kommentoithan tähän alle. Alkaa jo syvä epätoivo iskeä, kun lääkärin tiedot ja omat tiedot alkavat osoittautua riittämättömiksi. Millä ihmeellä ihmiset oikein saavat ferritiinitasonsa nousemaan?

Tuhkan lasku

En ole aiemmin käynyt Honkanummen hautausmaalla. Eilen ajoimme sinne varttia vaille yhdeksitoista tuhkan laskua varten. Sen pienen, jota emme koskaan saaneet. Etsimme uurnien luovutushuoneen ja odotimme siellä hetken, kunnes vahtimestari toi uurnan pöydälle. Saimme olla hetken kahden uurnan kanssa, ja sitten kävelimme vahtimestarin perässä hautapaikalle syntymättömien lasten muistolehtoon. Tilaisuus oli koruton ja jopa jollain tapaa karu, kun vahtimestari kolisti tuhkat uurnasta ja hautasi ne hiekalla. Katsoi meitä, nyökkäsi ja sanoi "Näkemiin" ja me jäimme seisomaan haudalle. Mutta mitäpä siinä tuntemattomille ihmisille olisi muuta sanonutkaan tuollaisessa tilanteessa. Kunnioittava tilaisuus kuitenkin oli kaikin puolin, ja tuli hyvä mieli, että menimme paikalle. Olimme taas ainoat paikalla, vaikka kyseessä olivat siis kaikkien viime aikoina tuhkattujen sikiöiden tuhkat. Hyvä niin, sillä saimme vahtimestarin mentyä keskenämme rauhassa itkeä ja jättää jäähyväiset. Laskimme edellisenä iltana kokoamani pienen kukkavihkon suuren männyn juurelle köynnöshortensian alle. Vihkoon valitsin karmiininpunaista freesiaa ja valkoisia ruusuja sekä tuijan ja kuusen oksia omalta pihaltamme. Tein taas surutyötä sitomalla kimpun itse, ja se tuntui lohdulliselta. Katselimme vielä muistolehtoon jätettyjä esineitä ja kiviin kiinnitettyjä muistolaattoja. Itse emme laattaa halunneet, meille riittää, että voimme käydä jättämässä kukat männyn luo. Kävellessämme takaisin autolle aurinko paistoi ja vettä tihkutteli. Kesän merkki. Ja seuraavana aamuna maa peittyikin lumesta.

Myoomaepäily

Gynen jälkitarkastuksessa toteama möykky ei ollut hievahtanut minnekään uudella tarkastuskäynnillä. Muita roippeita tai vuotoa kohdussa ei enää näkynyt, mutta tuo pyöreä tunnistamaton pallero ei ole hievahtanut minnekään. Sain siis lähetteen Suomen ehkä tunnetuimmalle italialaissntyiselle ultraspesialistille toiselle lääkäriasemalle, jotta tarkemmilla laitteilla voitaisiin nähdä onko möykyssä verenkiertoa. Tämä tästä vielä puuttuikin, lisäviivytys hoitoihin, jos joutuisin vielä hoidattamaan myooman pois ennen uusia yrityksiä! Onneksi tuossa uudessa ultrassa ei todettu minkäänlaisia virtauksia tuossa ongelmaköntsässä, vaan spesialisti totesi, että voidaan hyvin odotella normaalit kuukautiset, koska todennäköisesti kyse oli vain normaalista jäämästä, joka poistuisi itsekseen. Huh. Hcg oli onneksi nyt toisella mittauksella laskenut lähes kolmeen, joten siltä kannalta ollaan voiton puolella.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että kuukautiset oli ja meni. Alkoivat jo viikko ovulaatiosta, joten hieman sekaisin kierto taitaa vielä olla. Toukokuun alussa menen taas omalle gynelle ultraan ja toivon, että kohtu olisi silloin vihdoin tyhjä. Lääkärini jää lomalle niin, että en tiedä ehdimmekö ivf-hoitoihin enää ennen kesää, mutta jonkinlaista hormonaalista tukea aion pyytää luonnolliseen kiertoa tukemaan. Letrozole-kierroista en ole raskautunut, vaikka letrot ovatkin tehneet ovulaation aikaisemmaksi ja luteaalivaiheen pidemmäksi. Jotkut ilmeiseti käyttävät myös Zumenonia ovulaation induktiossa ja Lugesteronia keltarauhastukena, ja lopettavat ne jos vuoto alkaa. Tätä haluaisin kokeilla, jos lääkäri on sen puolesta. En haluaisi samanlaista kesää kuin viime vuonna, eli raskautumisia ja aikaisia keskenmenoja niin, että vuodan enemmän tai vähemmän koko kesän.. Lisäksi haluan varautua siihen, että raskaudun kesällä, ja pyytää reseptit niihin tukilääkkeisiin, joilla edellinen raskaus saatin jatkumaan, eli Zumenonin ja Lugesteronin lisäksi Prednison ja Innohep. Toivon niin kovasti, että meillä tärppäisi uudelleen mahdollisimman pian.

The big O

Kävin viime viikolla gynellä jälkitarkastuksessa. Lääkäri arveli, että oma kiertoni olisi käynnistynyt, koska vasemmassa munasarjassa näkyi joko rakkula tai surkastumassa oleva keltarauhanen. Kohdussa näkyi myös vielä verta sekä jotain, joka saattaisi olla myooma tai istukkakudosta. Otettiin hcg ja seuraavana päivänä lääkäri soitti, että koska hcg on jo hyvin laskenut ja melkein nollassa, kokeillaan ensin antibioottikuuria kohdun tyhjentämiseksi. Onneksi ei tarvinnut mennä kaavintaan. Tänään tulikin sitten aamulla pönttöön valkoista pitkää kudossuikaletta, joka varmastikin oli ne istukan jämät. Samaisella vessakäynnillä sain hymynaaman Clearbluen ovulaatiotestiin, joten oma kierto on todellakin vihdoin käynnistynyt. Ilmeisesti toissa yönä kärsimäni vasemman puolen lonkkakivut olikin ovulaatiokipuja. Heräsin niihin yöllä enkä millään löytänyt kivutonta asentoa, joten jouduin ottamaan panadolia kipuun. Tänään keskeytyksestä tuli 6 viikkoa, joten aika lailla normiaikataulussa siis ollaan. Ensi viikolla menen vielä hcg-kontrolliin ja ultraan, jotta nähdään miten tilanne kohdussa on muuttunut. Toivottavasti todetaan, että tyhjä on! Päästäisiin sitten taas etenemään uusiin yrityksiin. Tosin tuossa jo toissapäivänä tuli "oltua sillai" kun en uskonut ovulaation olevan vielä lähellä. Mutta enpä jaksa uskoa, että olisi tärpännyt. Eihän meille sellaista onnea suotaisi. Ajatukseni on nyt hoitojen aloituksessa. Siihen tähdätään ja sen mukaan eletään.