Rv 4+2

Hcg 459.

Ihanat numerot <3
Ultrassakaan ei näkynyt mitään hälyttävää tai poikkeavaa, mihin tarvitsisi puuttua. Näillä henki kulkee taas jonkun aikaa.

Uskaltaako hengittää?

Tiedätte varmaan, että digitaalisilla raskaustesteillä on hyvin kaksijakoinen vaikutus. Jo tikkuun pissatessa tietää, että hetken päästä joko stressi nousee potenssiin miljoona tai saa hetkeksi hengähtää. Menin sitten ja tein digitestin tänään, kun on dpo 14 ja rv 4+0. En malttanut edes odottaa kuin vajaat kaksi tuntia edellisestä vessakäynnistä, joten siinä testin raksuttaessa rauhoittelin itseäni sillä ajatuksella, ettei ne viikot nouse tasan todellisten viikkojen mukaan, koska hcg:n nousu on yksilöllistä, ja että todennäköisesti tein testin turhaan, koska tulos olisi sama kuin alkuviikosta. Mutta, luojan kiitos, ruutuun pärähtikin Raskaana 2-3! Hcg virtsassa on siis yli 200. Phuuuuh! Hermot ovat aivan tuhansina palasina, aivot jäässä, en uskalla hengittää ja ajatukset seilaa laidasta laitaan. Yhtään ei kyllä auta asiaa se, että juuri nyt on lisäksi melkoisen stressaava tilanne töissä. Lääkäri haluaa ultrata jo perjantaina, joten silloin on seuraava stressipiikki tiedossa. Ja toinen Nivestim-piikki myös. Jänniä päiviä eletään.

Kahden tulen välissä

Raskaustestiin tuli aamulla hailakka testiviiva. Olin kovin vakaasti päättänyt, etten testaa ennen huomista, mutta en kuitenkaan malttanut olla testaamatta. Huomenna alkio on laskennallisesti yksitoista päivää vanha. Laskennallisesti, koska alkio saavutti blastikystivaiheen vasta seitsemäntenä päivänä, mutta kun blastokysti siirretään, lasketaan raskausviikot viisipäiväisen mukaan. Ei siis ole väliä minä päivänä alkio saavuttaa blastokystivaiheen, koska sen jälkeen kaikkia blastokystejä kohdellaan samoin.

Turvottaa, väsyttää, alavatsalla polttelee ja kuplii. Yritän nyt pitää ajatukseni vielä kurissa ja testaan huomenna uudelleen. Ja varmasti aika monena aamuna vielä sen jälkeen. Aika näyttää, palataanko takaisin hoitojen pariin vai jatkuuko jännitys. Siispä lopputuloksesta riippumatta jokseenkin ahdistavia asioita tiedossa.

Siellä lepää

Siirto on nyt tehty. Kaikki meni hyvin, ei erityisiä ongelmia. Nyt vain odotellaan ja toivotaan, että kaikki kohdun solut tietävät tehtävänsä ja toimivat sen mukaisesti.

Ihan kohta

Alkio siirretään huomenna alkuiltapäivästä. Olo on ihmeen rauhallinen. Kauhuskenaariot on käyty läpi, mutta niiden vatvominen ja miettiminen olisi turhaa - en voi kaikkiin asioihin vaikuttaa. Näillä mennään ja toivotaan, että maailmankaikkeus on meidän puolella.

Siirtovalmisteluja

Viimeisimmässä ultrassa näkyi oikeanlainen kolmilehtinen rakenne kohdussa ja limakalvon paksuus oli hyvä. Johtofollikkelia täytyy vielä hieman kasvatella ennen irrotuspiikkiä, joten jääkaappiin viimeisestä stimulaatiosta jäänyt avaamaton Pergoveris pääsi hyötykäyttöön. Toinen follikkeli oli lähes samankokoinen, ja jäi hieman kalvamaan, että tässä menee nyt kaksi munarakkulaa ihan hukkaan. Toisaalta ei voi tietää onko niissä edes munasoluja tai jos on, niin minkä laatuisia, joten aivan turhaahan sellaista on surra. Alkuviikosta menen vielä uudelleen ultraan, ja alkionsiirto tehdään siitä noin viikon kuluttua. Nyt noudatan vain järjestelmällisesti annettuja ohjeita miettimättä liikaa itse mitä teen ja minkä takia. Luotan tähän prosessiin. Ja muistan hengittää.

Pakene tai hyökkää

Lähestyvä siirto herättää ristiriitaisia tunteita. On aivan ihanaa ja uskomatonta, että saatiin normaali alkio, ja että se siirretään reilun viikon sisään, mutta samanaikaisesti käyn sisäistä taistelua. Tasapainoilen lannistavien ajatusten ja yltiöpäisen tulevaisuuden toivon välillä. Toisinaan löydän itseni itkupotkuraivohuutamasta kaikkea tätä epäreiluutta, jota ollaan viime vuosina kohdattu ja silmänräpäyksessä kehon valtaa lämmin onnentunne siitä, miten etuoikeutettuja ollaan, kun meillä on hoitoihin mahdollisuus. Kunnes muistan miten monta askelta onkaan mahdollista astua sivuun vielä ennen kuin alkio on kohdussa. Ja mitä kaikkea siirron jälkeen voikaan hermoilla! Vuoristorata siis jatkuu varmasti aivan joka tapauksessa, täysin riippumatta siitä onnistuuko siirto, alkaako raskaus vai ei ja siitä mitä tapahtuu siirron jälkeen. Loma ei, vastoin odotuksiani, ole helpottanut oloa lainkaan. On ollut aivan liian paljon aikaa ajatella asiaa, ja henkisesti on sittenkin helpompaa olla silloin, kun työ vie suurimman osan ajattelukapasiteetista, vaikka samalla sitten pohtiikin, voisiko maailmankaikkeus ymmärtää paremmin helpottaa raskauden alkua, jos keskittyisin intensiivisesti vain siihen ja unohtaisin kaiken muun. Eli voisiko olla niin, että raskautumispisteitä ostetaan omistamalla mahdollisimman monta ajatusta juuri sille asialle? Toivottavasti ei. On pelottavaa huomata, miten oma pää alkaa hajota, pirstoutua palanen kerrallaan. Yksityiskohdat katoavat mielestä, aloitekyky hoitojen suhteen vähenee ja siirtää yhä suuremman osan ajattelutyöstä muille. Tämä olo on jo tuttu aiempien siirtojen kohdalta. Kun omin toimin ei enää pysty vaikuttamaan asioihin, on annettava kaikki vastuu muille, ja heittäydyttävä niiden kannateltaviksi, jotka tekevät tätä työkseen. Siitä täydet pisteet lääkärilleni ja klinikan hoitajille! Koen olevani turvallisissa ja osaavissa käsissä, ja voin huoletta jättää itseni muiden ohjailtavaksi, koska tiedän, että pieninkin yksityiskohta on nyt mietitty. Sattuman osuus on minimoitu, mutta tietenkin aina on se pienen pieni marginaali, jolle kukaan ei voi mitään. Ei voi tietää, tarkoittaako se uhkaa vai mahdollisuutta. Yritän pitää mielessä, että joskus tapahtuu myös ihmeitä - ja siitäkös kyynelhanat aukeaakin.