Biopsian tulosten pitäisi tulla parin viikon päästä. Olen aika hyvin onnistunut unohtamaan koko asian, vaikka alkuviikosta aina havahdunkin siihen, että taas on viikkko vierähtänyt. Toisaalta mahtavaa, koska tulosten kuuleminen on lähempänä, mutta toisaalta masentavaa, koska kesäloma juoksee samaan aikaan kovaa vauhtia eteenpäin ja tulee tietty jossain vaiheessa loppumaankin. Yritän vastustaa kiusausta soittaa klinikalle heti kun maagiset 5 vkoa biopsiasta tulee täyteen.
Alkuviikosta oli myös ovulaatio, tällä kertaa jopa kp 14 ilman letroja, kun yleensä ovis on ollut luomusti vasta kp 18-19, joten hieman tässä nyt jännittää myös se, edistääkö biopsian scratching-vaikutus meidän kohdalla raskauden alkuunsaattamista. Viikon päästä täytyy testailla varmuuden vuoksi. Synarelakin alkaa taas huomenna, eli siirtoon valmistautuminen on taas jo ajankohtainen asia. Tavallaan harmittaa, että rennot aamut loppuvat tämän kesän osalta tähän, ja on taas muistettava sumutella noin 12 tunnin välein, mutta onhan se myös ihana ajatella, että jollei luomuraskaus nyt ala, niin muutaman viikon päästä ollaan jo pakkassiirrossa. Ihan hyvät, odottavat fiilikset nyt kaiken kaikkiaan <3