Odotettu soitto tuli vihdoin. Meillä on nyt kaksi 3-päiväistä alkiota pakkasessa! Toinen on 8-soluinen ja gradukseltaan erinomainen ja toinen 7-soluinen ja biologin mukaan myös hyvälaatuinen, koska pakkaseenhan ei huonoja laitetakaan. Kahden muun alkion kehitys pysähtyi, joten niitä ei viljelty sen pidemmälle.
Tästä on nyt hyvä jatkaa. Vähän nyt kyllä houkuttelisi lähteä suoraan toiseen keräyskiertoon, mutta ensin joka tapauksessa 12 päivän Primolut-kuuri ja sitten uudet kujeet.
Pariskunta haluaa lapsen. Ikää kummallakin yli 40 v. Toivon pilkahduksia ja suuria pettymyksiä. Pieniä tärkeitä asioita.
25. tammikuuta 2018
Odottavan aika
Odottelen juuri puhelua klinikalta ja tietoa siitä, kuinka monta alkiota tällä kertaa saamme pakkaseen. Yhteensä kuudesta tyhjennetystä follikkelista löytyi munasoluja neljä. Tiedossa oli, että yksi tyhjennetyistä folleista oli ollut keräyksessä muita hieman pienempi ja yksi oli keräystä edeltäneessä ultrassa muita suurempi, ja lääkäri epäili sitä kystaksi jo etukäteen, eli että se ei sisältäisi munasolua. Kaikki nämä neljä saatua munasolua myös hedelmöittyivät, eli tässä kohtaa onnistumisprosenttimme oli jopa 100. Voi kunpa noista neljästä olisi tullut myös kelpo alkioita!
Punktio oli tällä kertaa helppo. En ollut juurikaan kipeä koko punktiopäivänä, ja oloni puolesta olisin voinut mennä töihin vaikka heti. Tulimme jopa ihan omasta ehdotuksestani metrolla keskustasta kotiin, kun viimeksi hädin tuskin pystyin istumaan taksissa, ja joka mutka ja töyssy teki kipeää. Turvotustakaan ei ollut, joten olisin valmis uuteen punktioon vaikka heti! Sitäpä tässä olenkin miettinyt, että jos noista neljästä edes kaksi olisi kehittynyt hyviksi alkioiksi, kannattaisiko heti lähteä uuteen stimulaatiokiertoon. Dhea-kuuri loppuu parin viikon päästä ja haluaisin voida hyödyntää sen vaikutukset mahdollisimman tarkkaan. Jos alkioita saataisiin viljeltyä blastokystiksi asti edes muutama, voitaisiin harkita myös alkiodiagnostiikkaa. Täytyy vielä kysellä lääkärin kantaa ensi viikon jälkitarkastuksessa. Mutta eipä siirtokaan nyt pahalta tuntuisi. Siinä tapauksessa, että alkioita nyt saataisiin vain yksi, en oikein näe muuta vaihtoehtoa kuin ehdottomasti heti uusi stimulaatio.
Soittaisivat jo...!

12. tammikuuta 2018
Uuteen hoitoon
Aikaa on taas vierähtänyt niin, että uusi hoito pääsi vihdoin alkamaan viime viikolla. Kävin kontrolliultrassa kp 21 syötyäni e-pillereitä hoitoa edeltävään kiertoon munasarjojen "nollaamiseksi". Tarkoituksena oli siis varmistaa, ettei yksi munarakkula ala kasvaa ja erottua muiden joukosta, vaan että olisi useampi samankokoinen kasvatettavaksi alusta lähtien. Nyt menee jo Clomifen (kp 3 alkaen) ja Menopur-piikit (joka toinen päivä kp 4 alkaen). Menopurin pistäminen on lastenleikkiä, ei tunnu enää missään. Vähän ehkä liiankin helpolta vaikuttaa verrattuna ekaan hoitoon, joka sekin oli suht helppo. Ei ole vielä tuntemuksia suuntaan tai toiseen, mutta sekalaisina havaintoina mainittakoon tosi hyvä iho kasvoissa, mutta pienten finnien invaasio selässä. Johtuneeko sitten dhea:sta, mene ja tiedä. Seuraava ultra ensi viikolla. Jännää nähdä mitä munasarjoissa on tapahtunut.
Tällä kertaa jännitän hieman enemmän punktiota, koska viimeksi se jälkeen tuli ikäviä komplikaatioita veriarvojen ja olojen kanssa. Toivottavasti tällä kertaa kaikki menee ongelmitta. Omega3:a en ole ottanut nyt pitkään aikaan, en muistaakseni koko viime kesänäkään syönyt sitä, kun tiedossa oli, että punktio olisi ajankohtainen taas jossain vaiheessa. Yritän olla kasvattamatta odotuksia liian suuriksi, mutta kieltämättä toivon, että dhea ja clomifen uusina tekijöinä auttaisivat saamaan muutaman huippulaatuisen alkion. Tällä kertaa suunnitelmana on, että kaikki saadut alkiot vitrifioidaan ja alkionsiirto tehdään lääkkeelliseen kiertoon helmikuussa. Toivon tietenkin, että saataisiin tällä kertaa alkioita pakkaseen useampaa siirtoa varten...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)