Pariskunta haluaa lapsen. Ikää kummallakin yli 40 v. Toivon pilkahduksia ja suuria pettymyksiä. Pieniä tärkeitä asioita.
6. toukokuuta 2015
Eikä taaskaan
Uusi plussa toi tullessaan uuden tiputteluvuodon ja sitten kirkkaamman verisen vuodon, joka loppui viikossa. Raskaustestit näyttivät 9.4. ja 14.4. 2-3 vkoa hedelmöittymisestä, ja sitten jo 15.4. 1-2 vkoa, mistä arvasin, että metsäänhän tässä taas mentiin. Kävimme viikon lomareissulla tässä välissä, ja siellä oli koko ajan pieni pelko takaraivossa, että koskakohan se massiivinen vuoto alkaa.. No ei alkanut, ja matkan jälkeen 23.4. raskaustesti näyttikin jo negatiivista. Menin kuitenkin taas varmuuden vuoksi Femedaan ultrattavaksi ja varmistamaan, että kohtu oli tyhjä. Gynen mukaan tällä kertaa saattoi olla kyseessä ns. kemiallinen raskaus. Ultrassa näkyi myös, että vasemmassa munasarjassa oli joko juuri irronnut munarakkula tai se oli juuri irtoamaisillaan. Samana päivänä ja edellisenä iltana nukkumaan mennessä olinkin huomannut repivää kipua vasemman munasarjan kohdilla, jonka olin arvellut johtuvan ovulaatiosta. Noh, ajankohta käytettiin kotona hyväksi, ja taas jännätään. Jokohan kolmas kerta toden sanoisi...?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)