2. huhtikuuta 2015

Uusi varovainen plussa

Tein ensimmäisen raskaustestin malttamattomuuttani jo kp 25 (dpo 8) ja se näytti arvattavasti negaa, kun tein sen kaiken lisäksi päivällä enkä heti aamusta. Ajankohta oli tietysti aivan turhan aikainen, mutta minkä sitä itselleen ja uteliaisuudelleen mahtaa..

Tänä aamuna, kp 28 ja dpo 11, tein taas uuden testin, johon ilmestyi teksti Pregnant 1-2. En uskalla vielä täysillä iloita, enkä kertonut vielä miehelle mitään, koska samainen teksti muuttui helmikuussa pettymykseksi. Pientä vuotoakin on havaittavissa, mutta kovin niukkaa se on kuukautisiksi. On myös niukempaa kuin mitä alkuraskauden vuoto oli tammi-helmikuussa.

Hymyilen kuitenkin salaa itsekseni sisäänpäin, ja pidän kaikki sormet (ja varpaat ja jalat ja mitä näitä nyt onkaan) ristissä, että kaikki menee tällä kertaa hyvin ja tämä pieni elämän alku päätyisi meidän syliin asti <3